 |
| Kuka näyttää pitkää nenää ja kenelle |
Ihmisen ”minä” on se kokemuksellinen raami, jonka puitteissa hän kokee olemassaolonsa jatkuvuuden. ”Minän” varsinainen rakennusaine on eräs ihan tietty kognitiivinen emergenssi: tajunnallinen ”aika”.
Eurooppalaisella keskiajalla ihmisten tilan- ja ajantaju olivat kokonaan kadoksissa, eikä meillä tuolta likimain tuhat vuotta kestäneeltä ajanjaksolta ole arkistoissamme ainoatakaan esittävää kuvaa, jossa olisi nähtävillä järjen jäsentämä syvyysperspektiivi. Kun tajunnassa ei tajuttu aikaa, myöskään ihmisen ”minuutta” ei ollut – ja ajan oppineimmat ajattelijat saattoivatkin jopa epäillä omaa olemassaoloaan.
Syvyysperspektiivin hahmottaminen sijoittui eurooppalaisen ”minuuden” uudestisyntymisen, renessanssin yhteyteen. Syvyysperspektiivin hahmottaminen etäännytti ihmisen olemassaolon kokemuksellisen raamin ulkopuolelle, tarkkailijan asemaan. Tästä maailmaa tarkkailevasta ”subjektiminästä” tuli sitten uuden ajan kartesiolaisen rationaalisuuden peruspilari, ja reaalimaailmasta tuli ”objektivoituva” tutkimuksen kohde.
Syvyysperspektiivin hahmottaminen rekrytoi järjen käyttöön visuaalisen mieltämisen perusmallit: peräkkäisyyden, päällekkäisyyden, porrasteisuuden, hierarkian ja priorisoinnin hengentoiminnot, ja yhdessä kartesiolaisen paradigman – eli maailmaa tarkkailevan Subjektin eriytymisen ja todellisuuden Objektivoitumisen – kanssa nämä ajatustyökalut käynnistivät sen kehityksen, joka nyt uudella ajalla on parin viime vuosisadan aikana muuttanut maailmaa ja ihmisen elinehtoja miljoonakertaisesti sen, mitä ne olivat muuttuneet ihmisen koko aiemman miljoonan vuoden kehityshistorian aikana.
--------------------
”Minä” ei siis ole mikään ”sipulin ydin”, se ei ole minkäänlainen kaiken keskipiste, joka olisi olemassa alusta alkaen ja jonka ympärille sitten elämän mittaan kertyisi kokemusta. Itse asiassa jokainen vastasyntynyt aloittaa elämänsä vielä hahmottomassa ja muodottomassa, ”kaikkiallisessa” ja ”kaikkivaltaisessa” maailmassa, ja nämä kaikkein varhaisimmat lapsuudessa vaikuttaneet tunnot, omnipresenssin ja omnipotenssin tunnot, ovat esimerkiksi kaikkien maailman uskontojen pohjimmaista rakennusainetta.
Jokainen meistä on varhaisimmassa kehitysvaiheessaan hoivan ja huolenpidon kohde, vaikutusten ja vaikutelmien vastaanottaja. Olemme aluksi ”objektin” roolissa, ja ”subjekti” meissä on kehitysominaisuus.
Varhaista suhdetta meitä hoivaavaan ”voimaan” sanotaan primaarinarsismiksi, ja jos irti kasvaminen tästä perustavan laatuisesta symbioottisesta riippuvuussuhteesta ei myöhemmässä elämässä onnistu, ihmisestä ei kehity terve toimijasubjekti, vaan hän kokee voimaantumista samaistumisesta ”objektin” rooliin. Hän tarvitsee huomiota ja erityiskohtelua, oppii taidot vedota ja miellyttää, herättää ystävissään syyllisyydentuntoja ja viljelee niitä mielellään, samaistuu itse uhrirooliin ja kokee voimaantumista ”puolestaloukkaantumisesta”, ja epäonnistuessaan itse loukkaantuu verisesti.
