Putinin päivämäärällä 24.2. käynnistämä hyökkäys Ukrainaan näyttää nyt kääntyneen hänen jokseenkin sekalaisten sotajoukkojensa tappioiksi – ukrainalaiset ovat valloittaneet takaisin menettämiään maa-alueita, joilta on venäläisten vetäännyttyä paljastunut joukkohautoja ja sotarikoksia.
Venäläisten joukkojen julmuus ja sodan raakuus ovat ilmi tullessaan kasvattaneet länsimaailmassa halua lyödä Putinin sotakoneisto niin perin pohjin, ettei maa enää koskaan voisi uhata ainoatakaan naapuriaan. Yhä useampi näkee Putinissa uuden Hitlerin, ja kaikki tiedot venäläisestä kansasta kertovat totalitaristisen järjestelmän – ideologisen tunnustuksellisuuden ja sensuurilla rajoitetun ajattelun – ehdoilla elävistä ihmisistä, jotka luottavat sokeasti johtajaansa ja ovat valmiita seuraaman tätä katkeraan loppuun asti.
Mikään viesti länsimaailmasta ei tule menemään perille, eikä Putinin nauttima kannatus tule ratkaisevasti romahtamaan. Siellä ne elävät omassa maailmassaan. Viisaimmat voivat nähdä nykyisessä yhteiskuntatilanteessa todistuksen siitä, miten vähän venäläinen valtasysteemi myöskään muuttui kolmekymmentä vuotta sitten, silloin kun sosialismi romahti. Se ei suinkaan ollut ”historian loppu”, vaan ainoastaan ideologisen nimeämisen tasolla tapahtunut valtajärjestelmän uudelleenvihkiminen.
Immanuel Wallersteinin mukaan edesmennyt N-liitto oli maailman taloushistorian toistaiseksi tehokkaimmin valtaa ja varallisuutta harvojen käsiin keskittänyt systeemi. Se oli siis tosiasiassa maailman kapitalistisin valtio koskaan.
Olavi Paavolaisen matkakuvauksia 30-luvun loppupuolen natsi-Saksasta kannattaa nyt lukea sen valossa mitä maailmassa on koko ajan taas tapahtumassa. Kun venäläiset sulkevat silmänsä omien johtajiensa raadollisuudelta, he eivät ainoastaan lopeta ajattelemista. He vahvistavat itsessään täysin päinvastaista tajunnallista vaihtoehtoa – taantumista takaisin tunnustuksellisen jumaluskon huomaan.
Paavolainen muotoili asian niin, että natsismi oli ensimmäinen Euroopassa syntynyt uskonto. Kuten nyt näemme, kysymys ei ole siitä että se olisi jäänyt viimeiseksi. Kysymys on vain akateemisesta saivartelusta, siitä lasketaanko Venäjä eurooppalaiseen kulttuuripiiriin. Ortodoksian kannalta se voidaan siihen laskea.
Eurooppalaisen uuden ajan kantavimmat ajatteluparadigmat täydellistyivät 1900-luvun alkuvuosikymmenillä. Freudin psykoanalyysi, Einsteinin suhteellisuusteoriat ja Wittgensteinin kielifilosofia olivat ne tiedollis-opillis-teoreettisen käsitteenmuodostuksen huiput, joissa kartesiolaisen rationaalisuuden mukainen maailmaa tarkkaileva Subjekti sai itsensä sisällytetyksi ja täten kalibroiduksi siinä Objektivoituvassa todellisuudessa, jossa empiiriset mittaukset tehdään.
Kaikki nuo kolme juutalaista neroa joutuivat pakenemaan Hitleriä. Freudin kävi Gestapo häätämässä. Hän joutui allekirjoittamaan todistuksen, jossa vakuutti, ettei häntä ole kohdeltu huonosti. Nostettuaan kynän paperilta ja noustessaan tarjoamaan sitä miliiseille, hän äkkiä pysähtyi ja kysyi, voisiko hän mahdollisesti vielä lisätä yhden lauseen nimikirjoituksensa vakuudeksi. Käskyläisten äly ei riittänyt sitä kieltämäänkään – kaipa he jotenkin tunsivat olevansa auktoriteetin kanssa tekemisissä.
