 |
| Wannseen villa, konferenssi 1942 |
Venäjän tutkimuksen emeritusprofessori Timo Vihavainen kirjoittaa blogissaan ””hätkähdyttävästä spektaakkelista, kun Venäjän presidentti Putin oli kutsunut Moskovan maneesiin sekä maansa johtavat historioitsijat että Venäjän niin sanottujen perinteisten uskontojen päämiehet. Ilmassa oli suuren ideologisen juhlan tuntua. Maailmanhistorian mannerlaatat jyrähtelivät ja siirtyivät, tai niin ainakin oletettiin tapahtuvan Venäjän tärkeimpien maailmanselittäjien ajatuksissa.””
Jotenkin tuollaisista kuvatun laisista uskonvahvistuskokouksista, tunnustuksellisuutta vahvistamaan tarkoitetusta spektaakkelista nousee mieleeni välittömästi muita vastaavia, autokraattista valtaa legitimoimaan tarkoitettuja kokouksia, joista ehdottomasti eniten omiin sfääreihinsä nousee natsien Wannseen konferenssi, jossa kaikki osanottajat saatiin ja sulatettiin siunaamaan "päätös juutalaiskysymyksen lopullisesta ratkaisusta", koska kaikki kokivat tällaisen päätöksen Johtajan tahdoksi ja tosiasiassa jo tehdyksi.
Teokratia, autokratia, totalitarismi – rakkaalla lapsella on monta nimeä. Jumalan nimissä on tehty hirmutekoja, ja autokratian valtiaissa nähdään jumalia. Kaikkia taantuneita järjestelmiä määrittelee sosiodynamiikka, yhteisössä vallitsevan ”vallan” ominaislaatu. Yksilölliseen eriytymiseen, yksilön valtaan ja vastuuseen perustuvan ”demokratian” taantuminen autokratian, totalitarismin, tilaan tarkoittaa nimenomaan sitä, että yhteisövoimat ja yhteisöominaisuudet ottavat sen roolin, joka ”demokratiassa” sijoittuu yksilön korvien väliin. Arendtilaiset ”vallan voimaviivat”, joiden kuuluisi demokratiassa kulkea ”alhaalta ylöspäin”, kääntävät suuntaansa ja korvautuvat yksilöiden päiden yläpuolella vahvistuvalla autokratialla, yhdenmukaisuuden paineella.
Sosiopsyykkisessä taantumassa yksilöltä häviää se kognitiivinen ominaisuus, joka normaalisti rakentaa yksilön "minän" – eli siis juuri sen psyykkisen raamin, jossa yksilö kokee olemassaolon jatkuvuuden. ”Aika” on ”minän” rakennusaine, ja yksilö voi hahmottaa aikaa ja historiaa vain oman ”minän” ja psyykendynamiikan varassa. Depersonalisaatio ja ajantajun katoaminen ovat totalitaristisen taantuman tunnusmerkit, ja järjestelmän tasolla sitten tapahtuu näitä omituisia "kaikkiallisen vallan" legitimoimisen seremonioita, joista vaikkapa tämä Johtaja Putinin Moskovan maneesissa masinoima historian uudelleenkirjoittamisen ohjeistustilaisuus on ihan mainio esimerkki.
Kirjoitettu historiahan nimenomaan ajantajun varaan rakennetun todellisuudentajun ylläpitäjänä on ihan ensimmäisiä uudelleenmuotoilun kohteita. Ilmiö on tuttu kaikista totalitarismeista. Kuvaan kuuluvaa depersonalisaation ilmiötä ei kuitenkaan ole yleisesti ymmärretty, mihin on kyllä hyvin ymmärrettävät syynsä. Psyyken taantuminen nimittäin tapahtuu nimenomaan tilassa, jossa "muisti" ei sitä tallenna – ja niinpä normaalitietoisuuteen ei jää siitä jälkiä, eikä yksilö saa siitä tarpeeksi kokemuksellista materiaalia voidakseen sitä ymmärtää ja varoakseen sellaisen toistumista.
Samankaltainen sosiopsyykkinen yhteiskunnallisten yhteistuntojen taantumailmiö oli esimerkiksi meillä niin sanottu "Koiviston konklaavi". Uudella ajalla kehittynyt talousajattelumme on uskonnon maallistunut korvike, se on ”rahaan” kuuluvan, pohjimmiltaan uskonnollislaatuisen kaikkivoipaisuuskuvitelman nykymuoto, ja uskonnollisen iankaikkisuuden taloususkonnollinen vastine on kuvitelma aineellisen tarpeentyydytyksen loputtomasta kasvusta. – Taloususkonto legitimoi totuudellisuutensa itsessään "ajattomilla" numeroilla, ja numeroilla operoiva rahaohjasteinen talous on tosiasiassa taloustotalitarismia, tai taloususkontoa. Kun se systeemi kriisiytyy, autokratiaa on suojeltava sulkemalla sitä uhkaavat valtatekijät – jollainen Koiviston konklaavin tapauksessa oli siis oikeuslaitos – saman autokratian piiriin.
Kuten tiedämme, sehän onnistui Koivistolta ihan yhtä hyvin kuin natseilta natsien Wannseen konferenssi. Myöskään Koiviston konklaaviin osallistuneet eivät ole häpeältään tulleet julkisuuteen kertomaan oman "minänsä" hukkaamisesta Suurten Yhteistunnollisten Velvollisuuksien alttarille.
N-liiton kuolinkamppailu kestää liian kauan, koska se on edelleen kesken, ja se tuo edelleen mukanaan täydellisen järjettömiä kouristuksia, jollainen juuri on Putinin yritys elvyttää taannoinen taantunut suurvalta. Nyt maailma on jälleen irti kaikesta – ne, joilla on vielä ”minä” tallella, tuntevat nyt sitä pohjatonta turvattomuutta, joka vallitsee maailmassa, jossa tuhovoimilla on enemmän valtaa kuin valtiailla ymmärrystä.
 |
| Presidentinlinna, konklaavi 1992 |
---------------------------