 |
| Taloususkonto elää ja voi hyvin, ei kun pahoin |
Ansiokkaassa "suunnistusyrityksessään" G H von Wright yritti kartoittaa eurooppalaisen uuden ajan kartesiolaisen rationaalisuuden historiallisia premissejä ja laatuja sekä "tieteiden" nykytilaa, ja jos jotain tuosta suunnistusyrityksestä opimme, se on se vakavasti otettava tosiasia, että "myös se erityinen järjen muoto, joka on saanut ilmauksensa tieteessä, on ollut historian varrella muuttuva".
Vielä kauheampi tosiasia mielestäni on se, että "talousajattelun" historiaan tutustuminen paljastaa paljon pahemman tilanteen. Talousjärjellä ei edes sen lähtökuopissa ollut mitään edellytyksiä kehittyä minkäänlaiseksi todellisuutta objektivoivaksi rationaalisuuden lajiksi, vaan talousajattelu jäi premisseissään toistamaan keskiajan teokraattisia ajatusjäsennyksiä. "Rahassa" jäi elämään pohjimmiltaan uskonnollislaatuinen kaikkivoipaisuuskuvitelma, ja usko aineellisen tarpeentyydytyksen loputtomaan lisääntymiseen on oman aikamme versio "iankaikkisuudesta".
Vaikka talousteoriat matkivatkin muiden uudella ajalla syntyneiden tieteiden muotorakenteita, mikään "ismi" ei oikeasti omaa minkään todellisuudenhallintaa mahdollistavan "tieteen" ominaisuuksia.
Niinpä nykyisiä talousvaikeuksiamme – jotka eivät siis ole pelkästään seurausta siitä, että 80-luvun mittaan räjähtänyt "itsekantava" ja reaalitaloudesta irrotettu ja irrationaaliseksi muuttunut "finanssitalous" olisi aktiivista strategista lainakauppaa harjoittamalla siirtynyt yritysmaailman valtauksista ripustamaan kansallisvaltioita velkakoukkuihin ei pidä katsella yksinomaan kansallisvaltioiden talousongelmina – jollaisina ne eivät tule ratkeamaan – vaan kansallisvaltioiden hallitusten olisi saatava karkuun päässyt lainakauppa- eli velkaraha hallintaan.
Jos ja kun koko talousjärki on peruuttamattomasti historiallisesti valuvikaista, turhaa on pienen Suomen kuvitella yksin omia toimiaan annettuihin – epärealistisiin – ehtoihin sopeuttamalla selviytyvänsä. Jos tilanne on tosiasiallisesti se, että tekemällä kymmenen kertaa enemmän töitä seurauksena on vain "velan" pakkomyynnin satakertaistuminen – eiköhän niitä ratkaisuja pitäisi vähitellen alkaa etsiä järjen vääristymistä eikä esimerkiksi poliittisista vastustajista tai monille niin motivoivasta "laiskojen" yksilöiden haukkumisesta.
----------------------
Saahan sitä hallitus käydä tulojaan ja menojaan läpi, kamreeritalous on yksi, ehkä ainoa akuutissa tilanteessa käteen jäävä ohje- tai ojennusnuora.
Kun lainakauppiaiden velkakoukkuun ripustettua kansallisvaltion taloutta yritetään korjata "saattamalla tulot ja menot vastaamaan toisiaan", kukaan ei tiedä – mutta tietämättömyys ei ole pahinta, vaan se, ettei edes haluta tietää – onko kansantaloudella selviytymisen edellyttämiä ominaisuuksia.
Se, kuinka paljon reaalitaloudesta voidaan irrottaa rahaa, jolla pääomataloutta yritetään voitollisesti pyörittää, on omassa talousajattelussa ja järjestelmässämme sokea piste. Liika säästäminen ajaa tuottavia yrityksiä konkursseihin, joissa nollautuneita raha-arvoja järjestelmä ei millekään tilille noteeraa – kukaan ei pidä kirjaa siitä rahasta jonka systeemivirhe yksinkertaisesti kadottaa maailmasta.
Ne valtionvelkaa koskevat pelisäännöt joita on matkan varrella yritetty kehittää lainakauppiaiden suojaamiseksi ja suuren romahduksen estämiseksi, perustuvat pelkkiin numeerisiin arvioihin – mutta kansantalous – reaalitalous – on laadullisesti eri asia kuin finanssitalous.
Uuden ajan ”rahaan” olemuksellisesti kuuluva, pohjimmiltaan uskonnollislaatuinen kaikkivoipaisuuskuvitelma mahdollistaa rahan kaikki maagiset ominaisuudet – ”rahan” luominen masinoi talouskasvua operaattorina, ja yhteen sulanut raha- ja pankkijärjestelmä liuottaa reaalimaailmasta senkin vähän todellisuudenhallinnan, jota valtioiden keskuspankit vielä edustivat.
