Kun Suomi kuolee, moni asia jää kesken.
Havukka-ahon ajattelija Konsta Pylkkänen, joka oli Äijä, ei ehdi toteuttaa suunnitelmaansa. ”Vielä on monta mojovaa ajatusta ajattelematta.”
Itseään täynnä olevat wokeltajanaiset eivät ehdi mukaan mihinkään. ”Vielä on monta mojovaa tunnetta tuntematta.”
Putinin narsistinen uhriajattelu ei toteudu todellisuudessa, eikä edes unelmissa. Hän menee hautaan valmiina viemään koko maailman mukanaan. Ehkä hän onnistuu itsemurhaamaan maailman.
Se on yksi mahdollinen kohtalo. Maailma voi loppua räjähdykseen, eikä kitinään, kuten TS Eliot ennusti.
Niin moni asia ei koske yksin Suomea.
Eurooppa hautautuu joka tapauksessa näillä näkymin kehitysmaalaisten kansainvaellukseen. Vuosisadan loppuun mennessä pelkästään Afrikan väkiluku kasvaa miljardista neljään miljardiin. Niistä miljardi voi vaeltaa Eurooppaan.
Eurooppa on täysin valmistautumaton ja puolustuskyvytön. Itse asiassa Eurooppa on pikemminkin tekemässä ”outoa itsemurhaa”, eikä suinkaan havahtumassa kestämättömään ihmisvyöryyn.
Asiassa ratkaisevaa valtaa pitää Euroopassa mustiin kaapuihin sonnustautunut ihmisoikeusinkvisitio, joka ei omista pyhistä periaatteistaan luovu. Soppa loppuu ennen kuin se porukka ottaa lusikan kauniiseen käteensä.
Poliitikot pokkaavat ihmisoikeusjuristeja, koska politiikassa omilla aivoilla ajatteleminen ei ole vain huonoa käytöstä vaan synti, ja älyllinen rehellisyys vaatisi vastuun sisäistämistä. Demokratiamme on järjestelmä, joka ei niinkään mahdollista vallan käyttöä vaan sen, ettei kenenkään tarvitse yksin kantaa mitään vastuuta.
Ihmisarvo- ja -oikeusideologiat herättävät hartautta, jonka rinnalla kaikki perinteisen pappissäädyn harrastama hartaus jää lapsenkenkiin. Ihmisoikeuksien kyseenalaistaminen kyseenalaistaa oman aikamme jumalan, juristeristin.
Lakipykälät, jotka on laadittu jo aikapäiviä kadonneessa ajassa ja maailmassa, joka ei ollut nykyisen kanssa millään tavalla samanlainen, samanlaatuinen tai missään mielessä yhteismitallinen, yritetään edelleen pitää voimissaan hinnalla millä hyvänsä. Niistä kiinni pitäminen maksaa älyllisen rehellisyyden, itse ihmisyyden, ehkä vielä vie mukanaan koko maailman ja ihmislajin.
Juristerinen inkvisitio perustelee vanhentuneista pykälistä kiinni pitämistä laillisuudella ja oikeusvaltioperiaatteella -- sillä ettei sorruttaisi mielivaltaan -- mutta mikä on mielettömämpää kuin soveltaa kokonaan toisessa maailmanajassa laadittuja lakeja tilanteessa, jossa lain tarkoittamia asiasisältöjä ei ole olemassakaan?
Se että lakitekstit on laadittu keskiaikaista käsiterealismia muistuttavalla kielellä -- yliyleistävillä ja vieläpä ylevöitetyillä yleiskäsitteillä -- ei suinkaan tee lakipykälistä ikuista totuutta. Eurooppalaisen valistuksen tuottamassa demokratiassa laki ei enää saisi edustaa Jumalan sanaa. Nyt laki dokumentoi vain sen tavan jolla juristeristit haluavat julistautua jumaliksi.
Tragedia on eurooppalaisen ajattelun tragedia. Seurauksista piittaamaton sokea individualismi ja käsiterealismin kaapuun puettu idealismi sanelevat sen mihin demokratian mahdollisuudet rajoittuvat.
Olemme uskoneet demokratiaan niin että olemme yrittäneet viedä sitä asevoimin kulttuureihin joihin se ei kuulu. Se ei ole vientituote, sitä ei voi istuttaa sinne missä ihmisiltä puuttuvat ne kognitiiviset ominaisuudet jotka eurooppalaisen uuden ajan ajattelusta tekivät niin erityisen.
