 |
| Arvorelativisti-arkkipiispa ja aseveli, absoluuttisen ISIS-hallituksen pääministeri |
Näinä päivinä nähdään merkillinen yhteiskunnallinen näytelmä, jossa kansankirkkomme valta-asemiin linnoittautuneet hengenmiehet kyhäävät yhteishenkensä ylläpitämiseksi yhtä tyypillisiä kuin kummallisia julkilausumia, jotka nimellisesti esitetään "ihmisarvo- ja -oikeusideologisina" manifesteina, mutta mitä ilmeisimmin saavat syvimmän sisältönsä kirkon melkein epätoivoisista yrityksistä esiintyä näennäisen ”moniarvoisena” ja modernina instituutiona keskellä maallistuvaa yhteiskuntaa. Näkyvimpänä maallistumisen aseveljenä on julkisuuteen tyrkyttäytynyt nykyinen arkkipiispa Tapio Luoma.
Päättävissä asemissa toimivat uskonnolliset johtajat eivät hyväksy tosiasioita, eivätkä koe menettäneensä taistelua ihmisten sieluista. He haluavat liittoutua heidät voittaneiden moraalirelativistien kanssa. He reagoivat vähän samaan tapaan kuin taannoin antautuneet natsiupseerit, jotka kaveerasivat kollegiaalisesti amerikkalaisten sotilaiden kanssa ja lahjoittivat näille sotamuistoiksi reliikkejä, vöitään, varusteitaan, aseitakin.
Se on outo kollegiaalinen konkluusio, kuin kummitustarina, tuo mustakaapuisen ihmisoikeusinkvisition hiippakunnan ja maallistuneiden, moniarvoisuutta ja monikulttuurisuutta suitsuttavien moraalirelativistien keskinäinen veljeily-yritys. Kuinka ihmisarvoabsolutismi ja absoluuttiseksi jumaloitu moraalirelativismi löytävät vallantavoittelussa toisensa? Vastaus on olemassa, ja se on jo historiassa toimivaksi osoitettu: kummankin osapuolen on vain hyväksyttävä toisensa ja kunnioitettava toisiaan yhteiskunnallisen vallan haltijoina ja käyttäjinä. Jos valta on lopulta todellisin motiivi ja ainoa arvo, joka kumpaakin osapuolta aidosti puhuttelee, mikään käsitteellinen järki ei erota aseveljiä toisistaan.
Siinä sitten toki useammankin yliyleistävän yleiskäsitteen täytyy kursia kokoon kognitiivisia dissonansseja.
Mutta niin ne hommat toimivat. Presidentinvaaleissa kansalaisilla oli loppuvaiheessa valittavanaan vain kaksi toinen toistaan paatuneempaa poliittista pukaria, mutta valtainstituution nauttima pyhitys takasi sen, että äänestäjät kävivät uskollisesti uurnilla. Ehdokkaat kiittelivät toisiaan ja julistivat käyneensä toinen toistaan kunnioittavassa hengessä reilun vaalitaistelun.
Pahin maku jäi suuhun siitä, että he nimittivät sitä "demokratiaksi".
Demokratia olisi oikeasti kaikkea muuta kuin sellainen puhumattomuuden kulttuuri, jossa jokin yhteiskunnallisen vallan tabuominaisuus varjelee vallan rakenteita asiasisältöjen kustannuksella.
----------------------
Elämämme tässä ihmisoikeusinkvisition hiippakunnassa on muodostumassa parodiseksi tragikomediaksi, kun oman yhteiskuntamme kaikkein maagisinta – tunnustuksellista, uskonnollislaatuista – valtaa jumaliensa nimissä käyttävät kirkkopoliitikot muuttuvat kirkkopoliiseiksi ja alkavat sanella käskyjään, joiden mukaan maanpäällisten rajojen aitaama valtakuntamme pitäisi muuttaa taivaalliseksi laitumeksi, jossa leijonat ja lampaat suloisessa sovussa käyskentelisivät.
