Presidentinvaalitaistelu mielestäni todisti, että kansalla on taipumus jakautua kahtia vielä silloinkin, kun valittavana on enää vain ideologisen typeryyden vivahde-eroja.
Ilmiö kertoo jotain siitä, millaista uskonnonomainen tunnustuksellinen ajattelu luonteeltaan on – ei ole mitään "yhteiskunnallista keskustelua", jossa jokin kansallisen olemassaolon tai turvallisuuden kannalta olennainen asia koskaan tulisi käsitellyksi. On vain sitä ideologista samaistumista, joka "keskustelun" kaikilla asteilla ja kaikissa vaiheissa jakaa yhteisen kansan kahtia.
Tästä yleisinhimillisestä yhteisöominaisuudesta olemme me suomalaiset kärjistynyt esimerkkitapaus, koska meillä on takanamme seitsemän sadan vuoden historia vieraalla hallintokielellä alistettuna kansana. Kaikkea kahtia jakavat antagonistiset asenteet on nahkaamme historian leimaamina sinetöity.
Joten taitaa olla suunnilleen ihan turhaa odottaakaan, että mikään poliittinen taho koskaan pystyisi suhtautumaan vielä tällä vuosisadalla mahdollisesti satojen tuhansien tai miljoonien mittaluokkaan kasvavaan kehitysmaalaisten kansainvaellukseen minkään ihmistieteellisen tositiedon pohjalta. Tulemme taistelemaan keskenämme ja jakautumaan puoliksi pelkkien ideologisten stiiknafuulioiden keskustelukentällä vielä silloinkin kun maa on kuu.
Syyt sille, että meillä "ihmisarvo- ja -oikeusideologiat" nostetaan kansallisen edun ja jopa olemassaolon yläpuolelle, ovat nyt samoja kuin ne jo satoja vuosia historiassamme ovat olleet.
Koska suomalaiset eivät edelleenkään osaa ajatella omilla aivoillaan, meillä valtaan voivat nousta kaikenlaisen tabuajattelun valtuuttamat tyypit. Meillä on ollut aina huono herraonni, pitkässä historiallisessa perspektiivissä niin ruotsalaisten kuin ryssienkin kanssa. Ei nyt presidentinvaaleissa toteutunut asetelma – valinta ruton ja koleran välillä – ollut mikään ensi kerta.
Tabuja ovat olleet Luther, lukukinkereitä pitäneet lukkarit, ja natsilauluja teltoissaan hoilanneet upseerit. Esimerkiksi. Kaikki epäsuomalaisuuden edustajia, jos siis edustuksellisuudesta puhutaan.
Ei kansainvaeltajien vastaanottamisessa ole oikeasti kysymys "ihmisarvosta ja -oikeuksista", vaan siitä että meillä on valtava taipumus jakaa toinen toisemme eri leireihin, ja siinä jaossa historiallisesti ovat vahvoilla ne jotka mieluiten näkevät suomalaiset jalkapuussa, nurkassa häpeämässä tai hirmuvaltiaiden apupoikina.
----------------------
Arvatkaa, mitä juuri nyt jossain huudetaan. ”Vihapuhetta!”
Juuri niin. Mutta se ei suinkaan ala tästä ja nyt. Se on alkanut kauan, satoja, melkein tuhat vuotta sitten. Ja siinä puhuu historia, sitten kansa, ei koskaan yksin yksilö.
Eurooppalaisen uuden ajan ajatushistoria on ollut jatkuvasti vahvistuneen individualismin historiaa, niin hyvässä kuin pahassakin. Hyvän palveluksessa yksilöllinen eriytyminen on ollut esimerkiksi kaiken eurooppalaisessa ajattelussa kehittyneen tiedollisen hallinnan – ihmisen historiassa ainutlaatuisen kognitiivisen edistyksen – tajunnallinen taustakuvio. ”Kartesiolainen paradigma” omaa individualismin perusasemoinnit.
Pahan palveluksessa individualismi on johtanut ihmisen lajityypillisen, lähtökohtaisen ja olemuksellisen yhteisöllisyyden hylkäämiseen. Ihmistieteet kehittyivät freudilaisen syvyyspsykologian ja durkheimilaisen sosiologian kynnykselle, mutta eivät koskaan saaneet astua salin puolelle.
Sokea individualismi valtasi ajattelun. Ihmiskuva jäi puolikkaaksi, silmäpuoleksi, tuskin sitäkään. Yksilön pyhittäminen elvytti pohjimmiltaan uskonnollislaatuisen tabuajattelun – siinä valtaan nousevat uudet paavit, lutterit, lukkarit ja uusia natsilauluja – juristerisia ”ihmisarvo- ja -oikeusideologioita” – lakikirjastaan veisaavat sokean oikeuden kaapuniekat.
Tabuajattelun valkoisten aukkojen kattamiseksi peitteeksi on kehitetty yliyleistävillä ylevöitetyillä yleiskäsitteillä kyhättyjä juristeristisia stiiknafuulioita, joiden myötä kaikki asiahallinta palaa keskiaikaisen skolastisen käsiterealismin ehtoihin.
Eli reaalimaailman ehdoista viis. Taivaspaikkaa tavoitellaan. Lampaat ja leijonat samalla niityllä.
”Vihapuhetta!” Niin he huutavat.
Mutta se puhe ei ole vain vihapuhetta, vaan myös, tai ennen muuta totta. Eikä se ole vain yhtä puhetta, vaan kahta. Meillä on ylenkatsojien vihapuhetta – se nauttii lain suojaa. Varsinkin niin sanottujen ”kansainvälisen oikeuden asiantuntijoiden” suojaa. Ja sitten on sitä lainsuojatonta vihapuhetta, joka ei nauti mitään suojaa. Se on niiden ihmisten puhetta, joilla ei ole samaa ihmisarvoa ja -oikeuksia kuin suojeluasemaan julistetuilla.
-----------------