Oma tragediamme on, että emme ymmärrä emmekä hyväksy sitä, ettei eurooppalainen ajattelu ole ylihistoriallista, ylikulttuurista, ylikansallista ja yliyhteisöllistä. Emme myöskään myönnä, etteivät juristerisen inkvisitiomme hellimät ideat ylihistoriallisesta, ylikulttuurisesta, ylikansallisesta ja yliyhteisöllisestä yliyksilöstä – jonkinlaisesta yli-ihmisestä – ole tosia.
Kartesiolaisen subjektin ja objektivoituvan todellisuuden maailmassa olemme luonnontieteiden, tekniikan ja teollisen hyvinvoinnin vaikutuksella saaneet aikaan muutoksen, joka on kahdessa vuosisadassa muuttanut maailmaa ja ihmisen elinehtoja miljoonakertaisesti sen mitä ne muuttuivat ihmissuvun koko miljoonan edeltävän vuoden kehityshistorian aikana.
Subjekti on siinä kuvassa katoava hahmo, siitä tulee valkoinen tabuaukko. Objektivaatio voi olla voimissaan, mutta nimenomaan ei ihmistieteissä.
Emme ymmärrä ihmisyyden perusasioita. Esimerkiksi sitä, että ellei yksilö varhaisessa lapsuudessa kasva irti objektin roolistaan – että hän jää perusnarsismin symbioottiseen piiriin, eikä hänestä koskaan tule tervettä toimijasubjektia – ja niin hän etsii koko loppuelämänsä voimaantumista vaikutuksista ja vaikutelmista, kokijan roolista – tajunnallisesti ottaen ”objektin” roolista.
Sairaimmillaan se on samaistumista uhrirooleihin. Ne voimaannuttavat eniten, ja koska kaikki uhrit ovat alitajunnassa viattomia, viattomuus antaa alitajuiset valtuudet ottaa oikeus omiin käsiin.
Hitler ei suinkaan saarnannut pahuutta. Hän vetosi uhrituntoihin. Saksan kansa oli kärsinyt historiallista vääryyttä, sillä oli oikeus – ellei peräti velvollisuus – saada kärsimyksilleen hyvitys.
Kuulostaako tutulta. Juuri niin, teema toistuu kun Putin puhuu.
Valtapoliitikot, varsinkin voimapoliitikot, joita toki on omassa kotoisessa poliittisessa historiassammekin, ovat narsistisen uhriajattelun voimaannuttamia. Voimapoliitikon psyykenvamma on perustavanlaatuinen, se sijoittuu sinne missä symbioottinen yhteys varhaisvaiheen omnipresenssin ja omnipotenssin tuntoihin elpyy. Se ei ole korjattavissa.
Amerikkalaiset psykoanalyytikot kertoivat jo 1941 että narsistiseen uhriajatteluun hurahtanut Hitler tulee jatkamaan aloittamaansa valloitussotaa katkeraan loppuun asti ja tekee sen jälkeen itsemurhan. Uhrirooliin samaistuminen on niin voimaannuttava koukku. Tulkitkaa Venäjältä nyt tulevia uutisia siltä pohjalta.
Psykologiaa pitäisi opettaa kouluissa, ja opetetaankin, paitsi ettei mitään psykologista opeteta. En tiedä missä määrin oma kouluinstituutiomme elää yhä teokratian aikaa ja opettaa teologian ajatusmuotoja ellei sisältöjäkin. Akateemista filosofiaa ainakin vaivaa tämä tauti.
Toinen juttu on sitten se, ettemme elä demokratiassa vaan sosiologiassa. Sen ymmärtäminen on jo paljon vaikeampaa kuin syvyyspsykologian, joka siis sekin on meille yleisesti ottaen täysin käsittämätöntä.
Meillä on presidentti, hallituksen ministerit, korkeat virkamiehet, akateemiset auktoriteetit, tutkijat ja kaikenlaiset ”asiantuntijat”, juristeristit ja journalistit, kansanedustajat ja kansalaiskeskustelijat, yhteiskunnallisten asioiden aktiiviset harrastajat ja syrjään vetäytyjät – eikä kukaan ymmärrä sosiologian perusteita.
Siis sitä, että ihminen on lajityypillisesti, lähtökohtaisesti ja olemuksellisesti sosiaalinen yhteisöolento, ja että on olemassa ensisijaisia yhteisövoimia, yhteisöominaisuuksia ja yhteisöilmiöitä, jotka eivät ole palautettavissa yksilöiden ominaisuuksiin ja pyrkimyksiin.
