Kuten kaikkien pitäisi tietää ja ymmärtää, jokainen vastasyntynyt elää vielä jäsentymättömässä, kokonaisvaltaisessa, ”kaikkiallisessa” ja ”kaikkivaltaisessa” maailmassa. Juuri nuo varhaisimman lapsuuden perustunnot, ”omnipresenssin” ja ”omnipotenssin” tunnot, ovat kaikkien maailman uskontojen pohjimmaista rakennusainetta.
Kuten kaikkien pitäisi tietää, maailmasta ei ole löytynyt yhtään ihmisyhteisöä, jossa ei jonkin muotoista uskonnollisuutta esiintyisi. Kuten kaikkien pitäisi ymmärtää, tästä ei pitäisi mitenkään vetää sitä johtopäätöstä, että maailman kaikki uskonnot olisivat samanlaisia.
Uskonnot ovat yhteisövoimien tuottamia ja yhteisöominaisuuksien mukaisia yhteisöilmiöitä, ja yhteisön evolutiivisessa selviytymistarinassa nimenomaan kulttuuriset perusvalinnat ovat ”perinnöllisintä” mitä yksilöt saattavat nahkansa alla kantaa. Kulttuurit ovat kovia kognitiivisia tosiasioita. Eri uskonnot voivat olla erilaisia kuin yö ja päivä.
Tietenkin kaikille uskontoilmiöille yhteistä on, että ne tajunnallisesti palautuvat kaikkein varhaisimmassa lapsuudessa vaikuttaneisiin voimiin ja kokemuksiin. Koska kaikki olemme ensin hoivan ja huolenpidon kohteita -- vaikutusten ja vaikutteiden vastaanottajia -- psyykemme pohjalla on ensin "objektin" rooli. Terveitä toimijasubjekteja meistä kehittyy vasta vuosien myötä. (Freud)
Kehittyy, jos kehittyy. Monet jäävät eliniäkseen objektin rooliin, narsistisen uhriajattelun koukkuun. Koska se kytkeytyy alkuvoimaisiin perustuntoihin, se paradoksaalisesti on voimaannuttavinta mitä alitajunta saattaa yksilölle antaa.
Narsisti tarvitsee huomiota, ja toinen puoli psyykestä etsii ekstriimejä efektiivisiä elämyksiä.
Tietenkin on mahdollista hahmottaa kaikissa uskonnoissa nimenomaan uskonnoille ominaisia piirteitä. Tietenkin kaikki yhteisöt yhdistävät ja pyhittävät yhteisöllisen ”vallan” omalla uskonnollaan.
Ja tietysti siellä, missä tietoisuus on tiedolliselle asteelle kehittynyttä, on mahdollista nähdä kaikki uskonnot arvokkaina – käsitteellisellä tasolla ”uskonnoista” tulee uskonnon nimiä -- niin ne juristeriassakin käsitetään -- ja kunkin oman uskonnon historiallisesti nauttima koskemattomuus ja kunnioitus on helppoa ja houkuttelevaa laajentaa koskemaan kaikkia maailman uskontoja.
Juristeristille uskonto on uskonnon nimi. Mutta reaalimaailmassa nimi ei vielä kerro mitään. Kaikki Virtaset ovat erilaisia.
Jumala on jumalan nimi (Feuerbach). "Reagoimme kieleen" (Wittgenstein). Pakoreaktio (Canetti).
On sitten jo paljon, paljon, paljon vaikeampaa tajuta, ettei uskonnoissa ole välttämättä mitään muuta yhteistä kuin tapamme nimittää niitä uskonnoiksi. Että yhteisöjä sisäisesti yhteen sitovina moraalivoimina uskonnot ovat keskenään täysin yhteismitattomia. Että moraalilaadut voivat olla sosiodynaamisesti erisuuntaisia.
