 |
| Kun kahvia sodan jälkeen jälleen alettiin saada, Pauligin paahtimo kilpaili kasvavilla 1950-luvun markkinoilla sijoittamalla kahvipaketteihin automerkkien keräilykuvia. Kahvi myytiin neljänneskilon pusseissa papuina, ja kaupassa tapahtuneen jauhatuksen jälkeen auttoi pahvinen kuva antamaan pussille taas ryhtiä. Noina aikoina monen suomalaisen pikkukaupungin kaduilla tuli vielä vastaan useammin hevonen kuin auto, joten kuvat ja merkkien tunnistaminen kiinnostivat laajasti muitakin kuin pikkupoikia. Suomalaiset ovat olleet hyvin herkästi kaikista teknisistä leluista innostunut kansa. Monen sähköisen kodinkoneen suhteellisessa leviämisnopeudessa meillä noina vuosikymmeninä tehtiin Euroopan- ja maailmanennätyksiä |
Sähköautojen yleistyessä ovat polttoaineverosta kerätyt valtion tulot jääneet tulematta. Nyt kysellään miten uusi tilanne pitäisi korjata niin että vanhoihin tuloksiin päästäisiin.
Auto on sellainen reilun sadan vuoden ikäinen väline, ja edelleen se on "hyvän elämän" statussymboli. Verotus taas on tuhansia vuosia vanha käytäntö, jolla rikas ja vahva -- aseistettu -- kansanosa on ikiaikaisesti vaatinut itselleen osan siitä mitä köyhät orjat ovat työllään saaneet tuotetuksi.
Sana "auto" tarkoittaa jotain joka toimii ikään kuin itsestään, se on automaatti, tai, vaikkapa yhteiskuntaa koskien, autokratia. Auto on eräänlainen kuljettajan ikioma totalitarismi, autokratia. Liikennettä seuraava marsilainen tutkija ehkä huomaisikin, että ei ole vain niin, että auto jollain lailla omaa ihmisen piirteet -- silmät, leveän hymyn, urheilulliset pakaralinjat -- vaan joskus autot omaavat oman tahdonkin ja menevät minne niitä huvittaa.
Autolla on persoonallisuus. Ei kaikilla autoilla voi ajaa kaikilla tavoilla.
Perheenjäsen auto on siinä missä koirakin. Moni koira syö paremmin kuin moni köyhä ihminen. Auto maksaa verojakin, ja jos toiseen vaakakuppiin pannaan autojen etu ja toiseen köyhien etu, on vähintäänkin kyseenalaista kumpi valtion budjetissa otetaan suojelukohteeksi.
Monenlaisia yhteiselämän pelisääntöjä on luotu, ja niitä oma aikamme tarkastelee lähinnä tulonjakokysymyksinä ohittaen kauniisti ikuisemmat kysymykset ihmisen lajityypillisestä yhteisöllisyydestä. Autojen mukana aikalaisajattelussa vahvistunut individualismi on osaltaan vahvistanut uudella ajalla vaikuttaneita, individualismiin olemuksellisesti kuuluvia harhoja -- sanotaanko vaikka niin, että auton eliniän aikanakin individualismi on valtavasti vahvistunut ja muuttunut totaalisen sokeaksi.
Elämme nyt valtiosubjektiharhojen vallassa -- "valtio" on meille eräänlainen "suuri yksilö", ja sotahistoriankirjoittajat ehkä sivistyksemme sokeimpina edustajina.viljelevät valtiosubjektiharhoja. Mutta myös me rivikansalaiset puhumme oudon ongelmattomasti valtiosta "verottajana" tai muuten "yksityisen talouden" esteenä ja riistäjänä.
Talouskasvua ilman tuloerojen kasvua emme osaa saada aikaan, ja kasvun hedelmät muutamme talousajattelumme -- taloususkontomme -- maagisin taikavoimin numeerisen "rahan" pohjimmiltaan uskonnollislaatuiseksi kaikkivoipaisuuskuvitelmaksi. Se sitten aika ajoin aika lailla maailmanlaajasti romahtaa omaan mahdottomuuteensa. Käytännössä on romahdukset rämmitty läpi kaikkea muuta kuin talousteoreettisen viisauden voimin, ja siinä yhteydessä on kyllä käynyt ilmi, että "valtiot" ovat ei vain tarpeellisia eikä välttämättömiä vaan väistämättömiä -- ihan lajityypillisestä sosiaalisuudestamme johtuen -- mutta oikeaa mielikuvaroolia niille emme ole pystyneet mieltämään.
"Valtiot" ovat yhä yhtä todellisia kuin sarjakuvasankarit, joko poliiseja tai roistoja.
Tuloerojen revetessä verot jäävät valtaosin yhä pienenevän yläluokan maksettaviksi -- se on meilläkin asioiden todellinen tila ja tola -- ja "valtion" rooliksi jää toimia yläluokan "aktiivisuuden" rukkasena ja alaluokille jaettavan sosiaalituen säännöstelijänä. Sakset ovat valtion sukset ja tola on latu. Yksikään talousteoreetikko ei ole ratkaissut kysymystä siitä, missä tämän kehityksen eväät loppuvat.
Yhteiskunnat kuitenkin hajotessaan hajoavat aikalailla "lopullisesti", ja suuri länsimaailman romahdus taitaa monikulttuuristumisen ja sotaisan suurvaltanarsimin myötä olla tulossa.
Sitä odotellessa onkin mukava puhua autoista, jotka ovat edelleenkin oman aikamme kultakelloja ja helapääpuukkoja, hyvän elämän nykyisiä statussymboleita.
-------------------------