 |
| Antti Faven: Jukolan veljekset suojautuvat sonnilaumalta |
Milloinhan valtiosubjektiharhojensa vallassa elävät valtiotieteilijät saati sitten sotahistorioitsijat ottaisivat tosiasiana sen, että ihminen on lajityypillisesti, lähtökohtaisesti ja olemuksellisesti sosiaalinen laumaolento, jota määräävät ensi sijassa yhteisövoimat – ja kaikki mikä löytyy yksilön tajunnasta korkeintaan heijastelee sitä symbioosia jossa jokainen yksilö läpi elämänsä vaeltaa.
Sosiologia autonomisena tiedonalana lähtee liikkeelle tosiasiasta että on olemassa yhteisövoimia, yhteisöominaisuuksia ja yhteisöilmiöitä, jotka eivät ole palautettavissa yksilöiden ominaisuuksiin ja pyrkimyksiin. Näin ajatteli Durkheim, joka otti tutkimuskohteeseen itsemurhan, ja päätyi tilastojen pohjalta siihen merkilliseen tulokseen, että itsemurhilla on varsin vähän tekemistä ihmisen ”itsen” kanssa. On pikemminkin niin, että tietyssä yhteisössä tehdään tiettyä ajanjaksoa kohden tietty määrä tietyntyyppisiä itsemurhia, ja tämä määrä pysyy suhteellisesti samansuuruisena vakiona vuodesta toiseen ja jopa sukupolvien yli.
Sosiologian ihmiskuva on jotain ihan muuta kuin yksilön kokemuksellinen käsitys itsestään ja asemastaan maailmassa. Yksilöllä on paljon vähemmän ”valtaa” kuin mitä hän kokee ja uskoo.
Oman aikamme yksilö voi kokea omaavansa ”vapaan tahdon”, mutta pitkässä kehityshistoriallisessa perspektiivissä ”tahto” palautuu sosiaaliseen ”valtaan” joka organisoi alkulaumoja. Yhä edelleenkin yksilöllinen ”tahto” voidaan erityistä regressoivaa metodia, hypnoosia, käyttäen palauttaa alkuperäiseen kollektiiviseen tilaansa, jolloin ”tahto” yllättäen siirtyykin henkilöltä toiselle.
Valta ja tahto ovat olleet alun alkaen samaa symbioottista kudelmaa. Sosiaalinen valta ja tiedollinen asiahallinta ovat toteuttaneet samaa selviytymisen ja eloonjäämisen projektia. Inhimillinen kieli on elimellinen osa sosiaalisidosta, ja primitiivisissä kulttuureissa ensimmäiset kieli-ilmaisut – sanat joilla ei ollut mitään varsinaista ”sanaluokkaa” – sulkivat elämänmuodollisia piirejä. Vielä antiikin kreikkalaistenkin outo miellemaailma muodostui eräänlaisista todellisuuden pysäytyskuvista, ”ideoista”, jotka saattoivat ”esittää” mitä erilaisimpia substansseja – ihmisiä, esineitä, määriä, laatuja, tapahtumista, hyvää tai pahaa. ”Syyt” – syysuhteet – kreikkalaiset sijoittivat kohteiden ”sisään” niiden ominaisuuksina.
Ihmettelen, miksi ihmisen kulttuurihistoriaa ei opeteta koulussa. Ilmeisesti siksi, että sen opetuksen olisi pakko alkaa tosiasiasta, etteivät kaikki maailman ihmiset ole pohjimmiltaan alkuunkaan samanlaisia. Että siis kaikki ihmisyys on nimenomaan kulttuurista ihmisyyttä – eikä siitä, että kaikilla on ”ihmisarvo”, mitenkään seuraa se, että kaikki kulttuurit voisivat sopeutua toisiinsa. On aivan päinvastoin. Kulttuuriset hylkimisreaktiot voivat olla ihmisyyden merkkejä.
On omituista, etteivät nimenomaan historian harrastajat ymmärrä ihmistä kehityshistorian kautta. Esimerkiksi sotahistorioitsijat voivat tarkastella tapahtumia valtiosubjektiharhan vallassa ja käsitellä joukkomittaisia aggressioita kuin niihin ei väistämättä liittyisi joukkomittainen regressio. Ikään kuin sodat olisivat kuvattavissa ja selitettävissä eurooppalaisella valistusajalla yli-ihanteelliseksi kehittyneen yksilöajattelun päämäärärationaalisella järjellä.
