 |
| Kemian opettaja Walter White saa kuulla sairastavansa kolmannen asteen keuhkosyöpää |
Minun on jo kauan ollut tarkoitus kirjoittaa monissa listauksissa maailman parhaaksi arvioidusta ”Breaking Bad” -tv-draamasarjasta. Sellainen juttu tuntuu kuitenkin aivan mahdottomalta urakalta, sillä jokainen yritys joka tapauksessa jäisi vastaamatta mitään siitä suvereniteetista jota kyseinen draamatuotanto edustaa.
Kuitenkin mietiskelen mielessäni mitä kaikkea sarjasta voisi sanoa. Käsittelisin sitä esimerkiksi siltä kannalta miten se opettaa jotain siitä mitä historia on. Sehän on tarina yhden miehen elämästä alkaen siitä hetkestä jolloin hän saa tietää kuolevansa – saa tietää elämänsä päättyvän – siihen hetkeen, jolloin hän päättää kuolemansa.
Ihmislajin, kulttuurin, kansan, yhteisön tai yksilön historiaa ei ymmärrä kukaan joka ei ymmärrä elämän haurautta, ihmisen kuolevaisuutta. ”Breaking Bad” -sarjan päähenkilö, alipalkattu apaattinen kemian opettaja Walter White, istuu magneettikuvauksen jälkeen vastapäätä lääkäriään, ja maailma humisee hänen korvissaan. Lääkärin sanat tuntuvat tulevan jostain kaukaa, Walterin huomio kiinnittyy tohtorin valkoisen takin kauluksessa olevaan sinappitahraan.
”Ymmärrättekö mitä juuri sanoin teille”, lääkäri kysyy. ”Kyllä”, Walter vastaa vaisusti, ”keuhkosyöpä, parantumaton”. ”Minun pitäisi olla varma siitä, että ymmärrätte mitä sanon.” ”Kyllä, ehkä muutama vuosi vielä”, Walter sanoo toteavalla, sävyttömällä äänellä. Walterin katse – ja kaikki mikä mitään merkitsee – kiinnittyy vain valkeaan kaulukseen: ”Teillä on... sinappia… tuossa…”
Äänimaailman lisäksi kohtauksen visualisointi on perfektionistinen: kuvantamislaitteen kelkassa Walter valuu ylhäältä pää alaspäin, tohtorin vastaanotolla hän istuu pöydän toisella puolella ja tulee kuvaan alhaalta ylöspäin. Keskustelu käydään kasvoista kasvoihin. Loppukuva esittää elämän ja kuoleman herrat istumassa vastakkain, taustalla olevan ison ikkunan sälekaihtimiin käy valo kuin muodostaen klassisen holvikaaren.
Walter on siihen saakka ollut elämässään antautunut alistuja ja altavastaaja – nyt, kun tieto elämän rajallisuudesta vähitellen valtaa hänen tajuntansa, hänestä tulee haastaja. Hän haastaa elämän – hän on tästä lähtien se, joka tässä pelissä asettaa panokset.
Mitä hän osaa parhaiten? Kemiaa. Miksi hän ei käyttäisi niitä kykyjään joilla hän voi näyttää kyntensä? – ””Breaking Bad”, onko se siis se huumejuttu”, minulta on kysytty, kun olen kertonut miten paljon sarjaa ihailen. ”Ei, se on se sarja, jossa mies, joka on menettänyt yrityksensä häikäilemättömille ystävilleen, päättää päästä omilleen. Se on se tarina, missä mies ottaa elämänsä omiin käsiinsä. Mies haastaa elämän, ja lopussa hän pääsee sovintoon elämän kanssa.”
