Putinilla on takkinsa alla raakaa lihaa. Jos Orwellilta kysyttäisiin, se on sianlihaa.
Orwell kirjoitti ”Eläinten vallankumouksessa” tavasta, jolla vallankumoukset latistuvat toistamaan kumotun vallan valtakuviot. Siat tekivät vallankumouksen maatilalla, mutta muuttuivat pian samanlaisiksi öykkäreiksi kuin entiset isännät – ja kirjan lopussa katselevat muut eläimet pihalta talon ikkunoista sisälle saliin, jossa siat ja entiset isännät juhlivat yhdessä. Ihan tarkkaan ei kasvoista enää erottanut, kumpi oli kumpi.
Orwell irvaili satiirissaan Neuvostoliitolle, jossa toistui sama valtakeskittymä ja pakkovalta jonka vallankumoukselliset juuri väittivät kumonneensa. Se totalitarismi romahti – kuten kaikki totalitarismit ovat aina tuomitut romahtamaan – omaan valheelliseen itsepetokseensa. Mutta eipä aikaakaan, kun nousee jo seuraava suuruudenhullu valtataistelija, joka omii saman Pyhän Tehtävän.
Putin on Putin on Putin. Parodia on käynyt mahdottomaksi, hän tekee sen itse. Ja jälki on jälleen hirveää, yhtä veristä. Järjetön hävitys ei voi loistavaksi voitoksi muuttua, se on ja pysyy vain raakana järjettömänä hävityksenä. Se on tyly totalitarismin tosiasia. Putin voi vain epäonnistua, sika voi päätyä vain kukoksi tunkiolle.
Hitler ei koskaan tajunnut vallanhimonsa sairasta laatua. Amerikkalaiset psykoanalyytikot profiloivat 1942 Hitlerin narsistiksi, joka tulee jatkamaan aloittamaansa sotaa hamaan katkeraan loppuun asti ja tekee sen jälkeen itsemurhan. Niin kävi. Mikään ei voinut sitä estää.
Hitlerin motiiviin ei vaikuttanut mikään päämäärärationaalinen järki. Narsisti vastaanottaa maailmasta vain oikeassa olemisen sanomia. Perikadon peruuttamattomuus on hirvittävä hetki: "Saksan kansa on pettänyt minut!" Hitlerillä ei ollut ydinpommia käytettävissään – kuinka olisi käynyt, jos olisi ollut.
Putin on samanlainen uhrituntoihin taantunut narsisti, ja hänellä on ydinase. Niin sairas mieli, ettei hän itsetuhon asteella tule epäröimään sen käyttämistä.
Hämmästystä tässä näytelmässä herättää jälleen se, miten koko muu maailma seuraa sivusta sairasta näytelmää tohtimatta edes sanoa ääneen että kyse on pelkästä järjettömyydestä. Kaikki yrittävät epätoivoisesti nähdä jotain järkeä täydellisessä järjettömyydessä. Sitä ei ole.
Selittelyt vaikuttavat pelottavassa määrin samanlaisilta kuin mitä myötäily oli silloin kun Hitler käynnisti hyökkäyksensä. Ikään kuin kyseessä olisi vain ”politiikan jatkaminen toisin keinoin” – vaikka tämän asteisella psyykkisellä taantumalla ei ole enää mitään yhteyttä syysuhdeajatteluun, ei mitään tekemistä minkään välineellisen, päämäärärationaalisen järjen kanssa.
Uhriajatteluun taantunut mieli voi oikeuttaa mitä tahansa. Ehkä tämä on syytä toistaa: mitä tahansa. Maailmassa ei ole sellaista mahtia, joka voisi kyseenalaistaa uhrituntoihin vajonneen, uhrirooleihin samaistuvan, altavastaajan raivoon itsensä lietsoneen psyyken ja sen itselleen omiman omankädenoikeuden. Jokainen joka kyseenalaistaa, muuttuu uhkaajaksi, ja jokainen uhkaaja oikeuttaa yhä lisää väkivaltaa.
Emme näe näitä psyyken perusmekanismeja edes omien silmiemme alla. Yhdelläkään länsimaisella wokeltajalla, känselöijällä, ihmisoikeusaktivistilla tai puolta valitsevalla ideologisella kiihkoilijalla ei ole muuta todellista kuin malka omassa silmässään. Uhrirooleihin samaistuminen on voimaannuttavaa vain porttina omankädenoikeuteen, siinä mielen mekanismissa joka johtaa vallasta väkivaltaan.
Uhriajatteluun taantuneella narsistilla on ympärillään vain valikoituneiden vahvistajien joukko. Se on toistuva ilmiö – sama sosiologia toteutui niin Hitlerin kuin Putininkin lähipiirissä. Tukijoukko varjelee auktoriteetin loukkaamattomuutta viimeiseen saakka ja vähän ylikin. Se on sama asia kuin laki "uskonrauhan rikkomisesta", mutta kaikkein irvokkaimpana versiona.
Duuma on Putinin troikka täynnä kuolleita sieluja, jotka istuvat totaalisen ilmeettöminä penkeillään, kun Johtaja julistaa neljä Ukrainan maakuntaa kuuluviksi Venäjälle. Ehkä niistä tehdään koealue ydinaseen käytölle. Ehkä Valko-Venäjän Lukasenko on Putinille samanlainen ystävä kuin Suomi oli Hitlerille, kun Saksa hyökkäsi Stalinia vastaan.
Ystävä. Kuinka makaaberin merkityksen sana voi saada. Kun kaksi sairasta kaksivuotiasta potkii pihan lasten hiekkakakut hiekkalaatikolla, onko se alku ikuiselle ystävyydelle.
Johtajalla ei ole yhtään todellista ystävää. Todellisuutta totalitarismi ei siedä. Jokainen todellinen ystävä muuttuu jossain vaiheessa eliminoitavaksi viholliseksi. Se olisi ollut Suomenkin kohtalo, jos Hitlerillä olisi mennyt paremmin. Totalitarismin itse itseään vahvistava kierre on loputon.
Totalitarismit voivat sortua vain sisältä käsin, omaan mahdottomuuteensa. Mutta kuollessaan ne eivät kuole, koska niitä synnyttävät tekijät ovat ihmisluontoon niin syvälle sisäänrakennettuja, ettei niitä ihmisestä voida irti repiä. Me olemme sosiaalinen laji, joukko-olentoja, luotuja tottelemaan. Silmät kiinni olemme tosi hyviä – kilttejä kympin tyttöjä, unionin moitteettomia mallioppilaita ihan jokainen.
-------------------------