Kirkkokuoron nyt parjaamat lainuudistukset koskevat hallituksen yritystä saada juristerisista käsitesekoiluista vapaa lakiteksti, joka mahdollistaisi maan itärajan sulkemisen niin, etteivät Putinin masinoimat ja jatkamat sotarikokset olisi enää sen kautta mahdollisia.Jos nykyisiä pykäliä luetaan pappien tavoin kuin piru raamattua, mikään ei pysäytä tänne vyörytettyjä ihmiskilpien divisioonia.
Kirkkovaltiaat eivät kerro konkreettista vaihtoehtoaan. Se johtuu siitä, ettei sellaista ole.
------------------------
Kuvitteellisten jumalien valtakunnassa tosiaan kaikki olisi mahdollista. Siellä kaikki ihmiset olisivat yhtä laatua: ei tarvitsisi välittää esimerkiksi sellaisesta maalliseen olemassaoloomme olemuksellisesti kuuluvasta tosiasiasta kuin inhimillinen kehitys.
Inhimillinen kehitys on niin lajihistoriaa kuin yksilöä määräävä tosiasia. Miljoonien vuosien kehitysperspektiivissä ihmisyydellä on ollut monta variaatiota, eikä tämä nykyinen ”sapiens” alustaansa nähden ole vielä kuin silmänräpäyksen ikäinen. Olemme kuitenkin edeltäjiemme tavoin mitä olemuksellisimmin yhteisöolentoja, ja vaikka alkulaumat ovat jääneet kauas muinaisuuteen, yhä edelleenkin teemme joukoissa tekoja, joita yksikään yksilö ei yksin tekisi.
Aikanaan vaeltelevat laumat asettuivat paikoilleen, ja yhteiskuntakehitys käynnistyi. Se oli kehityshistoriallisesti ottaen nykyisen ihmisyytemme syntymäpäivä, ja nyt yhteisöllisen "vallan" institutionalisoituneet muodot voivat antaa esimerkiksi "uskonnoille" niiden omat kirkot – ja jopa ihan oman muodollisen "vallan". Ja tämä valta saattaa tosiaan irrota ihmisyyttä koskevista tosiasioista niin kauas ylös taivaisiin, että maanpäällisestä elämästä tulee käytännössä helvetti.
Monta kehityskynnystä on sittemmin ylitetty – niiden edellytyksenä oli juuri vakaa, elämänmuodot institutionalisoinut maaperä, jolla viljan ja kulttuurin viljely on mahdollistunut. Kuka edes voisi käsittää ja ymmärtää kaikki ne kognitiiviset ominaisuudet, jotka inhimillinen kieli sai kun yhteisö organisoitui kasvavan ”tiedollisen” vallan alaisuudessa?
 |
| Feuerbach oivalsi joitakin perusasioita uskonnoista |
Kun Feuerbach oivalsi, että ihmisen ensimmäiset ”jumaluudet” olivat yleiskäsitteen muotoisia, tämä oivallus saatettaisiin parhaiten sijoittaa nimenomaan vakaan ajatusmaaperän ja kulttuurin syntymisen yhteyteen. Tuolloin kieleen on täytynyt kehittyä ihan uudenlaatuista yleiskäsitteellisyyttä.
Yksilö syntyi siitä – eriytyminen institutionalisoitui työnjaossa ja sosiaalisissa rooleissa.
Ihmislajin pienin yksikkö ei ole yksi ihminen vaan kaksi ihmistä ja yhteisö. Yhteisö on kehityshistoriallinen yksikkö, joka ylittää kehityskynnyksiä. Kirjoitustaito institutionalisoi uuden kognitiivisen emergenssin, silmän joka kuulee puheen paperilta. Retoriikan ja visuaaliseen mieltämiseen perustuvan kartesiolaisen rationaalisuuden kehityskynnyksen ylitti Eurooppa noin neljäsataa vuotta sitten. Sen olisi pitänyt merkitä myös inkvisition maagisen vallan loppua.
Yksi kehityskynnys oli se tajunnallinen emergenssi, jota sanomme "demokratiaksi". Se on eri asia kuin mikään aiemmin historiassa esiintynyt hallitusmuoto tai vallanjako -- se perustui kielellis-kulttuurisissa kansallisvaltioissa syntyneeseen erityiseen ”edustuksellisuuden” kognitioon. Kyseessä ei siis ole mikään kulttuurisista juuristaan irrotettava hallinnollinen muotorakenne, joka voitaisiin viedä mihin maailmankolkkaan tahansa ja pystyttää sinne kuin uudisrakennus.