Itseään valistuneina ajattelijoina pitävät taloustieteilijät kiistelevät keskenään lähinnä siitä minkä "ismin" mukaan valtion- ja kansantalouksia pitäisi käsitteellistää. Se on totaalisen turhaa touhua, jos ja kun "taloudessa" ei mitään "tiedolliselle" saati "tieteelliselle" ajattelulle ominaista objektivoivaa tarkastelukulmaa ole.
Emme me elä missään "liberalismissa". Taloususkonto on paljon maagisempi – hallitsemattomia merkityslaajentumia luova – tajunnallinen premissi kuin yksikään eurooppalaisella uudella ajalla syntynyt ja ”tieteen” tunnusrakenteet – kukin omat suureensa ja mittayksikkönsä – omaava tiedonala. Ehkä pikemminkin voisi sanoa, että olemme talouden ”globalisoitumisen” myötä taantuneet takaisin jo ohitetuiksi kuvittelemiimme ajatustapoihin – että olemme jo pitkään ajatelleet varsinkin kansantaloutta fysiokratismin oppien mukaisesti, ja nyt velkakoukkuihin ripustetut kansallisvaltioiden hallitukset ovat palaamassa merkantilismiin.
Sori siitä. Ei sitä ratkaisua näillä eväillä löydy. Rahan ja veren viimeinen taisto tulee päättymään käsitteelliseen hämärään ja reaaliseen kaaokseen.
Taloususkonnon mahtavimmankin kirkon perustukset ovat alitajunnan pohjamutaa.
 |
| Euroopan keskuspankki |
Ne toimijat – lainakauppiaat, joita me velkaantuneet nimitämme oman poliittisen korrektiutemme pohjalta "lainanantajiksi" ovat aikansa lapsia. Rahaekspansion – siis 80-luvun juppikauden, jolloin operatiivinen toiminta kohdistui yrityksiin, joita ajettiin konkursseihin, ostettiin pilkkahinnalla, pirstottiin eli yhtiöitettiin, fuusioitiin sopivia myyntiyksiköitä, jne – jälkeen siirtyi strateginen lainakauppa pussittamaan nimenomaan vanhoja kansallisvaltioita, joiden ripustaminen velkakoukkuihin on nyt sitten käymässä talouden kokonaisuudessa kohtalokkaaksi.
Ei nimittäin ole sitä raha-auktoriteettia, joka jotenkin huolehtisi valtioiden velanmaksukyvyn säilymisestä. Yrityksiä toki on – mutta kontrolli ei ota huomioon kansantalouksien kuntoa vaan toimii ainoastaan lainanantajien kuvitteellisena takuumiehenä.
Nykyiselle yhteen sulaneelle raha- ja pankkijärjestelmälle on ominaista ettei toiminnan systeemivirheitä noteerata, vaan esimerkiksi konkursseissa maailmasta kadonnut raha yksinkertaisesti ”unohdetaan” – ja systeemi pyörii jäljelle jääneillä ehdoilla, ellei se sitten jopa hyödynnä konkursseja puhtaasti raha-arvoilla tehtävissä operaatioissa.
Ja on myös huomattava, että ”talousajattelun” suurimmalta osin alitajuntaisten tekijöiden varaan rakentuvalla hahmon- ja käsitteenmuodostuksella on se outo ominaisuus, että reaalimaailman asioita ”hallitaan” vaistonvaraisesti – vaikka mitään tietoista saati teoreettista hallintaa ei ajattelun tabuaukkojen peitoksi esiinnykään.
Rahaohjasteisen talouden toimintamekanismeja on helppo kuvitella jonkinlaisen "salaliiton" kulissientakaisiksi operaatioiksi, mutta itse asiassa mitään "salaliittoja" ei ole eikä niitä edes tarvita. Talousajattelu sisältää itsessään sen magian, joka sanelee kuinka taloudellista valtaa käytetään. Ja sen suhteen me nykyajan tavankansalaiset ovat yhtä sokeita kuin varsinaiset velkakauppiaatkin – hekin käyttäytyvät vain heille annetuilla ehdoilla, ja ehdot sanelee talousteokratian magia.
Kansallisvaltioita tarvitaan, ja niitä tullaan pitämään nippa nappa hengissä siksi, että tosiasiallista valtaa käyttävä talousteokraattinen koneisto on kansallisvaltioista aidosti riippuvainen – ne ovat megalomaanisiin mittasuhteisiin paisuneen numerotalouden ainoa jäljelle jäänyt tapa sitoa imaginaarinen numeerinen taso edes jollekin reaaliselle pohjalle. Laina- eli velkakaupan mekanismi toimii vain niin kauan kuin yleisesti vallitsee nykyinen tilanne, jossa "raha" saadaan sijoitettua reaalimaailmaan.
