Leo Tolstoin "Sodassa ja rauhassa" yksi järkyttävimmistä kohtauksista kuvaa kuinka joen rannalle leiriytyneiden sotajoukkojen keskuudessa levisi huhu siitä että Napoleon olisi saapunut paikalle ja ratsastaisi joukkoja tervehtimässä joen toisella rannalla. Syntyi hurja ryntäys yli joen -- kaikki halusivat nähdä edes vilauksen keisarista. Vyöry ei pysähtynyt, monet hukkuivat.
Tolstoi kuvaa hypnoottisen joukkohurmion elävästi kuten muutkin, raa'atkin sotatapahtumat. Hurmiossa vaikuttavat joukkovoimat, joiden vallassa yksilöt tekevät tekoja joita yksikään yksilö ei yksin tekisi. "Sodassa ja rauhassa" on myös perusjäsennyksiltään täysin päinvastainen kohta, jossa pahasti haavoittunut taistelija makaa avuttomana liikuntakyvyttömänä selällään ja saadessaan silmänsä auki näkee vain tavattoman korkealla korkealla korkealla olevan sinisen taivaan. -- Tätä sykähdyttävää, yksilökokemuksen ja kosmisen ikuisuuden yhteen kytkevää elämystä ovat käyttäneet muutkin sotakuvausten tekijät, meillä esimerkiksi muutamaankin otteeseen Aku Louhimies omassa versiossaan "Tuntemattomasta sotilaasta"
Kuten kaikkien pitäisi tietää ja ymmärtää, ihminen on lajityypillisesti, lähtökohtaisesti ja olemuksellisesti yhteisöolento, ja on olemassa yhteisövoimia, yhteisöominaisuuksia ja yhteisöilmiöitä, jotka eivät ole palautettavissa yksilöiden ominaisuuksiin ja pyrkimyksiin.
Kaikkien pitäisi tietää ja ymmärtää, että ihmisen alkulaumoja organisoinut ”valta” on vuosimiljoonien kuluessa jalostunut yksilön kokemukselliseksi ”tahdoksi”, joka kuitenkin on edelleenkin erityistä regressoivaa metodia, ”hypnoosia”, käyttäen taannutettavissa takaisin alkuperäiseen kollektiiviseen muotoonsa, jolloin hämmästykseksemme huomaamme, että ”tahto” voikin omituisen ongelmattomasti siirtyä henkilöltä toiselle.
Meistä vain harvat tietävät ja ymmärtävät, ettei ”hypnoosi” ole mikään erityinen aivokummajainen, jota jotkut hurjia hypnoosinäytöksiä järjestävät manipulaattorit saattavat hyödyntää, vaan ”hypnoosi” on niin olemuksellinen osa ajattelustamme, ettei sitä voi edes mittalaitteilla voi oikein erottaa aivojemme normaaleista tajunnantiloista. Vielä harvempi uskaltaa avata maailmaa tarkkailevat silmänsä niin ”eyes wide shut”, että ymmärtäisi miten ratkaiseva rooli hypnoosin oudolla puoliunella on erityyppisten yhteiskuntien arkielämässä.
Sanoisin, että itselleni kotikirjastoni se hyllymetri, jossa on hypnoosi-ilmiötä eri puolilta ja eri yhteyksissä esitteleviä teoksia, on opettanut ihmisluonnosta yhtä paljon kuin ne hyllymetrit joilla on psykoanalyysin ja sosiologian klassikkoteoksia. Tai kenties enemmänkin.
Mona Lisa
Kun vaeltelevat alkulaumat ovat vuosimiljoonaisen kehityksen mittaan asettuneet vakinaisille asuinsijoille, muodostaneet pysyviä elämänmuodollisia instituutioita, kehittäneet keskuudessaan yli sukupolvien ulottuvan työnjaon ja periaatteessa vaihdettavat sosiaaliset roolit, kaikki tällaisessa kehitysprosessissa emergoituvat vaiheet ovat toistuneet yksilönkehityksessä. Myös yksilöinä me synnymme symbioottiseen yhteyteen meistä huolehtivien ihmisten keskuuteen, ja jokaisen meistä sielussa syntyy ensin hahmo ”Sinä”, ja vasta vuosia myöhemmin alkaa muodostua se kokemuksellinen keskus, jota sanomme ”Minäksi”.
