Putin taitaa maailman nykyisistä valtionpäämiehistä olla ainoa, joka on poseerannut ilman paitaa ratsun selässä. Urheilumies, siis. Vaikka valtio on kehittymätön, tai juuri siksi, sellainen sankaruus vetoaa ihmisiin, ja kannatus sen kun nousee.
Jos ihmiset ymmärtäisivät, miten väistämätön rooli yhteisöllistä yhteistuntoa ylläpitävillä kansallistunnoilla ihmisen – sosiaalisen laumaeläimen – käyttäytymisessä on, meillä olisi paljon paremmat edellytykset miettiä kysymyksiä siitä miten paljon ihminen tarvitsee maata. Nyt suhtaudumme nationalismiin ikään kuin se olisi vain inhottava jälkijättöinen "ideologia" ja ikään kuin valtiot todellakin voitaisiin pystyttää monikansallisuus- ja -kulttuurisuusideologian varaan.
Wittgenstein kanniskeli ensimmäisessä maailmansodassa mukanaan pasifisti Tolstoin mukaelmaa ”Evankeliumista”. Hänen Tolstoi-ihannointinsa oli jokseenkin rajatonta. Erityisesti hän piti Tolstoin satukertomuksista, ja oppilaaltaan Norman Malcolmilta hän tiukkasi, ymmärtääkö tämä varmasti mikä tarinan ”Miten paljon ihminen tarvitsee maata” opetus oli.
Omasta mielestäni yksi ”Sodan ja rauhan” järkyttävimmistä kohdista oli kuvaus siitä, miten Napoleonin Venäjän-sotaretkellä leiriytyneiden joukkojen keskuudessa levisi huhu, että keisari oli saapunut joen vastarannalle, ja häntä hirvittävästi ihailevat sotilaat ryntäsivät veteen päästäkseen joen yli ja nähdäkseen edes vilahduksen palvontansa kohteesta. Monet hukkuivat.
-----------------------------