Syyttäjänviraston ristiretkeläiset hävisivät käräjäoikeudessa taistelunsa Päivi Räsäsen tuomitsemiseksi kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Asiassa oli oudointa ehkä se, että yksi syyttäjän syytteistä todettiin jopa valheelliseksi – asia, jonka merkitystä ei voi yliarvioida pohdittaessa syyttäjän ammattipätevyyttä.
Lyhyt ja ytimekäs tarkastelu käräjäoikeuden päätöksestä löytyy ”Professorin” blogista.
Ehkä syyttäjän sortumista omankädenoikeuteen kannattaisi tarkastella vähän tai paljonkin pitemmässäkin inhimillisessä kehitysperspektiivissä. Puhumme ikuisuusasioista.
Ihmisen – lajityypillisesti ja olemuksellisesti sosiaalisen laumaolennon – alkulaumoissa kieli yhteisöä yhteen sitovana tekijänä omasi ensin signaalin ominaisuudet, ja vaarasignaaleihin reagoi koko lauma. Tästä pakoreaktiosta on kirjoittanut viisaasti Elias Canetti monumentaalisessa teoksessaan "Joukko ja valta".
Symboliominaisuuksia omaavat äänet syntyivät sitten ikään kuin reaktiiviselle alustalle, eikä ensimmäisillä sanoilla ollut mitään varsinaista "sanaluokkaa". Durkheim on pääteoksessaan "Uskontoelämän alkeismuodoista" hyvin kuvannut, miten alkuasukasheimot edelleenkin sulkevat yhdellä tietyllä sanalla – "nimeämällä" – elämänmuodollisia samuuden piirejä.
Tämä kieleen liittyvä merkitysten laajentaminen omaa siis hyvin syvät kytkennät ihmisen varhaisiin kehitysvaiheisiin. Kuten viime vuosisadan ehkä kommentoiduin tiedonfilosofi Wittgenstein totesi, me edelleenkin pyrimme kielellisissä esityksissämme "yleiskatsauksellisuuteen". Yleistävät käsitteet ovat ehkä pahin tiedollinen ansa johon voimme langeta. – Niin ettei siis Räsäsen syyttäjä mihinkään sellaiseen ole syyllistynyt mikä olisi mitenkään ihmiselle vierasta.
Mutta pahoihin ajatusvirheisiin hän on syyllistynyt. Kuten Wittgenstein totesi, "yleiskäsitteet noituvat ymmärryksemme". Niiden käyttämisessä meidän pitäisi pystyä aivan erityiseen varovaisuuteen. Mutta kuinka moni pystyy – montako Wittgensteinia meillä on joukossamme? Ainakaan valtakunnansyyttäjäviraston väessä ei sellaisia taida löytyä.
Kulttuurisen narsismin maailmassa me emme enää kasva terveiksi objektirakkauteen kykeneviksi toimijasubjekteiksi, vaan ihmiset jäävät varhaislapsuuden "kaikkiallisten ja kaikkivoipaisten" tuntojen ja symbioottisten riippuvuuksien valtaan. Sellaiset tunnot ovat myös kaikkien maailman uskontojen perusraaka-ainetta. Tavallaan Räsäsen ja syyttäjän kohtaamisessa toteutuu ihan ihanteellisesti vertaistason kohtaaminen. Yksi yleistää yhtä, toinen toista – ja "oikeus" on sitten illuusio siitä, että jompikumpi yleistäminen omaa suuremman "oikeuden".
Uhriajattelu johtaa omankädenoikeuteen.
--------------------------