 |
Kuitenkin luokittelussa käytetyt attribuutit ovat kuin suoraan feminismin oppikirjoista. Kukaan ei kerro narsisteille, jotka ammentavat alitajunnasta voimaantumista samaistumalla uhrirooliin, ettei heidän marttyrismillaan ole mitään tekemistä yhdenvertaisuuden tai edes yleensä yhteiskunnallisen ajattelun kanssa. Tietoisissa tiedollisissa tulkinnoissa elää vain samanlainen "eihän tämä ole keneltäkään pois" -perustelu kuin mihin kaikki monimuotoisuus- ja monikulttuurisuusidealismi tukeutuu. Motiivit ovat psykologisia, nousevat alitajunnasta. Reaalimaailmassa jokainen jonkun oikeus kääntyy tavalla tai toisella joidenkin muiden velvollisuudeksi.
Huoneentaulu on niin karikatyyrinen ja irvokas, että kriitikoille taitaa olla ylivoimaisen vaikeaa olla loputtomasti hekottelematta sille. Itseäni huolestuttaa kuitenkin vielä enemmän se, ettei tällaisissa arvovääristyneissä kyhäelmissä ole kysymys vain tamperelaisten historiallisista helmasynneistä -- Yhteiskunnallisesta taistolaiskorkeakoulusta kumpuavasta toistopakosta tai Pirkkalan monisteen tapasista poliittisista mielistelymielen osoituksista -- vaan syvimmiltään on kyse koko eurooppalaista uutta aikaa hallinneen järkiajattelun haaksirikosta.
Se individualismiin, "kartesiolaiseen rationaalisuuteen", empirismiin ja luonnontieteisiin, kerrokselliseen ajatteluun ja erityiseen "edustuksellisuuden" kognitioon -- joka teki demokratiastamme historiallisesti ainutlaatuisen -- perustunut, Eurooppaa luotsannut uuden ajan ajatteluperinne, jonka ajatustyökalut muuttivat koko maailman, on nyt auttamatta hajoamassa. Ja tähän suureen mittakaavaan sovitettuna on Tampereenkin tämänkertaisella taistolaisoperaatiolla vain vähäinen vähämielinen sivurooli
Sosiologia alkoi Emile Durkheimin oivaltaessa, että ihminen on lajityypillisesti, lähtökohtaisesti ja olemuksellisesti yhteisöolento, ja on olemassa yhteisövoimia, yhteisöominaisuuksia ja yhteisöilmiöitä, jotka eivät ole palautettavissa yksilön ominaisuuksiin ja pyrkimyksiin.
Hän tuli tähän päätelmään tehtyään mittavan tilastokartoituksen itsemurhista. Ne kiinnostivat häntä siksi, että itsemurha on ilmiö, jota ei oikein voi selittää minkään biologisen periytymisen pohjalta. Jos ihmissukua olisi vaivannut jokin periytyvä taipumus itsemurhiin, itsemurhaajat olisivat jo aikapäiviä kuolleet sukupuuttoon. Itsemurhan syiden täytyi löytyä yksilöstä, ja syyt liittyivät joko yksilön sisäiseen kriisiytymiseen tai ylivoimaisiksi käyneisiin ulkoisiin tekijöihin.
Tilastokartoitus paljasti sitten sen oudon seikan, ettei itsemurhilla ollut juuri mitään tekemistä ihmisen "itsen" kanssa. Päinvastoin, näytti siltä, että tietyssä yhteisössä tehtiin tiettyä ajanjaksoa kohden tietty kiintiömäärä tietyntyyppisiä itsemurhia. Näin Durkheim päätyi teoriaansa itsemurhien taustalla vaikuttavista yhteisöllisistä voimista, jotka jakoivat itsemurhat kolmeen tyyppiin riippuen siitä, miten vahvasti sosiaalinen tausta sitoi yksilöä.
Erittäin vahvaa sosiaalista sitovuutta ylläpitävissä yhteisöissä tehtyjä itsemurhia Durkheim nimitti "altruistisiksi" -- tätä käsitettä ei pidä käsittää yksilöominaisuutena -- ja tämän tyypin vastakohtina olivat "egoistiset" itsemurhat. Normittoman, hajonneen yhteisömoraalin oloissa tehtyjä itsemurhia Durkheim nimitti "anomisiksi".
Sivumennen sanottuna: sosiologian syntyvaiheita on turha metsästää Wikipediasta asettamalla hakusanoiksi Durkheim tai itsemurha. Jos jotain tietoa löytyykin, mitään ymmärrystä siihen ei sisälly.
--------------------
Koko eurooppalainen uusi aika ja sille ominainen tiedollinen ajattelu nousivat jatkuvasti vahvistuneen individualismin pohjalta. Individualismin tajunnallinen idea syntyi jo renessanssissa, kun tuhat vuotta kestäneen keskiajan depersonoituneeseen tajunnantilaan hahmottui syvyysperspektiivi. (Meillä ei ole ainoatakaan keskiajalta kotoisin olevaa esittävää kuvaa, jossa olisi nähtävillä järjen jäsentämä syvyysperspektiivi.) Syvyysperspektiivi rakensi sen "minuuden" raamin, "minän" ja "maailman" vastakkain asettumisen, jonka puitteissa yksilö hahmotti oman olemassaolonsa ja "ajan". Ne ovat saman kulttuurikognitiivisen emergenssin tuotoksia -- syvyysperspektiivi ja aika.