Kun nyt elämme ”hyvinvoivassa” länsimaailmassa historiallisen taantumisen ja kulttuurisen narsismin aikoja, terveet toimijasubjektit keskuudessamme käyvät yhä harvinaisemmiksi. Maailman täyttää kaupallinen viihde, joka tuottaa narsistisille ”vastaanottajille” voimaannuttavia yhä itsetarkoituksellisemmiksi käyviä efektejä.
Uhrirooliin samaistuminen on narsismin toinen puoli. Riippuvuus riemunkirjavista efekteistä ja kaikenlainen ”toiseuden” palvonta ovat toinen puoli. Ne elävät yhdessä ja samassa henkilössä, joka on itse totaalisen sokea tajuntansa kognitiivisille dissonansseille. Se on sellaista sairasta elokapalointia.
-----------------
Oman eurooppalaisen kulttuurimme nykytila on enemmän kuin huolestuttava. Olemme vapaaehtoisesti luopumassa kaikista niistä tajunnallisista ominaisuuksista, jotka tekivät meistä erityislaatuisia ja saivat aikaan luonnontieteet, tekniikan ja teollisen hyvinvoinnin.
Olemme näinä aikoina taantumassa meille eurooppalaisen valistuksen kasvateille ominaisesta ”edustuksellisuuden” kognitioon perustuvasta valtajärjestelmästä, ”demokratiasta”, takaisin omnipresenssin ja omnipotenssin tunnot elvyttävään teokratiaan. Yhteiskunnallinen ”valta” saa jälleen vahvasti uskonnollisia, opillis-tunnustuksellisia piirteitä. Lojaalisuuden ja oikeudenmukaisuuden tunnot muuttuvat individualistisen sokeuden mukaisiksi: narsismiin olemuksellisesti kuuluva uhriajattelu – uhrirooleihin samaistuminen, puolestaloukkaantuminen ja marttyrismi – alitajuiset tekijät, jotka vaikuttavat voimaannuttavasti – ottavat tajunnallisen vallan ja muuttuvat motivaatioksi joka sanelee kaikkien tuntemustemme ja tekemistemme – kaikkien ”tarkoitusten” – sisällöt.
Näin aikamme kulttuurinen narsismi muuttaa aikamme ihmisen kokemus- ja elämänsisällöt, ja pienten ihmisten pienet sielut paisuvat ja pakahtuvat ”hyvää tarkoittavista”, voimaa antavista, mutta reaalimaailmassa valitettavan harhaisista ”oikeudentunnon” kokemuksista.
Jospa nämä tällaiset pohjakosketukset ymmärrettäisiinkin ihmissielulle ominaisiksi yleisiksi ilmiöiksi – mutta kun ne koetaan ikioman ”minän” ikiomiksi ominaisuuksiksi, ja kun tämä sokeaan individualismiin kuuluva tunto on ainoa kokemuksellinen ”totuus”, joka aikalaistuntona jokaisen putki- tai tippaleipäaivoisen pienen ihmisen päähän mahtuu, tilanne käpertyy täydellisesti itseensä.
Pieni sielu jää itsensä vangiksi juuri niinkuin myytin Narkissos jäi peilikuvansa vangiksi.
Uhrirooleihin samaistuminen on todellisuudessa vain tajunnan pohjamudasta, huonon omantunnon soppakattilasta kohoavaa höyryä, jonka tulisieluisimmat tulkitsijat toki muuttuvat hyvinkin yksisilmäisiksi ideologisiksi julistajiksi, yliyleistävien ylevöitettyjen yleiskäsitteiden käytön virtuooseiksi, jotka tohkeissaan kuin huomaamatta sulattavat terveen harkinnan rajat marttyrismin ja terrorismin väliltä.
--------------------------
Näitä mietin vähän aikaa sitten, kun televisio taas vietti jokavuotista narsismin riemujuhlaansa, ”nenäpäivää”. Näemme silloin mieltä liikuttavia kärsimyskuvia kehitysmaista, ja estradilla moraaliposeerausta harrastavien narsististen artistien musiikkiesityksiä.
Kuinka nämä itsessään äärimmäisen ristiriitaiset ainekset saadaan sulamaan samaan soppaan?
