Kaikkina aikoina nimenomaan sivistyneistö
on tehnyt kaikkensa mitätöidäkseen, kampittaakseen ja lopulta tuhotakseen
edelläkävijät
Kaikki uskonnot ovat pyhiä ja, ahh, sanomattoman arvokkaita.
Niistä ei saa sanoa missään mitään pahaa. Olipa uskonto mikä tahansa, tai pitipä se sisällään mitä tahansa, sen nimi riittää pyhittämään sen täydellisesti.
Meilläkin ovat voimassa ”kansanryhmää vastaan kiihottamista” ja ”uskonrauhan loukkaamista” koskevat lakipykälät, jotka de facto on tarkoitettu suojelemaan nimenomaan sellaisia ryhmiä ja uskontoja, joilla on erityinen taipumus vastata loukkauksiin väkivaltaisesti.
Ja noissa pykälissä on nimenomaan se ominaisuus, että ”kansanryhmäksi” riittää kansanryhmän nimi ja ”uskonnoksi” riittää uskonnon nimi. Joukko-ominaisuuksia ei tarvitse, ähh, siis ei saa tarkentaa.
Kansanryhmät ja uskonnot ovat niin pyhiä, ettei niistä saa edes ajatella mitään kriittistä. Meitä varoitetaan, että ajatukset johtavat sanoihin ja sanat tekoihin. Se on pahuuden porttiteoria.
Mutta emme saa sanoa, että se pätee vain siellä missä älyllinen elämä on estetty. Että se pätee vain siellä missä tietoisuutta ei enää saa kirkastaa käsitteellisesti – missä tajunta on taannutettu takaisin varhaisen lapsuuden symbioottisten tuntojen huomaan.
Vastasyntynyt elää omnipresenssin ja omnipotenssin hahmottomassa maailmassa. Nuo tajunnantilat – kaikkiallisuus ja kaikkivaltaisuus – jäävät jokaisen kasvavan alitajuntaan, ja aina kun aikuisen tietoisuus taantuu, siellä ne odottavat. Siellä kaikki käsitteellinen sulaa jälleen yhteen. Ajatukset, sanat ja teot sulavat yhteen.
Pahuuden porttiteoria pätee siellä missä yhteisöt elävät vielä kehittymättömyyden tilassa. Kehittyneessä maailmassa se pätee vain siellä missä kehitys pyritään kääntämään ympäri – missä autonominen aikuinen taantuu takaisin lapseksi. Siellä missä näkijästä ja tekijästä tulee vain kokija.
Sellaisessa maailmassa ollaan vain vastaanottajan roolissa. Se maailma on kuin yksi suuri vastaanottokeskus. Sinne kaikki perusnarsistiset kohteena olemisen roolit ja kaikki uhriajattelu – uhrirooleihin samaistuminen ja uhriutuminen – kuuluu. Siellä ei lauseissa ole Subjektia eikä Objektia, ei syytä eikä seurausta. "Valta" ei vielä ole jalostunut "tahdoksi". Siellä kaikki tapahtuu kuin korkeampien voimien vaikutuksesta.
Siellä tekevät vaikutuksen yliyleistävät ylevöitetyt yleiskäsitteet. Siellä ihmiskuva esittää ylihistoriallista, ylikulttuurista, ylikansallista ja yliyhteisöllistä yliyksilöä, jolle kuuluvat maailman kaikki oikeudet, jotka jäävät reaalimaailmassa elävien ali-ihmisten maksettaviksi.
Se on narsistisen uhriajattelun pirullisin seuraus. Koska kaikki uhrit ovat alitajunnassa viattomia, uhrirooleihin samaistuminen johtaa omakädenoikeuteen. Siten uhriajattelu on voimaannuttavinta mitä alitajunta voi ihmiselle antaa. Ihmisarvo- ja -oikeusideologit eivät alitajunnan tekemästä oikeusmurhasta ymmärrä mitään.