Kansallisvaltioiden kunto ei kuitenkaan tällä tule taatuksi. Raha on siinä suhteessa sokeaa. Sokea raha ohjaa maailmaa, eivätkä minkään toimijatahon ihmiset ota taloustodellisuutta tiedollisesti haltuunsa.
-------------------
Lainakauppa on legitimoitua keinottelua, mutta lainakauppias on vain maagisen taloususkonnon kuuliainen tunnustaja ja mallioppilas – hänellä ei voi olla mitään ”omaa” moraalia, ja hänen roolinsa toimijana on periaatteessa sama kuin mikä oli Adolf Eichmannin moraali. Tosielämässä ei edes ole sitä kaunista naista, joka lainakauppiaan muusana voisi muuttaa miehensä ajattelun.
Onko lainakauppias vastuussa siitä että sijoittaa rahansa yritykseen jonka tietää tai tarpeen – oman strategisen etunsa niin vaatiessa – jopa pystyy järjestämään maksukyvyttömäksi? Olemme kyvyttömiä käsitteellistämään taloustoimintaa tältä osin, mikään talousoppi ei tarjoa sen enempää tiedollisia käsitteitä kuin moraalista ojennusta tällaisten kysymysten suhteen.
-----------------------
Kysymys ei tietenkään ole siitä, ettei nykyisille talousteoreettisille koulukunnille ole olemassa niitä korvaavaa parempaa vaihtoehtoa, vaan nimenomaan siitä, että kaikkiin historiallisesti muodostuneisiin talousajattelun muotoihin on jäänyt sama alkumagiaan palautuva valuvika.
Uuden ajan uusien tiedonalojen joukossa talousajattelu oli ainoa, joka jäi jo lähtökuopissaan keskiaikaisen teokratian ja ptolemaiolaisen maailmanjäsennyksen vangiksi.
Vaikka ehkä kaikkein viisaimmat talousoppineemme näkevät, ettei niin sanottu "klassinen liberalismi" suinkaan ole olemassa olevistakaan erottuva – saati sitten että se olisi historiallisilla mittapuilla edes mitenkään ”tieteenä” kelvollinen – ajattelutapa, silti emme tunnista saati tunnusta kaiken uudella ajalla kehittyneen talousjärjen valuvikoja.
Talousajattelumme on uudestisyntynyttä uskontoa, maallistuneen maailman uusi valtauskonto.
Liberalismin pyhittäminen sai tietenkin lisää legitimaatiota sosialististen järjestelmien sorruttua. Sekin hämärtää länsimaailman lainakauppiaiden historiallista arvostelukykyä. Muutamia mielikuvia valistusajalta kannattaisi romuttaa. Valistuksen ihmiskuva oli yli-ihanteellinen – siitä kehittyikin nopeasti yliromanttinen. Eikä se valistusajattelu sen enempää tiedollisesti kuin ”ihmisarvo- ja -oikeusideologioiden" kannalta niin valistunutta ollut. -- Sanotaan nyt vaikka, että nekin vallankumoukselliset päätyivät katkomaan giljotiinissa toistensa päitä. Liberalismin mustan kirjan ensimmäisellä sivulla on 30 000 mestattua.
On tietysti hyvä kysymys, miten meidän pitäisi muuttaa talousajatteluamme ja maailmaa. Mikään muutos tai tervehdyttämistoimi ei onnistu nykyisten "opillisten" ismien eikä edes niitä kaikkia riivaavien valuvikojen pohjalta.
Tällaisiin kysymyksiin on vain yksi vastaus: ei ole mitään vastausta. Maailma ei ole koskaan historiassa muuttunut niin, että olisi vain valittu tarjolla olevista vaihtoehdoista se paras. Maailman muuttuminen on aina ollut kokonaan toisenlaatuinen prosessi. On ensin nähtävä maailma oikein (Wittgenstein) – vasta sen jälkeen tulevat muutokset. Niitä ei kenenkään erikseen tarvitse tehdä – kun ajattelu muuttuu, maailma seuraa perästä. Mitä taloususkonnon romahtaminen ja muutos tulevat olemaan, siitä meillä ei tässä vaiheessa voi olla aavistustakaan.
 |
| Taloususkonnon ajatushistoria vaatii avaamista |
--------------------
https://kirjakauppa.bod.fi/taloususkonto-seppo-oikkonen-9789528070573
----------------------------