 |
| Freud: sikari on sikari on sikari |
Viimeiseksi itsenäiseksi ohjaustyöksi jääneessä elokuvassaan "Eyes Wide Shut" Stanley Kubrick katsoo reilusti ajassa taaksepäin. Ensimmäinen historiallinen kiintopiste löytyy viime vuosisadan alun Wienistä, kulttuurin eurooppalaisesta ykköspaikasta, jossa jopa ohikiitävän hetken sattuivat yhtä aikaa vaikuttamaan kaikki kolme vuosisadan ajatusjättiläistä: Albert Einstein, Sigmund Freud ja Ludwig Wittgenstein. Arthur Schnitzler, jonka "Unikertomukseen" (1926) elokuvan käsikirjoitus jokseenkin jäännöksettä perustuu, oli Freudin tuttava, ja miesten kirjeenvaihto kertoo virikevaihdon olleen molemminpuolisesti antoisaa.
Schnitzlerin pienoisromaanin freudilaisia syvyyspsykologisia sisältöjä Kubrick ei ole halunnut muuttaa. Päinvastoin: hän on pyrkinyt nimenomaan toistamaan valkokankaaalla oman alkuperäisen lukukokemuksensa. Turhia tekstilisäyksiä ei ole tehty, tapahtumiin on tarvittu vain muutamia pieniä muutoksia.
Toinen menneisyyden kiintopisteistä on vielä vuosisadanvaihdettakin tavattomasti kauempana. Se on ihmislajin alkuhistoriassa, meissä yhä vaikuttavissa primitiivisissä vieteissä, persoonaamme muodostavissa identiteeteissä, parinmuodostuksessa, miehen ja naisen biologisten ja psykologisten ohjelmien erilaisuudessa. Näistä elokuva kertoo.
 |
| Kiveen hakattu kirjailija Wienissä |
Jos ajatellaan freudilaista ihmiskuvaa, miten voitaisiin mahdollisimman yksinkertaisesti luonnehtia sen keskeiset piirteet? Luulen näin: Freud oli se, joka näki ihmisen pintaa syvemmälle. Freudin olennainen oivallus oli, että ihmisen ulospäin näkyvä olemus, puheet ja käytös, tietoinen ajattelukin, ovat vain epäsuoraa heijastusta hänen sielunsa syvärakenteesta. Siksi tarvitaan erityinen psyyken analyysi, jotta saataisiin ote siitä mistä todella on kyse. – Tällainen käsitys ihmisen ja mielen kerroksellisuudesta on meille nykyisin itsestäänselvä ja kyseenalaistamaton mutta Freudin aikaan se, ja kaikki mitä siihen lopulta liittyi, oli uutta ja rajua torjuntaakin aiheuttavaa.
------------------
Valitsemalla pääosiin reaktiivisena, toiminnallisena ja nopeailmeisenä tunnetun Tom Cruisen ja aistikkaan Nicole Kidmanin Kubrick käyttää hyväkseen yleisön odotuksia, jotka hän sitten kääntääkin päälaelleen. Toiminnalla ei nimittäin elokuvassa ratkaista yhtään kohtausta – se onneton amerikkalaismielinen ja yrittäjähenkinen katsoja, joka odottaa aksonia ja aktia, lannistetaan ja pilkotaan psyykkisesti palasiksi jo alkumetreillä. Hänen silmiensä edessä tapahtuu kaiken määrätietoinen hidastaminen: mielenviritykset viipyvät ja etsivät muotoaan, eleet sijoittuvat epäämääräiselle ei-kenenkään maaperälle täysin vaistonvaraisen, tahattoman, tarkoituksellisen ja tietoisen häilyvään välimaastoon. Sanojen välit venyvät ja äänenpainot tapailevat sävyään, kaikki on jatkuvassa viritystilassa, kaikki on koko ajan pelissä.
Tästä seuraa että elokuvan intensiteetti on hurja – mutta jos jotain joskus tapahtuu, se ei ole räjähdys eikä rysähdys, mikään ei pauku eikä puhkea – se on vain jokin pieni aavistuksenomainen intentio, vihje, toissijaisena ilmenevä ele, esimerkiksi tapa jolla Cruisen näyttelemä tohtori William Bill Harford epävarmuuttaan peitellen monessa repliikissään ensin toistaa esitetyn kysymyksen.
Cruisen suuhun asetettu tietoinen toistoliike on yksi tapa, jolla Kubrick loihtii tapahtumiin kerroksellisen efektin. Mikään ei ole sitä miltä se ensimmäiseksi näyttää. Menestyneiden ihmisten elämänmuotokaan ei ole lopulta muuta kuin läpensä rappeutuneen yhteiskunnan kulissi.
Naamarit päällä mennään, ja ne riisutaan vasta pakon edessä.
 |
| Venetsian kauppiaan kuorikerrokset |
Schnitzlerin kirjaan on rakennettu varsin kaunis ja symbolistisista sisällöistä yltäkylläinen juonikaari kahden toistuvan tilanteen ja repliikin väliin. Kirjan alussa tohtori ja vaimo päättävät, etteivät koskaan salaa toisiltaan mitään, vaan kertovat aina kaikki salaisuutensa. Mikäpä ilmaisisi paremmin ihmisten välistä sitoutumista kuin puhuminen, puhe? Kun itseään haussa ollut tohtori sitten palaa loppuunväsyneenä harharetkeltään, joilla hän kuin ihmeen kaupalla on onnistunut välttämään kaikkein kohtalokkaimmat seuraukset, hän heittäytyy heräävän vaimonsa viereen ja nyyhkyttää: "Minä kerron sinulle kaiken..."
Elokuvan loppukohtauksen koko sisältö jää sielun jäävuoren pinnan alle. Kubrick tarjoaa meille eläytymiskykymme rajoille asti katetun ihmisyyden kulissin, jota oikea opettaja voisi käyttää esimerkiksi luennoidakseen aiheesta mikä erottaa eurooppalaisella uudella ajalla syntyneen ja kehittyneen, erityiseen ”edustuksellisuuden” kognitioon perustuvan demokratian niistä valtiotieteellisistä oppirakennelmista, joihin olemme omilla akateemisilla harharetkillämme yrittäneet hallintomuotomme kaavoittaa.
Kuin pisteenä iin päälle itkuisen tohtorinrouvan käteen on sovitettu savuke. Siinä savuaa miehisyyden muserrettu muisto, sikarin halpa jäljennös.
------------------------
Eyes Wide Shut Narkissos-esseissä
-----------------------------------------