Omnipresenssi ja omnipotenssi: nuo symbioottiset tunnot ovat kaikkien maailman uskontojen rakennusainetta. Myös uususkontojen, kuten taloususkonnon, jossa ”raha” on pohjimmiltaan uskonnollislaatuisen kaikkivoipaisuuskuvitelman nykyinen muoto, tai ilmastoeskatologian, jossa maalaillaan ihmiskunnan viimeinen tuomio. Sekin on täydellistyneen uhriajattelun tuote, pakoon pääsemätön, kaikkia tasa-arvoisesti koskeva.
Kuinka viisaita olisimme, jos voisimme muodostaa käsityksemme tällaisista asioista pätevien käsitteiden pohjalta. Sen sijaan että pyhien käsitteiden pelko määrää lähtökohtamme.
Vaikutusten maailmassa asioista riittävät niiden nimet. Nimisanat ovat kaikkivoipaisia, niin pyhiä – tabuja – ettei niistä ole minkään älyllisen ajattelun työkaluiksi.
Maailmanlopun airut, narsistisen uhriajattelun täydellistymä, kaikkien oikeuksien haltija, Putin, historian todellinen loppu, määrää ettei hänen hyökkäyssotaansa saa nimittää sodaksi. Hän on kaikkien nimipäivien sankari. Hän on käsitekärpästen herra. Kun hän päätyy käyttämään ydinpommia, sen nimi ei ole ydinpommi.
Sensuuri ja itsesensuuri ovat sulaneet venäläisissä yhteen. Katsokaa millaiseen tilaan sensuuri, pelko ja ajattelun kieltäminen kansan taannuttavat. He ovat hiljaa, kääntävät kysyttäessä pään poispäin. He uskovat Putinin pahuuteen yhtä vähän kuin rivisaksalaiset Hitlerin kukistumisen jälkeen uskoivat valokuviin keskitysleireistä.
Kuka kaipaa sellaista meille?
Siihen kysymykseen on vastaus. Liian monet. Ihan liian monet. Ihan tavalliset ihmiset, mutta, mikä merkillisintä ja varmasti pahinta, myös ja nimenomaan ne, jotka pitävät itseään sivistyneinä ja viisaina – siis ihan tosissaan olevat sensorit, poliittisten ihmisarvoideologien, itseään vastuullisina pitävien journalistien ja varsinkin juristeerista inkvisitiota varjelevien lakimiesten piirit.
Nuo tuollaiset ovat omankädenoikeuden asialla. Kansanryhmien ja uskontojen nimet ovat niille käsitteellisiä lyömä-aseita. Nuo viiteryhmät ponnahtavat pintaan innosta punaisina kuin pullonkorkit, kun kutsu jumalanpilkkaajien julkiseen lynkkaustilaisuuteen tulee. Tietyt nimet ovat niille kuin Pavlovin koiria triggeröiviä kilikilikilikelloja. Se on kuin syömään pyytäisi.
Elämme sensuroidun kielen häkissä. Pyhät sanat määräävät edelleen kaikkea mitä me saamme ajatella. Ajatella.
Kehittymättömien kulttuuristen kansanryhmien kyseenalaiset ryhmäominaisuudet tai uskontojen väkivaltataipumukset nauttivat sanomattoman suurta suojelua. Onko paras siis jättää sanomatta. Olen taas kerran kahden vaiheilla. Miksi ajatella, miksi kirjoittaa. Potin korjaavat potalla istujat.
Nyt puuhataan ”maalittamisen” kriminalisoivaa lakia. Siinä jälleen käsite joka ei merkitse mitään. Siitä tehdään laki, joka merkitsee täsmälleen sitä mitä kaikki sensuurilait merkitsevät. Ne polttomerkitsevät ihmisiä.
Kieli on heideggerilaisittain talo jossa elämme
Wittgenstein ilmaisi saman asian puhumalla kielen häkistä ja sanomalla,
että kielen rajat ovat
maailman rajoja
--------------------------------