Ja niinpä sitten Freud kirjoitti: ”Voin mitä parhaimmin suositella Gestapoa jokaiselle.” – Kuvitelkaa, siinä tilanteessa. Herran hirtehishuumorin taju naulitsi historiallisen tilanteen. Mitäpä jos joku nykyvenäjältä pakeneva akateemikko allekirjoittaisi Putinille suosituskirjeen: ”Voin vilpittömästi suositella kaikille tämän hallinnon salamyrkyttäjiä.”
Natsit polttivat Freudin kirjoja ensimmäisessä kirjaroviossaan. Vastaavasti Stalin kielsi psykoanalyysin N-liitossa 1936. Amerikkalaiset psykoanalyytikot laativat jo 1942 Hitleristä persoonallisuusprofiilin narsistina, joka tulee jatkamaan aloittamaansa sotaa hamaan katkeraan loppuun saakka ja tekee sen jälkeen itsemurhan. Hänellä ei ollut käytössään ydinpommia. Miten olisi käynyt, jos hänellä olisi ollut? Putin haluaa Staliniksi Stalinin paikalle. Historia on toistuvia kuvioita. Putinilla on ydinpommi. Miten meille nyt käy.
Nämä ovat varsin kylmääviä kysymyksiä. Yhä uudelleen ja uudelleen jaksan hämmästyä ja tyrmistyä siitä miten typeriä myös me länsimaalaiset ihmiset pystymme olemaan. Pystymme pitämään ”eyes wide shut” siltä mitä maailmassa kaiken ideologisen tunnustuksellisuuden ja opillis-ideologisten pintojen alla tapahtuu. Meidän ei tarvitse polttaa Freudin tai Durkheimin kirjoja, emme enää ymmärtäisi niitä vaikka yrittäisimme niitä lukea.
Osaamme nähdä Hitlerin vain pahuuden täyttämänä yksilönä, pahan ideologian tunnustuksellisena julistajana. N-liitto oli mielestämme Pahan Valtakunta. – Mutta Hitler ei suinkaan julistanut pahuutta, hän samaistui uhrin rooliin ja saarnasi itsetuntonsa menettäneille rivisaksalaisille uhriajattelun antamaa oikeutusta ottaa kansan kohtalo omiin käsiin. Ihan samalla tavalla Putin nyt taantuu narsistisen uhriajattelun syviin symbioottisiin tuntoihin ja saarnaa oikeutusta palauttaa Venäjän historiallinen suurvaltarooli.
Narsismi ja uhriajattelusta saatava voimaantuminen. Niihin on langettu aina. Aina kun kansat kriisiytyvät sisäisesti, yksilöiden ajattelu taantuu kohti syviä symbioottisia kaikkiallisuuden ja kaikkivoipaisuuden tuntoja – uskonnollislaatuista tunnustuksellisuutta – ja silloin valtaan nousevat omaa omankädenoikeuttaan laajentavat ”vahvat” johtajat. Eli ne heikoista heikoimmat, joilla ei älyä eikä kykyä ole, mutta joilla on väräjävä tai vakuuttava ääni jolla uhriajattelun lauluja laulaa.
Konfliktintutkijat ovat oikeassa siinä, että jokaisen sodan tärkeimmät rintamalinjat ovat muodostuneet sotia käyvien valtioiden sisälle – eivät valtioiden välille. Uhriajattelu vetoaa luonnostaan ”omiin” joukkoihin, ja siksi kaikki maailman breivikit ampuvat nimenomaan omia maamiehiään, ja siksi kaikki kulttuuriketkut yhtä lailla Paavolaisen aikaan kuin nykyisinkin kampittavat kilpailevia kulttuuri-ihmisiä. Siksi kaikki uutistoimittajat opettelevat lausumaan sanan ”populisti” täynnä alitajunnasta kumpuavaa mutta artikuloinnissa hienovaraisesti hallittua halveksuntaa.
Näyttäkää minulle huomion kohteeksi halajava ja kunnioitusta kaipaava narsisti niin minä näytän teille uhrirooleihin samaistuvan ja omankädenoikeuteen totisesti takertuvan valtapoliitikon. Ei historiallisella ajalla eikä ajassa liikkuvilla ideologioilla ole merkitystä – narsistinen uhriajattelu pätee aina ja kaikissa opillis-käsitteellisissä kulisseissa. Esimerkiksi niin moniin vetoavat ”ihmisarvo- ja -oikeusideologiat” kaikessa yliyleistävässä ylevöitetyssä yleiskäsitteellisyydessään ovat enemmän kuin sopivia narsistisen uhriajattelun kulisseja.
