 |
| Wienin viemäri |
Ihmissuku ja ihmisyksilö ovat varhaisimmassa lapsuudessaan narsisteja. Sitä sanotaan primaarinarsismiksi, perusnarsismiksi. Ellei pienen ihmissielun pohja rakennu rakkaudella – jos perusluottamusta maailmaan ei synny eikä kehity – ihmislapsen koko myöhempi elämä on enemmän kuin tyhjän päällä.
Ikään kuin ihmisellä olisi oltava rakkautta ennen kuin hänestä kehittyy ihminen. Tämä voitaisiin sanoa suuremminkin sanoin. Ihmisyys ei ole mikään laskennallinen ideaali, ei ”yksi ja jakamaton”, vaan ihmisyys on kehitysominaisuus.
Kysymys on yleisinhimillisistä asioista. Varhaisimman lapsuuden perusturvallisuuden merkitystä koko ihmiselämän lähtösatamana ei koskaan voida korostaa liikaa. Ihminen ei ole vain ”eläin joka rakentaa kaupunkeja”, vaan hän on itse talo, joka tarvitsee ehdottoman vakaan perustan.
-------------------
Jokainen meistä on silmät ensi kertaa avatessaan ”objektin” roolissa – hoivan ja huolenpidon kohde, vaikutusten ja vaikutelmien vastaanottaja. Elämme kahden varhaisimman aistimme välittämien vaikutelmien maailmassa, tunto- ja kuuloaistimusten maailmassa. Maailmamme on vielä hahmoton, mutta tunnemme olomme turvalliseksi kun meitä pidellään lujalla otteella – tämä turvantunne on ”kaikkiallista”. Myös äänet, jotka kuulemme ja joihin reagoimme, ovat ”kaikkiallisia” – opimme toki kääntämään päätämme äänen suuntaan, mutta emme koskaan ”näe” ääntä. Olemme totaalisesti maailman ”objekteja”, ja kaikki mitä meille tapahtuu, on kokemuksellisesti ”kaikkivoipaista”.
Kuuloaistin perustavanlaatuinen rooli kognitiivisessa orientoitumisessa jatkui hamasta antiikin ajasta aina keski- ja uuden ajan taitteeseen asti, jolloin eurooppalaisen ihmisen koko tajunta organisoitui keskeisten aistiemme uuden työnjaon myötä. Uusi aika perustui silmän ja näköaistin kognitiivisten resurssien varaan, ja visuaalisen mieltämisen ajatusmallit – syvyysperspektiivi, peräkkäisyyden, päällekkäisyyden, porrasteisuuden, hierarkian ja priorisoinnin ajatushahmot – toimivat uuden järjen, kartesiolaisen paradigman ja empirismin ajatustyökaluina.
Kaikkiallisuus ja kaikkivoipaisuus, omnipresenssi ja omnipotenssi, ovat kaikkien maailman uskontojen perustunteita, eikä maailmasta ole löytynyt ainoatakaan ihmisyhteisöä, jossa ei jonkin muotoista uskonnollisuutta esiintyisi. Uskonnot ovat olemukseltaan eräänlainen primitiivinen ajattelulaatu, tms – käsitys uskonnoista jonkinlaisina opillisina totuusjärjestelminä, niinkuin niistä nyt ajattelemme, on vahvistunut varsinaisesti vasta eurooppalaisella uudella ajalla, jolloin kaikki muukin ajattelumme on saanut ”opillisen” muodon. Mutta kaikki, mikä uudella ajalla sai uuden muodon, perustui tietenkin samalle ihmisyyden ikuiselle pohjalle, jolle koko lajimme kehitys on kautta historian perustunut – ja jos palaamme alkuun, palaamme aina Narkissoksen lähteen äärelle.