Siellä on taustalla klassisen kirjallisuuden perinne. Ei vain Walt Whitman, joka on sovitettu tarinan juoneen niin että salaperäisen huumetehtailijan, ”Heisenbergin”, identiteetti paljastuu vessaan unohtuneen runokirjan kautta, vaan koko se metaforien maailma, jota kirjallisuus on myyttien muodossa kautta aikain elättänyt. Elämä ja kuolema ovat ikuisuuskysymyksiä, taivas ja helvetti paikallissijoja. Kun yleviä moraaliperiaatteita omaavan lennonjohtajan tytär sortuu uudestaan huumeisiin ja kuolee, ja mies on töissä poissa tolaltaan, matkustajakoneet yläilmoissa törmäävät toisiinsa ja ruumiinosia sataa taivaalta sivistyksen niskaan.
”Breaking Bad” -sarja käsittää viisi tuotantokautta, joissa yhteensä yli kuusikymmentä jaksoa. Kaiken takana on – kuten jostain syystä on tyypillisesti asian laita monessa vastaavan laisessa mestariluokan tuotannossa – paljolti vain yksi mies ideoineen. ”Showrunnerin” nimi on Vince Gilligan. Käsikirjoituksessa on syvätaso jatkuvasti läsnä, ja visualisointi tuo sen esille – siis niille, jotka syvätasoja ymmärtävät. Draamalliset sävyt vaihtelevat äärettömän vakavista tilanteista mitä hervottomimpaan mustaan huumoriin. Yksi jakso on omistettu sille miten kärpäsestä tehdään härkänen.
Draaman kaari on ajateltu alusta loppuun, kuuden vuoden tuotanto. Walter lähtee aika alhaalta – kemian opettajan palkka ei riitä perheen elättämiseen, hän tekee iltatöitä huoltoasemalla autoja pesten. Huumebisneksessä hän sijoittuu metamfetamiinilaboratorion herraksi. Rahaa kertyy niin paljon että pian setelipinojen mahduttamisesta ja piilottamisesta tulee ongelma. Huoltoasema tulee siinä taas kuvaan mukaan – nyt se ostetaan, kun tarvitaan kanava rahanpesuun. Kiero kauppa, jonka varsinainen vippaskonstien virtuoosi, asianajaja Saul Goodman, junailee. Sarjan henkilöhahmoista hän on se, jolle spin offina luotiin itsenäinen jatko-osa ”Better Call Saul”.
Kun Walter Whiten elämän loppukohtausta lähestytään, yksi huoltoasema on etappina. Walter tankkaa autonsa viimeisen kerran, irrottaa kellon ranteestaan ja jättää sen bensapumpun päälle – niin hänen aikansa on mennyt, tai tullut.
 |
| Walter ja rahaongelma |
Oikea kysymys ei ole, kertooko tämä kaikki vain huumeista. Oikea kysymys on: mistä huumeet kertovat? Ne ovat maailman suurinta bisnestä – ne kertovat siitä miten tämä maailma makaa. Tämä talous syö omasta kuormastaan, syö pohjan altaan. Ja toisaalta: miten suuri osa, miten määräävä osa, miten monta rahan kiertoa toteutuu suoraan saati sitten välillisesti huumekaupan kautta? Miten totaalisesti talouden rahavirrat romahtaisivat, jos huumekauppa ja kaikki siihen näkymättömästi liittyvä pystyttäisiin pyyhkimään pois maailmasta? Kestäisikö maailma sitä?
Seteliniput ja tietokonepäätteillä virtaava numeerinen raha on suhteessa huumekauppaan siinä mielessä sama asia, että kuten seteli kulkee lukemattomien käsien kautta, eikä siinä ole kenenkään käyttäjän nimikirjoitusta eikä sormenjälkiäkään, samoin koneen käsittelemät numerot ovat vain numeroita, sinänsä ikuisia, ajattomia ja kuolemattomia. Tietokoneilla manipuloitu rahamaailma ei esitä itselleen kysymystä siitä, miten alhaiset motiivit rahan liikkeitä pitävät käynnissä. Raha on operaattori, joka rahoittaa monenlaisia näytelmiä. Ajatelkaa esimerkiksi sitä ratkaisevaa roolia joka pornolla tosiasiassa on ollut tietokonetekniikan kehityksessä.