Inhimillinen kasvu ja kehitys on elämänmittainen projekti varhaisvaiheen symbioottisista riippuvuuksista aikuiseen autonomiaan. Vaikutusten ja vaikutelmien vastaanottajan -- "Objektin" -- perusnarsistisesta roolista terveen, obketirakkauteen kykenevän toimijan -- "Subjektin" -- rooliin.
Perustavanlaatuisilla aisteillamme on kehitysjärjestyksensä ja kehitykselliset herkkyyskautensa. Tunto ja kuulo ovat aisteistamme varhaisimmat, joilla ulkomaailman vaikutuksia ja vaikutelmia otamme vastaan. Näköaisti on niihin verrattuna kaikin tavoin eri sarjassa, sen varassa alamme itsetietoisen vuorovaikutuksen ulkomaailman kanssa. Ensimmäinen asia joka kytkee yhteen silmän havainnot ja ruumiintunnot on vauvan kuva omista käsistään.
Hypnoosi on periaatteessa psyykemme kyky palata takaisin symbioottisen kehityksen alkuvaiheisiin. Alkuperäiset symbioottiset tunnot – ”kaikkiallisuuden” ja ”kaikkivaltaisuuden” tunnot – ovat esimerkiksi maailman kaikkien uskontojen pohjimmaista rakennusainetta. Ne eivät ole tiedollisestakaan ajattelustamme mihinkään hävinneet – uudelle ajalle ominainen talousajattelu on olemuksellisesti uskonnollista – tosiasiassa talousteokratiaa – jossa noidumme ymmärryksemme ”rahaan” kuuluvalla, pohjimmiltaan uskonnollislaatuisella kaikkivoipaisuuskuvitelmalla.
Symbioottiset tunnot ovat olemuksellisesti tunto- ja kuuloaistin toimintaa. Visuaalisen mieltämisen ongelmallisuus tulee edelleenkin – varsin synkällä tavalla – esille esimerkiksi siinä, että monet alkukantaiset uskonnot suorastaan kieltävät hahmottamasta tai piirtämästä jumalasta kuvaa – voivat jopa amputoida koko ”esittävien” kuvien maailman.
Hypnoosi, niin sanottuun ”transsitilaan” taannuttaminen, saadaan edelleen helpoiten aikaan retorisella puheella ja rauhoittavilla äänenpainoilla. Poliitikot edelleen vaikuttavat retoriikalla, kun taas kirjoittavat ihmiset ajattelevat kirjoittamalla. Korvan ja silmän kognitiiviset resurssit jakavat koko inhimillisen kehityksen jyrkästi kahteen kategoriaan – esimerkiksi yhteisömoraalia on Durkheimin mukaan kahta toisensa pois sulkevaa laatua. -- Moraalilaaduista voidaan sanoa paljon enemmän kuin mitä edelleenkään yleisesti ottaen omissa yhteiskunnissamme uskalletaan – se juuri onkin moraalilaatujen ongelma. Kehittymätön yhteisömoraali on nimenomaan ”tunnustuksellisesta”, se ei voi kyseenalaistaa itseään, vaan kokee sellaisen loukkauksena ja sytyttää oitis tuhoamistarpeet sitä uhkaavia kriitikoita kohtaan.
Tuo kehittymättömämpi, durkheimilaisittain ”mekaaninen” normimoraali, palautuu enemmän äänen – signaloivan, paniikki- ja pakoreaktioihin palautuvan – retorisen kielen pohjalle, kun taas kehittyneempi ”orgaaninen” omantunnonetiikka jäsentää maailmaa visuaaliselta pohjalta, jossa asiayhteydet ja asiat eriytyvät toisistaan ja käy mahdolliseksi ymmärtää syitä ja tekojen tosiasiallisia seurauksia.
