Lajinsisäinen väkivalta on ollut ihmisen ongelmana koko kulttuurihistoriamme ajan. Vaikka eurooppalaisen uuden ajan uudet ajatustyökalut muuttivatkin maailman perinpohjin, aggression ongelmaa ne eivät ole pystyneet poistamaan. Ihmistiede on pettänyt itsensä. Siksi taide voi olla parempaa ihmistiedettä kuin nelinkenttiä kyhäilevä sosiologia tai psykologia, joka on ”nuori tiede jossa vaikuttaa yhtä aikaa empiristinen metodi ja käsitesekaannus” (Wittgenstein).
Meidän on ihmistieteissä palattava niiden syntyvaiheisiin, ja oikaistava se tiedonhistoriallinen vääristymä jossa ihmistieteisiin tarttui se tauti, joka ”ismien” myrkyllisyydellä tuhosi myös luonnontieteet. Durkheimilainen sosiologia ja freudilainen syvyyspsykologia ovat edelleen parhaat käytettävissä olevat perustat. Niiden lisäksi tarvitaan esimerkiksi wittgensteinilaista kielifilosofiaa ja myös mcluhanilaisia provokatiivisia oivalluksia tajunnallis-tiedollisen laji- ja kulttuurihistorian rakennusaineksiksi. Jo alustava historiallinen ymmärrys näiden lähtökohtien käyttämättä jääneistä resusrsseista voi avata kriisiytyneen maailmamme kuin ”Eyes Wide Shut” (Stanley Kubrick).
Fellinin ”Satyricon” kuvasi Rooman valtakuntaa sen rappeutuneimmissa, raaistuneimmissa ja narsistisimmissa vaiheissa, eikä oma, sievistelevän pinnan alla jo ontoksi syöty sivistyksemme – tosiasiallisesti kulttuurinen narsismimme – ole muuta kuin totaalista romahdusta vaille valmis.
Eilisilta oli jälleen järkyttävä – saimme taannoin vaaleissa valita kahdesta yhtä tyhjäpäisestä presidenttiehdokkaasta mieleisemme, ja viimeisellä kierroksella nämä veljekset kuin ilvekset keskittyivät lähinnä kehumaan ja taputtelemaan tosiaan selälle. Mitään mikä olisi mitenkään koskettanut saati kirkastanut maailman ja oman yhteiskuntamme sosiopsyykkisen taantumisen ja väkivaltaistumisen ongelmia, eivät kansakunnan kaapin päälle pyrkivät poliittiset nilkit esittäneet.
Se oli merkillinen näytelmä. Vain positiivisuus on sallittua. Älä kyseenalaista ajattelun alustoja, kilparatoja. Haasta itsesi, kannusta, menesty. Varo kajoamasta mihinkään vaikeaan tai kipeään. Ikään kuin tajunnassa ja ajattelussa eivät olisi kiellettyjä vain älyllisesti jäsentävät kahtiajaot, vaan jo ilmiöiden nimeäminen.
Mitä on ”keskustelu” joka keskittyy kuin yhteisestä sopimuksesta vain kiertämään käsitepinnoille avautuneita tabuaukkoja. Kuka ymmärtää, että niistä pudotaan suoraan raakaan alitajuntaan.
Nyt Stubb on muuttanut merkittävästi itsenäisyyspäivän linnanjuhlien ilmettä, ja tämä ilme on sitten paljon vakavampi valinta kuin mitä on pelkästään veteraanien ulkoistaminen tai nuorten narsististen listahittilaulajattarien rekrytoiminen. Kuinka moni näkee kimalteisten pintojen läpi sen raakuuden, jolla kulttuuriseen narsismiin kuuluva somehuomio ja -suosio ja raakaan kunniakulttuuriin kuuluva normimoralistinen ylevöittäminen tukevat toisiaan ja hautaavat alleen kaikki mahdollisuudet valita todellisia vaihtoehtoja.
Emme tosiaankaan ole enää yksin. Maailmassa ja monissa maissa ilmassa on yhä selvemmin yhtä aikaa sitä samaa korrektia puhumattomuuden kulttuuria ja politiikkaa, jolla totalitaristinen N-liitto vaikeni ongelmistaan ja syntyy nyt uudestaan, kuin myös sitä samaa, meilläkin edessämme olevaa yhteiskunnallista hajoamista, jota USA:n narsistinen johtaja yrittää nyt epätoivoisin ryhtiliikkein pitää hallinnassa.
Suurvaltojen narsistiset kansanjohtajat veljeilevät keskenään kollegiaalisesti – siinä narsistit ovat eteviä, erityisesti toistensa tunnistamisessa ja miellyttämisessä – ja heitä yhdistää myös yhteinen yritys pitää piilossa omien yhteiskuntiensa sisäiset ongelmat ja kiinnittää yleinen huomio kuin yhteistuumin ylläpitämiensä sotarintamien kauheuksiin. Tämä on kuin suoraan Orwellin oppikirjasta tai Fellinin elokuvasta.
Kun viha eliminoidaan psyykensisäisellä väkivallalla, purkautuu lajinsisäinen aggressio muualla, mielettömässä muodossa. Viattomuuden varjelemisella on vihan hedelmät. Esimerkiksi: ei auta nyt kunnioittaa meillä vielä viimeisiä elossa olevia – satavuotiaita – sotaveteraaneja, jos samaan aikaan on aktiivisesti unohdettava se, että rintamamiehet saivat ensi kertaa äänensä kuuluviin vasta kymmenen vuotta sodan päättymisen jälkeen – Linnan ”Tuntemattomassa sotilaassa” – jonka filmatisoinninkin sotilasjohto vielä yritti estää.
Jos tarkkaan katsot tilanteita ja vuorovaikutusta, huomaat, että sama normatiivinen, kansaa kahtia jakava sosiaalinen jännite on edelleen vahvana ja vaikuttamassa. Voidaanko sanoa, että tuo kuilu olisi johonkin kadonnut, kun kanssakäyminen nyt tapahtuu poliittisen korrektiuden kaikkien sääntöjen mukaan – ”ystävyyden talossa” – vaikka osapuolten totaalisesti erilaiset oikeudet ja velvollisuudet eivät tosiasiassa ole lähentyneet yhtään.
Kunnioittaminen silloin, kun se sopii oman imagon ja lähinnä itsesuojelun tarpeisiin, ei ole kunniallista. Se on itsepetosta, ja kun sitä harjoittavat valtapoliitikot, se on silkkaa kansan halveksuntaa ja typerryttämistä. Ei auta vaikka soitto soi ja artisti huutaa koko sydämestään.
----------------------------------------
Steinbeck-epiteetit:
https://alkonkassalla.blogspot.com/2025/12/ystavyyden-talo.html
https://alkonkassalla.blogspot.com/2025/12/torstaiko-toivoa-taynna.html
https://alkonkassalla.blogspot.com/2025/12/hyvien-ihmisten-juhla.html
------------------------