Walter Whitelle elämä on parasta huumetta. Se on hänen roolinsa huumekaupan maailmassa. Hän on sankari joka lopulta uskaltaa katsoa itseään silmiin. Se riittää. Me muut saamme ongelmaksi miettiä, miten siitä, että huume on parasta bisnestä, seuraa se, ettei meillekään elämästä ole kohta jäljellä juuri muuta kuin business. Raha sanelee kaiken – se on osa kokokuvaa, jossa isot bisnekset määräävät elämää – viihde, huumeet ja aseet. ”Breaking Bad” on metafora maailman kamppailusta kuolemaa vastaan – kokokuva, joka haastaa kaiken mikä määrää elämää.
Maailma jossa raha, valta ja oikeus sulavat olemuksellisesti yhteen, ja välineiksi jäävät viihde, huumeet ja aseet, ei ole enää dystopia vaan toteutuvan itsetuhon todellisuutta. ”Breaking Bad” sijoittuu ongelmalliselle alueelle lähelle Meksikon rajaa, mutta samat kielteisen kehityksen elementit eri tavoin painottuneina voidaan nähdä kaikkialla. Huumeita on erilaisia, mutta kaikki ne ovat huumetta. Reviirien rajojen määritteleminen on kaikkialla toistuva kuvio alkaen paikallisista jakelijoista, piirikunnista osavaltioiden huumekartelleihin – ja todella isot toimijat hoitavat kasvatuksen ja salakuljetuksen mantereilta toisille.
Sillä tasolla sitten kaikki vallan muodot saattavat sulaa toisiinsa – taloudellinen, poliittinen, sotilaallinen. Kehotan katsomaan maailmaa sillä silmällä, että kaikki valta on huumetta.
Vallan sosiologian kannalta raja-aitojen rakentaminen on epätoivoinen yritys saada valtapiirit suojelluiksi ulkoista vihollista vastaan. Kiinan muuri oli kaksikymmentä kertaa Suomen itärajan pituinen. Yhdysvalloille Meksikon raja on muurin paikka. – Se tapa taas, jolla totalitaristiset valtiot sulkevat omat rajansa estääkseen omia kansalaisiaan pakenemasta pakkovallan alta, kertoo siitä miten hurjaa huumetta ideologiat voivat olla.
Uskonnot toden totta ovat oopiumia kansalle, ja tunnustuksellisuudessaan kaikki ideologiat, joilla on totalitaristiseen yhteiskuntataantumaan tarvittavat ominaisuudet, ovat uskontoja. N-liitto ei suinkaan kuollut, kun N-liitto kuoli. Putinin Venäjä toimii kuin huumemafia – hän elvyttää entisiä reviirejä – ja nyt Venäjän kaikki rajanaapurit tarvitsisivat suoja-aitaa Putinia vastaan.
Putin on hajanaisen valtakuntansa keskusvallan anastaja, ja kaikki oikeus tosiasiassa totalitaristisessa järjestelmässä on omankädenoikeutta. Reviiritaistelut käydään tuliasein. Pomo huumaa itsensä vallalla, niin illusorista kuin se onkin.
Hän kulkee kultaisista ovista, mutta on sulkenut itsensä omaan ansaansa. Hän uskoo omat valheensa. Uhriajattelusta nousee oikeutusta ja voimaa, ja sodan jokainen uusi uhri vain vahvistaa ja sementoi sanomaa Venäjän viattomuudesta. Kukaan ei halua ajatella, että läheisen henki heitettiin hukkaan. Hän puhuu kansalaisilleen kuin Hitler pikkulapsille. Suureellisia unelmia, projektiivisia viholliskuvia. Totaalinen todellisuuden- ja suhteellisuudentajun puute kertoo tavasta, jolla ansaitsematon valta lopullisesti sokaisee ihmisen. Hänen puutteellinen historiantajunsa kertoo kyvyttömyydestä ymmärtää elämän hauraus.
Jos jollakulla, hänellä säröilee pahasti.
-------------------------------
"Better Call Saul" Wikipediassa
------------------