Syvyysperspektiivi ilmestyi kypsänä maalaustaiteeseemme täysrenessanssissa noin vuoden 1400 tietämillä. Samoina vuosina valmistui Giotton kellotorni. Yksilöminuuden varsinainen rakennusaine on aika. Eurooppalainen ajantaju hahmottui ja tarkentui uuden ajan alkuvuosisadoilta valistusajalle -- ajantajumme visualisoi lineaarisen jatkumon, joka saattaa pohjimmiltaan olla vieläkin paljon vanhempaa perua. Itse asiassa tämä ajan hahmo voi palautua aina muinaisiin kulttuurisiin perusvalintoihin saakka -- Marshall McLuhan on nerokkaasti tulkinnut äännekirjoituksen sillaksi, joka eriytti kehittyneen näköaistin paikallistumattomien kuuloaistimusten pohjalta.
Äännekirjoitus saattoi olla syy sille miksi luonnontieteet kehittyivät nimenomaan Euroopassa uudella ajalla -- lineaarinen ajantajunta mahdollisti syy-seuraussuhteiden havaitsemisen -- ja kun empirismin käsitesaksilla, "alun" ja "lopun" käsitteillä, voitiin leikata aikajanalta irti "ilmiö" sen tutkimista varten, tie todellisuudenhallintaan avautui. Sillä tiellä eurooppalaisen uuden ajan ajattelu on muuttanut maailmaa ja ihmisen elinehtoja nyt muutaman viime vuosisadan aikana miljoonakertaisesti sen, mitä ne olivat muuttuneet ihmissuvun koko aiemman miljoonan vuoden kehityshistorian aikana.
George Orwellin teokset voisivat opettaa meille enemmän nykyisestä maailmantilanteesta kuin ilta illan jälkeen tv-kuvaruutuun ajankohtaisohjelmiin kokoontuva akateemisten "asiantuntijoiden" joukko. Orwellin klassikkoteoksessa "1984" kuvataan Oseanian taantunutta totalitarismia, joka käy itsetarkoituksellista sotaa milloin yhdellä milloin toisella rintamalla -- kansalaiset kantavat jatkuvaa huolta niin etteivät jaksa ajatella tai suunnitella elämäänsä yhtään pitemmälle. -- Eikö se muka vastaa sitä mitä suuruudenhullu Putin tekee Ukrainassa? -- "Eläinten vallankumouksessa" siat ottavat maatilan haltuunsa pelastaakseen ja vapauttaakseen farmin eläimet, mutta kirjan lopussa vallankumoukselliset ovat muuttuneet aivan samanlaisiksi vallanhimoisiksi sioiksi kuin entiset isännät. -- -
Juuri noinhan maailmamme nyt makaa. Narsistiset suurvaltajohtajat ylläpitävät maailmanluokan kriisejä, ja kansakuntien sisällä väki on väsynyttä ja apatisoituu, mutta puolueiden ideologiset poliittiset pukarit vastakkaisissa mielipiderintamissa taistelevat vallasta, joka satavarmasti ja ideologiasta ihan riippumatta muuttaa lopulta jokaisen valtaan päässeen samanlaiseksi epäihmiseksi ---
Ehkä Tampereen empaatikot voisivat ottaa mallia kirjallisuudesta tai taiteesta? Veikko Huovisen mainio Havukka-ahon ajattelija Konsta mietti että: "Vielä on monta mojovaa ajatusta ajattelematta." Ja omaa ääntään kuuntelevat hempeät laululintuset tarjoavat itseään: "Olisi sydämessä vielä niin paljon rakkautta annettavana." Ehkä empatiakomppania puolestaan voisi julistaa: "Täällä on paljon empatiaa etsimässä säälille kohdetta..."
Jos meille olisi jossain koulussamme tai akatemioissamme opetettu eurooppalaista ajatushistoriaa, emme olisi nyt luopumassa kaikista sen tuottamista ajatustyökaluista niin halvalla kuin mitä nyt tapahtuu. Elämme nyt sokeaksi kasvaneen individualismin vallassa, ja olemme taas kadottamassa sekä ajantajun että minuutemme.
Sokea individualismi on kriisiyttänyt minuutemme ja tuonut mukanaan sokean empatian, jolla ihmisen lajityypillinen, lähtökohtainen ja olemuksellinen yhteisöllisyys on saatu tuhotuksi. Sosiologian opiskelijat eivät enää opiskele sosiologiaa vaan yksilöistä laajennettua epäleoppia. Durkheimin sijaan akateemisenakin auktoriteettina toimii nyt Margaret Thatcher, joka pääministerinä sääti laiksi, "ettei yhteiskuntaa ole olemassakaan".