Sitä kyselin itseltäni. Ah, sinä armoitettu Asiantuntija, Valta Media Puolueen lemmikki, kerro meille mistä on kysymys, kun julkisvaroin ylläpidetyn televisiokanavan ohjelmatuotannon koko ilta, jonka todellista hintaa kukaan ei edes uskalla laskea, käytetään sellaiseen keräykseen, jossa saadaan rahaa kokoon saman verran kuin yksi tai kaksi tähän maahan läpi Euroopan kuljetettua ”maahanmuuttajaa” käyttää täällä elämäänsä?
Kansainvaeltajat saattavat maksaa miljoona euroa kappale. Jo vuosia sitten laski eräs yksityishenkilö varsin pätevin perustein, että vuosittainen ”maahanmuuton” kustannus on 3200 miljoonaa. Se on suurin yksittäinen syy valtion velkaantumisen takana – ja valtionvelka on todellisuudessa uusi, demokratian jälkeinen hallitusmuoto.
Julkista kululaskelmaa ”maahanmuuton” kustannuksista ei ole. Tämä puuttuva mutta varmaan puistattava luku kertoo kaiken nykyisen näennäisdemokratiamme tekopyhyydestä ja jo ihan liian pitkälle menneestä sisäisestä itsesensuurista ja sairaudesta.
Demokratian perustavanlaatuisin ehto ja edellytys olisi täydellinen yhteiskunnallinen läpinäkyvyys – kansalaisten olisi saatava tietää mistä missäkin asiassa oikeasti on kyse. Läpinäkyvyys mahdollistaisi sellaisen todellisuutta vastaavan käsitteenmuodostuksen, jolla kaiken uutisoinnin ja keskustelun tulisi tapahtua. Mutta nyt kipeimmät kysymykset väistetään, ne käsitteellistetään yliyleistävillä yleiskäsitteillä, joilla ajatteluun jääneet valkoiset tabuaukot saadaan sementoitua umpeen.
-----------------------
”Maahanmuutto” itsessään on tyypillinen yliyleistävä yleiskäsite, koska siinä mitä mantereiden mitassa nyt tapahtuu, ei ole kysymys mistään mikä mitenkään muistuttaisi mitään ”muuttamiseen” liittyvää mielikuvaa.
Eikä tarvitse puhua vain Putinin omille rajoillemme lähettämistä ”turvapaikanhakijoista”, joista toki jo aika moni tietää ja ymmärtää, että nämä ovat osa sairaan narsistisen yksinvaltiaan harrastamaa hybridisodankäyntiä.
Välimeren yli virtaavassa ”maahanmuutossa” on kysymyksessä raaka taloustoiminta – kansainvaellus on kovalla rahalla masinoitua liiketoimintaa sekä kehitysmaissa, joista se lähtee liikkeelle, että myöskin vastaanottavissa maissa, jossa vastaanottokoneistojen myllyt pyörivät tuottaen yksityisille hyörijöille tyydyttäviä voittoja, jotka kansantalouden kokonaisuudessa kääntyvät kuitenkin enemmän kuin täysmääräisiksi tappioiksi.
Mutta määräthän jätetään näissä yhteyksissä säännönmukaisesti väliin – niitä ei ilmeisesti kenenkään velvollisuus ole laskea. Tai niitä ei kenenkään ole lupa laskea. Ne ovat tosiasiassa taloussotasalaisuuksia, joita on pidettävä pinnan alla jotta kokokuva kaikkivoipaisella ”rahalla” suoritettavista valloitusoperaatioista ei piirtyisi kansalaisten silmille.
Ne ovat niitä asioita, jotka pyhän sodan tabuvoima on pudottanut ajattelun valkoiseen aukkoon.
Vaikka määrät jätetään väliin, on älyllisen rehellisyyden nimissä sanottava, että laadulliselta kannalta systeemi, joka palvelee kansainvälisiä lainakauppiaita – siis tämä uusi, demokratian jälkeinen hallitusmuotomme – toki palvelee edunsaajiaan varmaan paljon paremmin kuin mihin eurooppalaisella uudella ajalla kykeni se ”demokratia” joka yritti korvata keskiaikaisen teokratian.
Palaamme taas teokratiaan, talousteokratiaan. Maailman uusi valtauskonto on taloususkonto.
-------------------