Itsestään selvyyksiä

 

 

 

 Kehittymättömät yhteisöt hakevat tiedollisissa ongelmissa totuutta tunnustuksellisen ajattelun ja sosiopsyykkisen ryhmävahvistautumisen suunnasta, ja oikeassa olemisen kokemus on niissä tavallaan kuin aidon demokratian irvikuva – yhteisössä vallitsee sosiaalinen paine, joka torjuu kaiken yhtenäisyyttä uhkaavan, myös uuden tiedon. 

Sosiaalisesti sitovissa yhteisöissä auktoriteeteilla on vahva asema. Kun tunnustuksellinen ajattelu vallitsee, hyvin pieni vähemmistö voi omata tosiasiallisen vallan. Tällaisissa yhteisöissä yksilöillä on normatiivinen moraali ja sääntöjen sanelema elämänhallinta. Hyvin käyttäytyvä yksilö voi tappaa, jos auktoriteetti sanoo maagisen sanan tai yhteisöllinen paine siihen painostaa. Kehitys ei ole päivän sana. 

Meillä on vähän väärä käsitys ihmistä ohjaavista yhteisövoimista, kun kuvittelemme, että kaikki yhteisöt pyrkivät kehittymään. Eivät edes pyri, ja se minkä pyrkivät, sekin on hukkaan heitettyä. 

Kun esimerkiksi syvyysperspektiivin hahmottaminen ja ajantaju tajunnasta puuttuvat, ei ole kognitiivisia edellytyksiä yksilölliseen eriytymiseen, vastuunottoon ja elämänhallintaan. Onko tässä jotain, mikä menee yli ymmärryksen? 

Jos jossakin kulttuurissa on vallinnut ikiaikainen uskonnollinen kuvakielto, mikään visuaalinen jäsennys ei onnistu. Tajunnasta puuttuvat peräkkäisyyden, päällekkäisyyden, porrasteisuuden ja hierarkian ajatushahmot ja -rakenteet. Visuaalisia jäsennyksiä tarvittaisiin esimerkiksi kun syystä johdetaan seuraus. 

Normimoraalista on toivottoman pitkä matka omantunnonetiikkaan. Tiet käyvät eri suuntiin. 

Eurooppalaisen ihmiset elivät oman kulttuuripiirinsä syvän historiallisen taantuman, keskiajan, joka kesti pyöreästi tuhat vuotta. Tuhat vuotta. Yksikään eurooppalainen ihminen ei silloin pystynyt piirtämään kuvaa, jossa olisi esiintynyt syvyysperspektiivi, ja ajantaju oli ihan yleisesti hukassa. 

Eurooppalaisen kulttuuripiirin murros keskiajasta uuteen aikaan oli varmasti valtavin tajunnallinen murros koko ihmissuvun historiassa. Sen vaikutuksesta maailma ja elämisen ehdot ovat nyt viimeisten parin vuosisadan aikana muuttuneet miljoona kertaa enemmän kuin mitä ne olivat muuttuneet ihmissuvun koko aiemman miljoonan vuoden kehityshistorian aikana. 

Mikä siinä on jäänyt ymmärtämättä? Eurooppa on ainutlaatuinen poikkeus ihmisen kehityshistoriassa. 

Maailma on kaikki, mikä on niin kuin se on. Kaikki nuo ovat tosiasioita. Ei niitä tarvitse todistella turhin tutkimuksin tai tuhansin sanoin. Kulttuurit ovat erilaisia, yhteisöt sanelevat sen mitä yksilöt voivat olla. 

 

 

 

 

 Talousajattelu on oman aikamme uusi suuri maailmanuskonto, jolla ei vain yritetä vaan ihan tosissaan ja vahvasti totuuteen uskoen selitetäänkin kaikki maailman asiat. 

Keskiajalla edellytykset erityiseen raha-arvonmuodostukseen puuttuivat, ja esimerkiksi koron periminen oli sekä järjettömyyttä että synti. Keskiajan ihmisen tajunta ei voinut hahmottaa sellaista "talouskoordinaatistoa", jossa "raha" olisi voinut toimia autonomisena voimavarauksena. 

Uudella ajalla talousajattelu oli uusista rationaalisuuden muodoista ainoa, joka perusjäsennyksissään jäi ptolemaiolaiselle kannalle. Talousavaruuden keskipisteeksi jäi taloudellinen toimija, jonka kannalta kaikki tulot ja menot asettuvat paikoilleen. Niin myös syyt ja seuraukset – ja tästä rationaalisuuden rajoittuneisuudesta johtuen mitään objektiivisia totuuksia ei talousteorioiden pohjalta pystytä muodostamaan. 