On myös mahdollista ajatella niin, että kirjoitustaito – kirjoitettu kieli kulttuurikognitiivisena emergenssinä – oli viime kädessä se kehitystekijä, joka nosti erityisesti äännekirjoituksen kulttuurisena perusratkaisunaan omaksuneen eurooppalaisen kulttuuripiirin kansat tajunnallis-tiedollisesti jäsentyneemmän ja yksilöllisesti eriytyneemmän moraalilaadun asteelle.
Laura Mars
Kylmän sodan aikana perustettu "kuuma linja" Yhdysvaltain ja N-liiton välillä piti amerikkalaisten toiveen mukaisesti ratkaista kaukokirjoittimilla, mutta venäläinen osapuoli vaati puhelinta. Itse asiassa jo tuosta yhteydestä silloisen maailman terävimmät ajattelijat tajusivat, millainen kulttuuriero suurvaltojen välillä vallitsee.
Se oli periaatteessa ero retoriikkaan pohjautuvan matriarkaatin ja syysuhteita visuaalisesti jäsentävän ja tiedollisesti eriyttävän kirjoitetun tekstin välillä. Se ero vallitsi kulttuuriperinteiden pohjalta, mutta se on tasaantunut kulttuurisen narsismin maailmassa niin, että nyt suurvaltajohtajat saattavat tunnistaa toisensa kollegiaalisesti samanhenkisinä narsisteina.
Nyt uudestisyntyneen N-liiton -- Venäjän -- valtiojohto pitää vuosittain institutionalisoidun, laadultaan matriarkaattisen helmapuheen kansalleen. Tällä kertaa se kesti neljä tuntia. Se ei ole mikään läntisissä yhteiskunnissakin käytäntönä oleva "valtakunnan tilaa" koskeva tiedollinen raportti, vaan matriarkaattiin olemuksellisesti kuuluva maanäidin retorinen ja ikuista huolenpitoa lupaava läheisyydenosoitus, joka on organisaattoreiden toimesta etukäteen järjestetty niin että sekä kysymysten asiasisällöt että Johtajan turvallinen äänensävy saadaan pysymään hallinnassa.
Se on näytös, jonka laadusta voivat meitä parhaiten opettaa esimerkiksi hypnotöörien joskus hurjatkin yleisönäytökset, joissa syvätranssiin taannutetut koehenkilöt saadaan näkemään harhoja ja kuvittelemaan mitä merkillisimpiä asiasisältöjä totuuksina. -- Ei pidä erehtyä luulemaan, että "hypnoosi" olisi jokin erityinen ja marginaalinen tila aivoissamme, vaan jokaisen pitäisi tietää, että itse asiassa "hypnoosi" on aivoissamme jotain niin ajattelullemme ominaista, ettei sitä voi oikein kutsua eikä mittalaitteinkaan havaita erilliseksi "tajunnantilaksi".
Joka tietää ja ymmärtää, kauhistuu omaa elämänmenoamme, jossa jotkut oudot eleet tai termit saavat jonkin johonkin opilliseen uneen taantuneen joukon reagoimaan maagisiin avaintermeihin kuin ne olisivat alkulauman johtajan vaarasignaaleita. Oman lauman valtaa oitis paniikki- ja pakoreaktio, joka puoliunta nukkuvassa hartaan transsitilan omaksuneessa yhteiskunnassa leviää kuin lynkkausmieliala -- ja yhteiskunta muuttuu sirkusnäyttämöksi.
Ilmeisesti vinosilmät ovat miljoona kertaa hypnoottisemmat kuin tavalliset.
Ei omassa yhteiskunnassammekaan tähän surkeaan alitajunnan hallitsemaan hypnoottiseen puoliuneen saada herätystä sillä, että ihan virallisestikin vaaditaan ei vain kansanedustajia vaan koko kansaa käyttäytymään "vakaasti ja arvokkaasti". Sellainen vain syventää hypnoottista transsia.
Ei Venäjälläkään matriarkan vuosittaiset mussupuheet yhteisön tajunnallis-tiedollista taantumaa mihinkään kirkasta -- ihan päinvastoin. Neljän tunnin retoriset maratonit vaistonvaraisesti säädellyillä äänenpainoilla ovat hypnoosin työkaluja kaikkea tiedollista järkiajattelua vastaan.
Vainaimir Putin
--------------------------------