Yksilökokemus on kulttuurisen narsismin ajassamme se tajunnallinen palautuspiste, johon nyt kaikki maailman johtolangat johtavat. Mitään yleispätevämpää emme edes yksilön sielusta osaa kaivaa esille. Puhumattakaan siitä, että pystyisimme ymmärtämään sosiologiaa – sitä, että on olemassa yhteisövoimia, yhteisöominaisuuksia ja yhteisöilmiöitä, jotka eivät ole palautettavissa yksilöiden kokemuksiin, ominaisuuksiin tai pyrkimyksiin.
Osaamme vain samaistua yksilöön. Narkissos on jäänyt lähteensä vangiksi.
-------------------------------
Lisäys:
Yleisen ymmärryksen taso: jos sanot, ettei Hitler ollut paha ihminen, vastauksena on tyrmistys: Mitä, oliko Hitler siis sinun mielestäsi hyvä ihminen?
Jos sanot, ettei Hitler ollut sen enempää paha kuin hyväkään, sekin koetaan pahan puolusteluna. Mitä hyvää siinä muka oli, mikä natsi sinä olet.
Jos sanot, että totalitarismeissa yhteisöllinen ”valta” on aivan tietynlaatuista, ja siksi niiden johtajiksi valikoituu aivan tietynlaatuisia ihmisiä, sinulle vastataan: Mitä, syytätkö siis tavallisia kansalaisia siitä mitä hirmuvaltiaat tekevät?
Joudut itse roiston rooliin: Eiväthän tavalliset saksalaiset tai venäläinen kansa ole pahoja, päinvastoin. Saksalaiset ovat mitä säntillisimpiä, venäläiset vieraanvaraisia. Missä norsunluutornissa sinä olet elänyt, kun et ole rivikansalaisia tavannut.
Mitään ymmärrystä mistään yksilön ulkopuolelle jäävästä ei synny eikä jää käteen. Kaikki palautuu yksilöihin, yksilöiden ominaisuuksiin ja pyrkimyksiin, pahaan tai hyvään tahtoon.
Ehkä yksi ihminen miljoonasta pystyy ymmärtämään, että ihmisyhteisöjä organisoiva ”valta” on vuosimiljoonaisessa kehityshistoriassa vähitellen jalostunut yksilön kokemukselliseksi ”tahdoksi”. Mutta erityistä regressoivaa metodia, hypnoosia, käyttäen yksilöllinen ”tahto” voidaan edelleenkin palauttaa alkuperäiseen kollektiiviseen ominaislaatuunsa – jolloin huomataan, että ”tahto” voikin yllättäen siirtyä henkilöltä toiselle.
Ehkä yksi ihminen miljoonasta ymmärtää ihmisen kehityshistoriaa koskevan olennaisimman asian. Sen, että ihminen on lajityypillisesti, lähtökohtaisesti ja olemuksellisesti sosiaalinen laji.
Miljoona ihmistä seuraa lauman johtajaa tajuamatta, että ihmiselämää määräävät yhteisövoimat, yhteisöominaisuudet ja yhteisöilmiöt. Miljoonat elävät sen kokemuksen vallassa, että maailma määräytyy yksilön korvien välissä.
Opillisesti tämä ongelma muotoiltiin ja ratkaistiin Nürnbergin oikeudenkäynnissä, joissa korkeat natsijohtajat tuomittiin kuolemanrangaistuksiin, ja Jerusalemissa, jossa Eichmannille langetettiin sama tuomio. Rikosnimikkeeksi kehitettiin uusi termi: rikokset ihmisyyttä vastaan. Sitä sovellettiin taannehtivasti.
Tuomioistuin ei ollut eikä edelleenkään ole oikea paikka ratkaista ihmisen ihmisyyteen kuuluvia ongelmia. Ne eivät siellä ratkea. Ne eivät ratkea sillä että pyyhitään tietoisuudesta pois se mikä jää yksilöllisen kokemuksen ulkopuolelle.
Vain inhimillisen kehityksen syvempi ymmärtäminen voi auttaa hallitsemaan yhteisöllisiä taantumailmiöitä, joissa joukkovoimat ottavat vallan ja yksilöt yhdessä tekevät jotain mitä yksikään yksilö ei yksin tekisi.
-----------------------------------