Nyt me sitten osaamme ajatella vain abstraktien symboliarvojen kautta. Niillä selitämme kaiken, vaikka koko talousajattelumme on edelleenkin vain talousteokratiaa, keskiaikaisen uskonnon korvike – "raha" on pohjimmiltaan uskonnollislaatuisen kaikkivoipaisuuskuvitelman nykyinen muoto, ja usko aineellisen tarpeentyydytyksen loputtomaan lisääntymiseen oman aikamme versio iankaikkisuudesta. – Tämä ajattelu on meille niin "totuudellista", että kaikki "tiedolliset" selityksemme voidaan pukea talousajattelun käsitteistöihin. 

Talousajattelun lauseissa lukusanat, numeraalit, voivat olla toimijasubjekteja. Se lauseenjäsennys taantuu hahmon- ja käsitteenmuodostuksessa omnipresenssin ja omnipotenssin symbioottiseen sumuun. Siinä kaikki palautuu yhteen, kaikki vaikuttaa kaikkeen, ja se pitää itse itseään liikkeessä. ”Ein Volk, ein Reich, ein Führer!” Taloususkonto on taloustotalitarismi, jossa kaikki tapahtuu automotorisesti, ja paras taloustoimija on se, jonka tahto kauttaaltaan liukenee talouskoordinaatiston voimaviivoihin. 

Talouden menestyjät eivät ole neroja. Yleensä he ovat typeryksiä, joskus tosin ekstreemikkoja. 

Kun Yhdysvaltoihin natseja paennut Einstein asettui virkaansa Princetonissa, yliopiston johto halusi tietää miten paljon palkkaa hänelle olisi maksettava. He kysyivät asiaa nerolta, ja laativat myös oman laskelmansa. Kävi ilmi, että Einstein vaati kymmenen kertaa vähemmän kuin mitä yliopisto oli tarjoamassa. 

Rahalla ei voi ostaa kaikkea. Sillä ei saa neroutta, eikä sillä edes pysty kouluttamaan tolvanasta insinööriteknikkoa. Ei lääkäriä tehdä älyllisesti alamittaisesta keskivertokansalaisesta. Ei kansan kannata sijoittaa korkeakoulutukseen enempää kuin mihin kykyjen jakautumisen prosenttiosuudet antavat resursseja. 

Ja tosiasia, ehkä toistan tämän: tosiasia on, ettei rahaa jakamalla köyhyyden ja kyvyttömyyden ongelma ratkea. Ei kansallisesti, ei maailmanmitassa. Tämä ei nyt meille valkene. Upotamme "kehittyviin" maihin hirvittäviä määriä rahaa saamatta aikaan mitään pysyvää muutosta. Avustusten ja ulkoisen sosiaalipaineen varassa pystyssä pysyvät kulttuurit romahtavat heti kun nurkilta katoavat järjestystä valvovat pyssymiehet. Ei kannettu vesi kaivossa pysy. 

Sosiaalisesti sitova kulttuuri tarvitsee sitovuuden ylläpitämiseksi vahvan projektiivisen viholliskuvan. Me kuvittelemme, että tarjoamalla terroristille miljoonan voisimme ostaa hänet puolellemme. Reaalimaailmassa käy täsmälleen päin vastoin.  

Niin se käy. Ihminen on lajityypillisesti, lähtökohtaisesti ja olemuksellisesti sosiaalinen olento, ja kaikki pohjimmaiset kulttuuriset ominaisuudet ovat evolutiivisesti valikoituneita – ne ovat kaikkein ”periytyvintä” ja pysyvintä mitä ihminen sukupolvesta toiseen nahkansa alla kantaa. Länsi saa pettyä kerran toisensa jälkeen yrittäessään viedä ”demokratiaa” maihin jotka eivät sen edellytyksiä omaa – tai kuvitellessaan että syyt ja seuraukset – päämäärärationaalinen järki – määräisivät sitä mitä Venäjä tekee. 

Kulttuurit ovat kovia kognitiivisia tosiasioita. 

Tämä viesti ei siis mene mitenkään perille. Järki ei määrää. Me olemme väärässä. 

Historiallisesti täydellistynyt, ylikasvanut individualismimme on tehnyt meistä kognitiivisesti sokeita. Emme pysty näkemään oman lajimme lajityypillistä, lähtökohtaista ja olemuksellista sosiaalisuutta. Kaikki aivan päinvastainen noituu ymmärryksemme. Koemme suuren humanismin ja absoluuttiset yksilöarvot totuuksina. 

Humanisteja on helppo kouluttaa. Yliyleistävistä ylevöitetyistä yleiskäsitteistä on helppo päätellä todellisuuteen päin. Se näyttää niin sivistyneeltä ja oppineelta. Luulisi että se on aivan vaaratonta. Päinvastoin. Se on pirullinen ansa.

----------------------------------