Ne voivat olla toisilleen myrkkyä. Ne voivat aiheuttaa toisissaan hylkimisreaktioita – kulttuuriset hylkimisreaktiot ovat kunkin yhteisön yhteisövoimien aiheuttamia lajityypillisiä puolustusreaktioita, eikä niitä mitenkään pystytä estämään – kaikkein vähiten keskittymällä yksilöihin kuin kyseessä olisivat vain yksilöiden asenneongelmat.
Siitä, että kaikilla on ”ihmisarvo” ei mitenkään seuraa se, että kaikki ”kulttuurit” voisivat sopeutua keskenään. On olemassa yhteisövoimia, yhteisöominaisuuksia ja yhteisöilmiöitä, jotka eivät ole, toistan: eivät ole palautettavissa yksilöiden ominaisuuksiin ja pyrkimyksiin. (Durkheim)
Jokaisen kulttuurin pitäisi olla selvillä omasta psykohistoriastaan. Jokaisen uskonnon pitäisi sulkeutua omaan tunnustukselliseen yhteyteensä – ja luopua maailmanvalloitushankkeista. Jokaisen kansan pitäisi tuntea omat juurensa. Jokainen kansa kasvaa omalla maaperällään, ja oma aitaus tarvitaan ihan konkreettisestikin.
Kun suoperäisen takametsän kansaa hallitaan seitsemän sataa vuotta vieraalla hallintokielellä, ei ole odotettavissa että näin kasvatettu kansa vielä viiteen sataan vuoteen lakkaisi tuntemasta pelkoa, nöyrää kunnioitusta ja kuuliaisuutta mitä tahansa "kansainväliseltä taholta" tulevaa ohjeistusta kohtaan.
Ja koska samaan hallintoalamaisten psyykenkuvaan kuuluu se että yksistä yksilöistä tulee miellyttäjiä kun taas toiset tapaavat puristella käsiään taskussa nyrkkiin, ei ole odotettavissa, että historiallisesti alistettu kansa saavuttaisi yksimielisyyden missään sitä kohtaavassa kohtalonkysymyksessä.
Ruotsinkieliselle väestönosalle kukkoileminen on ongelmatonta. He eivät näe katteetonta kulttuuritärkeilyään peilistä. Peittelyn taito (Gerard Aalders) ja "poliittinen korrektius" eivät muutu hyveiksi vaikka samaistuisi jumalan valtuuksiin.
Me suomalaiset tulemme aina jakautumaan ihan poikkeuksellisella tavalla kahtia.
Suomalainen mielellään sijoittuu "voiman oikealle puolelle" (Päätalo). Voimalla on myös pimeä puoli.
Psykohistoriallinen itseymmärrys puuttuu kaikkialta kokonaan. Sen edellytyksenä olisi paljon nykyistä parempi, yleisempi ja syvempi käsitys psykologiasta ja sosiologiasta. Ne taas ovat oppiaineita, joita kouluissamme opetetaan vain äärimmäisen vähän ja sekin vahvasti vääristyneessä muodossa.
Joten elämme de jure "kansainvälisten sopimusten" orjallisina nöyristelijöinä, ja kaikki yritykset edes vähän korjata täydellisesti ajastaan jääneitä ja käsitesekavia kansainvälisiä lakipykäliä ja sopimuksia kilpistyvät siihen, että niistä meillä tulee de facto sisäistä kahtia jakautumista sementoivia tabuja.
Ajastaan jääneistä yksiarvoisista yhtenäiskultttuuri-instituutioistamme on nyt kirkko pahiten eksyksissä, ja kuten aina kriisiytyvissä yhteisöissä, sielläkin on sorruttu yrityksiin kirkastaa kannanottoja taantumalla keskiaikaisen käsiterealismin stiiknafuulioihin. Nyt ovat yliyleistävät yleiskäsitteet hyvää valuuttaa, kun jokin maagista "valtaa" ylläpitävä aatekulissi pitäisi kuvitteellisen seurakunnan ja historiallisen herrakansan jälkeläisten silmissä säilyttää.
-------------------------------