------------------
Varhaisimman lapsuuden tunnot ovat siis kaiken pohjalla, ja ne, yleisesti ottaen, ovat kaiken kasvumme ja kehityksemme kannalta kaikkein tärkeimmät. Ihmisyys ei ole mitään ”yhtä ja jakamatonta”, eikä se ole mitään muutakaan omilla yliyleistävillä ylevöitetyillä yleiskäsitteillämme ilmoitettua abstraktiota, vaan ihmisyys on kehitysominaisuus. Se on se tapa, jolla kasvamme varhaisimman vaiheen objektiroolista, rakkauden kohteena olemisesta, objektirakkauteen itse kykeneviksi terveiksi toimijasubjekteiksi. Ihmisen – sanotaanko ihmisyyden – kasvu on kasvua varhaisimman vaiheen täydellisestä symbioottisesta sidonnaisuudesta aikuiseen autonomiaan.
Ellei tuo varhaisimman kehitysvaiheen kulku tapahdu turvallisesti, psyykkinen perusluottamus ei muodosta tulevalle kehitykselle tukevaa pohjaa, ja pahoja traumoja kohdannut lapsi saattaa koko myöhemmän elämänsä kärsiä epävarmuudesta, peloista ja riippuvuuksista, joilla keinotekoista symbioosia yritetään elvyttää. Sanoisin että oma kulttuurisen narsismin aikamme on olemuksellisesti sosiaalisen juurettomuuden tuotetta – eikä juurettomuus suinkaan ole sitä mistä vain köyhin kansanluokka tyypillisesti kärsii, vaan lapsen kokemuksen kannalta aivan samanlaista juurettomuutta ovat myös yltäkylläiseen elämään väistämättä kuuluva faustinen elämöinti.
--------------------
Aina kun perusnarsismin vammasta kärsivä psyyke kriisiytyy, se taantuu kehityksellisesti varhaisempaan tilaan, eli se palautuu tarkkailija- ja toimijasubjektin roolista takaisin objektin, vaikutusten vastaanottajan rooliin. Jos narsistinen loukkaantuminen on syvää, siihen tulee kuin luonnostaan mukaan samaistuminen viattoman uhrin rooliin. Sanoisin, että sellaista loukkaantumisherkkyyttä on nyt maailma täynnä. Uhrirooleihin samaistuminen on psyyken suojamekanismi, joka palauttaa tajunnan varhaisimmassa lapsuudessa vallinneiden perustuntojen – omnipresenssin ja omnipotenssin – huomaan, ja tästä symbioosin syleilystä, maagisesta alkuykseydestä, psyyke voimaantuu. Nämä alkumagiaa palauttavat kokemukset ovat itse asiassa kaikkein voimaannuttavinta mitä ihmisen alitajunta mukanaan kantaa ja voi antaa.
Koska uhri on viaton, vahva samaistuminen uhrirooliin johtaa omankädenoikeuteen.
Kun seuraavan kerran kuulette kuinka kärsijän ja sorretun marttyyrin osaan samaistuva entinen tai nykyinen taistolaistyttö laulaa ääni väristen maailman kaikkien heikompiosaisten puolesta, kuulkaa se loukatun sielun narsistisena vahvistusmekanismina. Jos ja kun se värisyttää monien siihen samaistuvien aateveljien ja -sisarten mieliä, pitäisi mieleen tulla joukkomittaiseksi kasvanut patologinen narsismi.
--------------------
Kuten itsensä alkupistettä metsästävä ja sisäänpäin käpertynyt narsistinen defenssimekanismi ja ulkoisia tehoefektejä metsästävä elämänlaatu paradoksaalisesti kuuluvat yhteen – ne ovat saman psyykkisen mekanismin kruuna- ja klaavapuolia – samoin yhä itsetarkoituksellisemmaksi käyvä, turtuvia aistejamme yhä räikeämmillä ja raaemmilla aistivaikutelmilla elvyttävä ja lopulta tuhotarpeita ja itsetuhoa manifestoiva käyttäytyminen – ekstriimi elämänlaatu – kuuluu paradoksaalisesti yhteen mitä ylevöitetyimmillä yltiöhumanistisilla periaatteilla julistettujen moraaliarvojen kanssa.