Juurettomien yksilöiden yhteisöissä eletään varhaisimman lapsuuden perusnarsististen kehitysvammojen, uhriajattelun ja marttyrismin, egoismin ja anomian itsetuhoisissa tuntemuksissa. Symbioottisiin kokemuskoukkuihin ja nautintoriippuvaisuuksiin kaatuvat kehittyneetkin valtiot ja menestyneimmätkin yksilöt. Erityiseen "edustuksellisuuden" kognitioon perustunut eurooppalaisen uuden ajan "demokratia" on jo romahtanut, ja suurvaltoja johdetaan jälleen vähemmällä kuin vähäisellä järjellä. Maailma ei lupaa hyvää, eikä korjausliikkeitä ole odotettavissa.
Ei tarvitse sanoa, että "viimeinen sammuttaa valot", koska ovet takanamme ovat jo sulkeutuneet. Ei ole paluuta kartesiolaisen rationaalisuuden kaidalle tielle -- nyt sokean individualismin ja sokean empatian maailmassa vain postmodernit "ismit" ja erityisesti kulttuurirelativismi voivat menestyä. Ja niiden menestyminen merkitsee älyn ja järjestyksen häviämistä.
Eurooppalainen uusi aika oli ihmissuvun historiassa aivan ylittämätön aikakausi. Uhraamme sen nyt kelvottomien poliittisten nousukkaiden narsismin alttarille. Niille pitäisi monistaa lompakkoon lista eurooppalaisen ajattelumme historiallisista tajunnallis-tiedollisista premisseistä -- sitähän niiden pitäisi tarjota tänne vaeltaville kehitysmaiden kunniakulttuureille, sen sijaan että nyt tarjoavat avokätisesti rahaa ja parhaat sosiaaliset palvelumme.
Vakaus ja muutos, tausta ja kohde, hahmon- ja käsitteenmuodostus, pinta ja kuvio, tila ja liike, asiayhteys ja asia, koherenttinen ja korrespondenttinen totuudellisuus, koordinaatisto ja kuvaaja, teoria ja malli, suure ja mittayksikkö ---
Kaikki tajunnallinen eriytyminen palautuu syvyysperspektiiviin. Monet primitiiviset uskonnot ovat alkumagiansa vahvistamiseksi vakiinnuttaneet visuaalista mieltämistä amputoivan kulttuurisen kuvakiellon. Nyt omat ihmistieteemme ovat individualismin kylkiäisinä omaksumassa syvät kaiken yhteen sulattavat symbioottiset elämäntunnot, joita hullun lailla luullaan suureksi humanismiksi.
Kun oikeistolaiset määrittelevät vasemmistolaisuuden ja vasemmistolaiset oikeistolaisuuden, on mieletöntä väittää että se olisi yhteinen etu. Turha jakaa tuottoja tai prosenttiosuuksia. Kun elementaarilauseen jäsenet ovat hippasilla keskenään, yhteisö ja yksilö pelaavat eri kentillä eri peliä.
Sosiologinen nelinkenttä ei ole nelinkenttä, jos koordinaatisto on rakennettu samoista ominaisuuksista joilla kohteet on määritelty. Intersektionaalisen feminismin pisteytyskehä on yhtä pätevä ennusteen antaja kuin horoskooppien zodiakki.
--------------------------
Ihmisen kehityshistoria ei ole relativistinen tapaus. Kehityshistorian askelet ovat absoluuttisia ja kynnykset sijoittuvat kunkin kulttuurin tikapuille. Eurooppalaisuus ei meille eurooppalaisille ole mitään mitä voisimme käyttää kauppatavarana -- sosiaalisten roolien periaatteellinen vaihdettavuus, jonka pohjalle esimerkiksi Rawlsin oikeudenmukaisuusteoria muodostuu, on oman kulttuurimme ja sen uuden ajan tuote. Se istuu meissä elimellisesti. Olemme ihan hulluina yrittäneet viedä omaa "demokratiaamme" kehitysmaihin ja uskomme jopa, että se voisi toimia teokratioissakin -- mutta se kaikki on vain omaa nykyistä omahyväistä individualistista sokeuttamme ja sokeaa empatiaa.
Monikulttuurisuus on sairas uususkonto ja vaarallinen hanke. Omat juurettoman individualismin synnyttämät käsitteemme -- kuten "moniarvoisuus", "ihmisarvo", "tasa-arvoisuus", jne -- ovat pelkkää stiiknafuulaa, ylevöitettyjä yliyleistäviä yleiskäsitteitä, joista tätänykyä päättelemme keskiaikaisten skolastisten käsiterealistien tapaan reaalimaailmaan päin. Sokeus ei enää tämän sokeammaksi voi tulla.
"Monikulttuurisuus" ja "moniarvoisuus" eivät ole synonyymeja, vaan päin vastoin -- ne ovat toisensa totaalisesti pois sulkevia ihmisyyden ehtoja. Meillä ei enää ole mitään ymmärrystä siitä, mitä ihmisyys on. Että kulttuurit ovat kovia kognitiivisia tosiasioita, toisensa pois sulkevia. Että kaikki ihmisyys on kulttuurista ihmisyyttä.
----------------