Että esimerkiksi ihmisen alkulaumoja organisoinut ”valta” on vuosimiljoonien kehityksen myötä jalostunut yksilön kokemukselliseksi ”tahdoksi”, joka kuitenkin yhä edelleenkin erityistä regressoivaa metodia, hypnoosia, käyttäen voidaan palauttaa alkuperäiseen kollektiiviseen muotoonsa, jolloin yllätykseksemme havaitsemme, että yksilöllinen ”tahto” voikin oudon ongelmattomasti siirtyä henkilöltä toiselle.
Ihmisen lajityypillinen yhteisöominaisuus on tosiasia, vaikka maailman kaikki lakikirjat muuta väittäisivät. Ihminen ei ole saari, eikä yhteiskunta ole vain yksilöiden summa.
Suurimpia valheita ovat: ”Yhteiskuntaa ei ole olemassakaan.” ”Yleistä oikeustajua ei ole olemassakaan.”
Putinin, ihmisarvo- ja -oikeusideologien ja wokeltajien kaltaisten, narsistisen uhriajattelun voimaannuttavaan ansaan jääneiden vaikuttajayksilöiden vuoksi maailma on romahtamassa monesta nurkasta samaan aikaan. Ellei maailma lopu Putinin pommiin, se loppuu eurooppalaisten lainkuuliaisuuden seurauksena.
Kansainvaellus romauttaa vanhat kielellis-kulttuuriset kansallisvaltiot taloudellisesti, sosiaalisesti, terveydellisesti ja – ja tätä emme toistaiseksi ollenkaan ymmärrä – tiedollis-kognitiivisesti.
On selvää mitä tästä tulee. Kannattaa kuitenkin selvittää miten tähän tultiin. Vaikka vanhat lakikirjat painavat vaa’assa enemmän kuin psykologian ja sosiologian perusteokset, itse haluaisin herätä sinä aamuna jolloin hälytyspillit soivat tietäen, mistä on kysymys.
Kriisiytyminen ei ole päivän sana, vaan maailmansotien kylvöä. Natsi-Saksaa ei voitettu koskaan – se oli liian traumaattinen pala nieltäväksi. Natsit demonisoitiin, mikä tapahtui helposti koska se oli oikeasti pirullinen juttu. Mutta demonisointi palveli tosiasiassa muuta tarkoitusta – sitä tarvittiin siksi että se suuntasi pahuuden pois meistä tavallisista ihmisistä.
Natsi-Saksassa tapahtuneita kauheuksia on nyt toistettava ilta illan jälkeen tv-dokumenteissa, koska niillä pidetään yllä etäännyttämisen efektiä. Pahuus on tuolla, toisaalla, se ei ole meissä.
Projektio toimii. Elämme kulttuurisen narsismin aikaa, ja ihmisidentiteetit ovat tyhjän päällä. Määrittelemme itsemme tyypillisesti kielteisestä käsin, koska se on helpompaa ja antaa varmuutta jota heikko minäidentiteetti tarvitsee. ”Tuollainen-ja-tuollainen en ainakaan halua olla enkä ole.”
Se on tosiasiassa juuri se sama torjunnan mekanismi, joka natsismin nousun aikanaan mahdollisti. Se on suora portaali narsistiseen uhriajatteluun. En ole paha, olen pahuuden potentiaalinen uhri, kaikki uhrit ovat periaatteessa viattomia, minäkö muka hyökkäsin Ukrainaan.
Natsi-Saksa elää ja voi hyvin. Ei vain siksi että Venäjä tarjoaa tilaisuuden Putinin kaltaiselle narsistisen uhriajattelun uusintajalle ja propagandistille, vaan siksi, ettei länsimaailmakaan ole käsitellyt kysymyksiä siitä miten myös kehittyneet yhteisöt voivat taantua totalitarismiin.
Se ei tapahdu siksi että yksilöt olisivat sellaisia-tai-tällaisia. Totalitarismiin taantuminen on suoraan yhteisövoimista ja yhteisöominaisuuksista seuraava yhteisöilmiö. Se on lajityypillisesti sosiaaliselle eläimelle ominainen laumareaktio, vastaus yhteisön sisäiseen hajoamiseen ja kriisiytymiseen, jonka esimerkiksi monikulttuuristuminen aiheuttaa.
Sosiopsyykkinen taantuminen depersonoi yksilöt. ”Tahto” katoaa ja jäljelle jää vain ”valta”.
Kulttuuriset hylkimisreaktiot ja kulttuurinen rikollisuus eivät ratkea yksilötasolla.
Sosiopsyykkisen taantumisen tilassa yksilöt sulavat totaliteettiin täydellisesti: ”Ein Volk, ein Reich, ein Führer!”
Kuinka monta kertaa olette kuulleet sen? Kertaakaan se syvemmin ymmärtämättä?
-------------------------------------------