Koska alitajunnassa kaikki uhri ovat viattomia, idealisoituja, uhrisamaistuminen kuin automaattisesti kohdistuu kaikkein kauimpana omasta elämänpiiristä oleviin ”sorrettuihin”, jotka ovat helpoimmin idealisoitavissa. Tämä on aina ollut säätytietoiselle hyväntekeväisyydelle tyypillistä, nyt se lyö kaksi kärpästä yhdellä iskulla: se vahvistaa herraskaista harhaa kaiken ”kansainvälisyyden” – eli myös monikulttuurisuuden – muka ”rikastuttavasta” vaikutuksesta, ja samalla se on kuin märkä rätti oman maan halveksittuja laiskoja saamattomia köyhiä kohtaan.
Spengler sanoi, että johtajien ja johdettavien kategoriat ovat ikuisia. Päättäjät ymmärtävät tuskin mitään siitä mitä kansalaiset tykönään tuntevat. Sosiaalisen samaistumisen voimaviivat suuntaavat hyvin yksisuuntaisesti alhaalta ylöspäin. Kuilu eliitin ja kansan väliin syntyy ja sitä ylläpidetään nimenomaan ylhäältä käsin. Ylhäällä ei ymmärretä miten tyhjän päällä siellä ollaan. Tämä yhtä säännönmukainen kuin järkyttävä yhteiskuntatilanne on traagisimmillaan, kun poliittinen valtiojohto on ajanut kansansa sotaan toista valtiota vastaan. Se kirjataan sotahistorioihin voittoina tai tappioina, mutta todellisuudessa rintamilla taistelevien miesten motiivit ovat aina olleet täysin eri laatua kuin yhdenkään päättäjän poliittiset ambitiot.
--------------------------
Ihmisyys ei ole yksi ja jakamaton, vaan sekä syväpsykologisesti että käytännössä hyvinkin kaksijakoinen asia. Jos ja kun yhteiskuntien valtaapitävän eliittikerroksen ja niin sanotun tavallisen kansan välillä on kuilu – joka meillä Suomessa on poikkeuksellisen suuri johtuen omasta likimain tuhatvuotisesta historiastamme vieraalla hallintokielellä alistettuna kansana – perusnarsismin vammat vahvistavat yhteiskunnan peruuttamatonta, jatkuvaa ja syvenevää kahtia jakautumista. Monikulttuuristuminen on tälle kansanpsyyken mekanismille kuin eliittiasemat paketoiva taivaan lahja.
Nyt eliitti kurittaa kansaa kilpailuttamalla ihmisyyttä. Eurooppaan vaeltaa Välimeren yli Afrikasta pian kymmenen miljoonaa kehitysmaalaista vuodessa. Pian sata miljoonaa kymmenessä vuodessa. EU on suuri siirtolaisvirasto, joka ei tule mahtamaan asialle mitään. Kaikki voimat on valjastettu valmistamaan historian suurinta inhimillistä katastrofia.
Meneillään on väestönvaihto.
Wieniläiset pelastivat Euroopan osmannimuslimien hyökkäykseltä 1683. Se taistelu saattoi ratkaista koko uuden ajan eurooppalaisuuden historian. Mitään niistä ihmisen historiassa ainutlaatuisista kulttuurikognitiivisista emergensseistä, jotka syntyivät uudella ajalla -- tarkoitan kartesiolaista paradigmaa ja uusien tiedonalojen voittokulun mahdollistanutta empirismiä -- ei olisi kehittynyt, jos eurooppalainen individualismi olisi tuhottu.
Mutta enää emme ymmärrä edes että säätyläistemme valtapalatseissa nyt juhlittu eurooppalaisuus ei ole todellista -- uuden ajan -- eurooppalaisuutta. Se on pikemminkin idealisoitua natsismia, internatsionalismia.
Hei vaan, kaikenmaailman wokeltajat ja muut narsististen oikeuksien puolesta vouhottavat. Heissuta hei vaan kaikki maailmanlopun uhkakuvia maalailevat maailmanympärireissuilijat! Katsokaa naapurin Putinia ja Venäjän valtakunnan totaalista totalitaarista alennustilaa. Se on malliesimerkki siitä, millaiseksi narsismi muuttuu joukkomittaisena – ihmisyhteisö, jota ojennetaan ”poliittisella korrektiudella” ja jossa kuilu vallan ja kansan välillä on totaalinen. Ihmisistä häviää ihmisyys. Se on malli siitä mihin puhumattomuuden kulttuuri vie.
-----------------------