Ja meidän pitäisi nykyisin ymmärtää yleisemminkin, miten kovia kognitiivisia tosiasioita ”kulttuurit” ovat.
Kun nykyinen yhteisöllinen vallankäyttäjä – vallan, lauman johtamisen, poliittisen toiminnan, tai kirkkouskonnolliseen hartauteen kuuluvan vallan käyttäjä, kaikista laatutekijöistä riippumatta – hurahtaa tunnustuksellisiin "totuuksiinsa" ja päivä päivältä hypnotisoi itsensä ja kuulijansa yhä suuremmilla valheilla, kierre on valmis. Kun puheet ovat muuttuneet itsepetokseksi, täydelliseksi älyttömyydeksi, uskottavuus niin omissa kuin muiden silmissä on todistettava siirtymällä puheista tekoihin. On tehtävä puheista totta, pantava ne käytäntöön – hyökättävä moskeijaan tai Ukrainaan.
Se on se yksilökokemuksen suuri hetki, jolloin jokaiseen sieluun vedotaan ja vaaditaan taantumaan takaisin ihmisyyden suureen symbioottiseen alkuykseyteen, takaisin nollapisteeseen, jossa kaikki kehityksen eriyttämä taas sulaa yhteen. Se on maailman alkupiste, josta kaikki voidaan aloittaa uudestaan – ”puhtaalta pöydältä”. Se on katarttinen liikutuksen hetki, jolloin viriää mahtipontinen laulu ”viimeisestä taistosta”.
 |
| Linkolan tunnustuskirja (1989) |
Ekoterroristi Pentti Linkola oli tyypillinen arvoabsolutisti, joka kuvitteli maailman voivan muodostua pelkästään hyvistä asioista. ”Isänmaan ja ihmisen puolesta, mutta ei ketään vastaan.” Teoksessaan ”Johdatus 1990-luvun ajatteluun” hän löysi tasan yhden kohdan, jossa hän epätoivon sijaan koki toivoa. Hän rukoili kirkossa: ”Luoja, anna meidän vielä kerran aloittaa kaikki alusta.”
Tällä hetkellä viisaimmatkaan ilta illan jälkeen television ajankohtaisohjelmiin kutsutut "sota-asiantuntijat" eivät tiedä inhimillisestä kehityksestä senkään vertaa, että ymmärtäisivät millainen itseensä käpertyvä syöveri "propaganda" on. Esimerkiksi Putinin puheisiin suhtaudutaan kuin ne todellakin voisi kuitata vain "valtion sisälle suunnatuksi propagandaksi", jota ei tarvitse Venäjän ulkopuolella ottaa "tosissaan".
Asia on täysin päinvastoin. Mitä epäuskottavampaa ja todellisuudentajuttomampaa propaganda on, sitä vaarallisemmat seuraukset siitä on. Kaikkein lapsellisimmat puheet johtavat ydinpommiin.
Se on inhimillisen kehityksen sanelema tosiseikka. Kaikki kehitys kasvattaa rinnalleen tasan saman määrän taantumista. Ymmärryksen noituminen pelkkää hyvyyttä sisältävillä yliyleistävillä yleiskäsitteillä johtaa vallankumouksiin, terroritekoihin, valtioterroriin ja sotiin. Jumalat ovat yleiskäsitteistä suurimpia, kaikkiallisia ja kaikkivaltaisia. Kaikki sodat ovat syvimmässä merkityksessä uskonsotia.
Tämä pätee kirkkovaltaan ja -valtiaisiin siten, että mitä päättömämpiin julistuksiin he keskenään päätyvät, sitä enemmän he tulevat taannuttamaan yhteisöä totalitarismin suuntaan ja provosoivat erilaisia terroritekoja. Tässä suhteessa reaalimaailmassa kaikki tarpeeksi tunnustukselliset uskonhorinat ovat samalla vertaistasolla – keskenään ”yhdenvertaisia” ja "tasa-arvoisia".
-----------------------------