Eikös Ukrainan kriisi ole lähinnä todistus siitä, miten syvällä kansalliset identiteetit ihmisissä ovat – ihan toisella syvyydellä kuin paperin pinta mihin ylöskirjataan muodollinen kansalaisuus.
Kukahan käsittelisi tällaisia tuntojen ristiriitoja siinä yleisessä, kaikkea ihmisyyttä koskevassa kontekstissa, jossa kaikki nykyinen edistyneisyytemme voidaan palauttaa "kulttuurin" syntyyn. Siis siihen kehityshistoriamme tosiasiaan, että hamassa muinaisuudessa ihmisestä tuli ihminen varsinaisesti vasta kun hän lakkasi vaeltelemasta ja asettui pysyvästi sijoilleen.
Yksikään vaeltava kansa ei ole kehittänyt keskuudessaan kirjoitustaitoa. Kirjoitustaito on kognitiivinen emergenssi, joka muuttaa koko tajunnan ja tiedollisen ajattelun. Akkommodatiivisesti, sanoisi Piaget, vallankumouksellisesti, sanoisi Kuhn. Yksikään kirjoitus- ja lukutaidoton kansa ei ajattele samanlaatuisin käsittein kuin mitä kehittyy kirjoitetun kielen maailmassa. Kaikki inhimillinen edistys on aina vaatinut tietyt vakiintuneet olot – vaeltavien kansojen pysähtyminen vakiintuville asuinsijoille – eli maa-alue – oli lajin historiassa ensimmäinen inhimillisen kehityksen edellytys.
Kun sanotaan, että ”kulttuuri tarkoittaa viljelyä”, se ei ole truismi, trivialiteetti eikä infantilismi. Se on ihmisen ihmisyyden koko kehityshistoria.
Vakiintuneiden olojen vallitessa kehittyivät työnjako ja sosiaaliset roolit. Sosiologian avainkäsite ja alkulause on instituutio. Sosiaalinen jatkuvuus loi pohjat ajantajulle. Siellä missä kirjoitustaito syntyi, aika vangittiin ihan kiveen hakattuna. Tajunnalliset asemoinnit tarvitsivat kieleen aivan uudenlaatuisia aikajatkumoon orientoituvia yleiskäsitteitä. Niiden sisällöllisestä totuudellisuudesta kiisteltiin vielä läpi tuhatvuotisen eurooppalaisen keskiajan. Ja yhä edelleenkin ne voivat noitua ymmärryksemme – ehkä selvimmin nämä kielen, ajattelun ja totuuden ongelmat näki viime vuosisadan nerokkain kielen ja tiedon filosofi Ludwig Wittgenstein.
Nationalismi ei ole aate – ei siis mikään opillinen ideologia siinä mielessä kuin hurmahenget nykyisillä yleiskäsitteillä uskontunnustuksia kehittävät. Se on ihmisen lajihistorian kehityskynnys, jonka ylittäminen on ollut välttämätön ehto kaiken kehittyneemmän ajattelun esiinmarssille. Niin korkeata "tiedollista" sivistystä kuin me nykyisin omaammekin, mikään ei olisi ollut mahdollista ilman kansallisia rajoja.
Tällaisin korvin meidän pitäisi kuunnella näitä nykyisiä militantteja, yhtä lailla Putinia kuin Nato-militantteja. Mikä niissä puheissa on onttoa valloitushalua, vallanhalua, ja millä on paikallisiin kansallistuntoihin pohjautuva oikeus. Se mikä nyt vallitsee, on vain hirmuista yleistä tyhmyyttä. Jos Paasikivi eläisi, hän käyttäisi juuri tuota sanaa. Hirmuista. Tosiasioiden tunnustaminen on kaiken viisauden alku.
Internatsionalismi on yliyleistävillä yleiskäsitteillä kyhätty aate, ja sellaistahan ovat tunnustaneet yhtä lailla niin maailmaa valloittaneet natsit kuin N-liiton sosialistisen sulatusuunin suunnittelijat. Vastaavaa internatsionalistista ideologista myrkkykylvöä ovat sodan jälkeenkin harrastaneet länsimaiden sosialistit poliittisen idealismin hengessä, ja kapitalistit taloudellisen idealismin hengessä. Ei siitä mitään hyvää ole seurannut.
Internatsionalismi kaikissa eri muodoissaan ja väreissään – myös sateenkaaren väreissä – on suunnatonta typeryyttä. Se ei ymmärrä miten olennaisia perusasioita kansallis-kielellis-kulttuuriset mutuaalitunnot ovat. Internatsionalismi on, sanotaanko, samaa sontaa kuin intersektionaalinen feminismi.
--------------------------------