""Minusta eräs
lääke olisi se, jos me kaikki tolkun ja maltin ihmiset
päättäisimme, että eliminoimme sellaiset henkilöt jotka tätä
tekevät, jokainen tarmokkaasti omasta piiristä pois. Niin jäävät
sitten keskenään.""
Näin puhui niin
sanotuista "vihapuheista" itseään tolkun ihmisenä pitävä
nykyinen presidenttimme Sauli Niinistö Iltalehden
presidentinvaalitentissä ennen vuoden 2018 tammikuun vaaleja, joissa hän tuli valituksi ensimmäisellä kierroksella. Meidän pitäisi siis omassa
keskuudessamme alkaa diskriminoida toisiamme.
Itse
asiassa tuo ohje on sisällöllisesti -- ja jopa verbaalisestikin --
aika pitkälle sama, jolla filosofi, psykoanalyytikko ja
elokuva-analyytikko Slavoj Zizek kertoo suhtautuvansa ja kehottaa
länsimaisia ihmisiä suhtautumaan toiskulttuurisiin
kansainvaeltajiin. Pitäkää tiettyä etäisyyttä.
Jos
tolkullisuuden arvioijana toiseen vaakakuppiin pannaan Niinistö ja
toiseen Zizek, itselläni ei ole vaikeuksia valita kumman älyä ja
näkemystä pidän terävämpänä. Niinistö todellakin kannattaisi
jättää omaan arvoonsa.
----------------------------
Yllä oleva blogiteksti on nosto menneisyydestä kohta kuuden vuoden takaa.
Eilen illalla Niinistö oli kutsuttu YLE:n A-studion haastatteluun, jossa hän yhäti ympäripyörittelevään tyyliinsä edelleen vältteli selvää kannanottoa monikulttuurisen yhteiskunnan perustavanlaatuisiin ongelmiin.
Ikään kuin tosiasiaa, etteivät teokratia ja demokratia voi elää rinnan samassa valtajärjestelmässä, olisi jotenkin aivan mahdotonta sanoa ääneen.
Ikään kuin sosiologisia tosiasioita ei olisi olemassakaan. Ikään kuin yhteisövoimat, yhteisöominaisuudet ja yhteisöilmiöt voitaisiin palauttaa yksilöiden ominaisuuksiin, kokemuksiin ja pyrkimyksiin -- ja kaikki puhe pitäisi muotoilla kuin kulttuurien yhteismitattomuuden ongelmat ratkeaisivat yksilöiden tasolla.
Toki Niinistönkin puheet ovat saaneet hiukan eri sävyä, kun oma yhteiskuntamme on sivusta seurannut sitä miten pohjoismaisen demokratian mallimaa, naapurimme Ruotsi, on monikulttuuristumisen seurauksena kriisiytynyt likimain sisällissodan asteelle.
Jos eilisillan puheita vertaa tuohon kuusi vuotta sitten sanottuun, alkaa hyvin ymmärtää mitä "Ruotsin tiellä" oleminen tarkoittaa. Se tarkoittaa juuri tätä. Että kuudessa vuodessa jokin äänenpaino on aavistuksen verran terävöitynyt, jopa jyrkentynyt, mutta todellisiin ongelmiin ollaan yhä kyvyttömiä edes käsitteellisellä tasolla puuttumaan.
Että nyt keskitytään vielä enemmän puhumaan varovasti, koska todellisuus on jo mennyt menojaan, ja tilanne on tulenarempi, niin että "vihapuhujaksi" leimautumisen vaara on vain kasvanut.
Että se on edelleen se poliitikon varsinainen haaste. "Poliittinen korrektius" on edelleen kaiken puhumisen -- siis tosiasiassa puhumattomuuden -- ylin ohjenuora.
Olemme siis edelleen nimenomaan Ruotsin tiellä.
-----------------------