Noilta oman yksilöajattelumme syntyajoilta voisimme oppia sen, miten yhteisöjen ja yksilöiden kuvailuissa käytetään kuin luonnostaan samoja käsitteitä ja metaforia. Yhteisöt hahmotetaan jonkinlaisina suurina yksilöinä. Individualismin vahvistuessa eurooppalaisella uudella ajalla me olemme oman "opillisen" ajattelulaatumme raamituksissa kuvanneet yhteiskunnallisia ilmiöitä yksilöä kuvaavin käsittein. Esimerkiksi "talousajattelussa" kulkee elimellinen jatkumo keskiaikaisesta teokratiasta – hyveiden ja syntien Suuresta Tilikirjasta – eli merkantilismista – ensin elimistöllisiä metaforia viljelleeseen fysiokratismiin – jossa esimerkiksi ”rahaa” ajateltiin valtioruumiin verenkiertona – ja sitten liberalismiin, jossa toiminnalliset mielteet vielä esiintyvät esimerkiksi "näkymättömän käden" ideassa.
Jos luemme Alfred Rosenbergin tekstejä ja laskemme niissä esiintyvät, elimistöllis-taktiilis-motoristisiin mielteisiin lukeutuvat verbit, hämmästymme miten syvään symbioottisuuteen hänen kirjalliset tekeleensä taantuvat. Kuitenkaan tuskin kukaan akateeminen sotahistorioitsija uskaltaa puhua uhriajattelun taannuttamasta kansasta, joka tarvitsi narsistisen Hitlerin yhteistuntojensa tiivistäjäksi. Kukaan ei koe avainkysymyksenä sitä, miten yksilöä ja yhteisöä kuvaavat tunnot sulavat symbioottisesti yhteen taisteluhuudossa ”Ein Volk, ein Reich, ein Führer!”
Sotatapahtumista kuvataan ikään kuin kaiken taustalla olisi vaikuttanut valistuksen paras anti – päämäärärationaalinen ja "etuja" hahmottava strateginen järki.
Huokaus. Ei historia ole ainoa asia jonka suhteen silmämme ovat wide shut. Koko yhteiskunnallinen keskustelumme on pahasti pellolla. Elämme edelleen keskellä aikojen pimeyttä, ja joka ikinen ilta television jossain keskusteluohjelmassa paatostelee "asiantuntija" joka ei erota yhteisövoimia yksilökuvauksista.
Ihminen on kadonnut. Olemme sortuneet opillisiin käsitekonstruktioihin, joissa käsitteet kytkeytyvät näennäisjärkemme perusteluin niin tiukasti toisiinsa, että pystymme kävelemään opillisilla käsitepinnoilla kuin Jeesus vetten päällä. Kuinka tällaisiin järjen ideologisiin kivettymiin voisi syntyä edes hiushalkeamia, joista todellinen historiallinen ihmisyys virtaisi sisään, läsnäolevaksi?
Käsitteemme kuljettelevat meitä nyt tyhjän päällä. Siinä mielessä historia on loppunut. Aivan kuin sitä ei koskaan olisi ollutkaan. Yritys kääntyä taaksepäin meitä nyt hypnoottisesti suggeroivasta ideologisen identifioitumisen tarpeesta ei enää onnistu. Menneet miljoona vuotta on kadonnut.
Sosiaalisen laumaeläimen evolutiivinen selviytyminen olemassaolon taistelussa on ollut nimenomaan yhteisövoimien ja yhteisöominaisuuksien varassa. Alkulaumoissa vallinnut sosiaalinen sitovuus oli ehdotonta – se on meillä vieläkin tallennettuna aivojemme syviin rakenteisiin, ja esimerkiksi juuri tuo tapa, jolla ihminen hypnoosissa reagoi ehdottomasti käskyihin, havainnollistaa hyvin sitä sosiaalisidosta, joka lajin on historiassa pelastanut.
Ja mitä periytyvyyteen – "geeneihin" – tulee, nimenomaan nuo yhteisövoimiin ja yhteisöominaisuuksiin kuuluvat tekijät ovat edelleenkin ne, jotka geneettinen valikoituminen on meihin tallettanut. Jokainen "kulttuuri" on sen piirissä oleville se kaikkein vahvimmin periytynyt asia. Kulttuuri imeytyy meihin jo äidinmaidossa. No ei, se on meissä jo ennen sitä.
Eurooppalaisen uuden ajan yksilöindividualismi on niin harvinainen ja erityinen kognitiivinen yhteisöilmiö, ettei sille ole missään aiemmassa historiassa vertaa. Se on tuottanut maailmaan ja ihmisen elinehtoihin muutaman viime vuosisadan kuluessa muutoksen, joka on miljoonakertainen verrattuna lajin koko aiemman miljoonan vuoden kehityshistorian varrella tapahtuneeseen muutokseen.
Ja kaikkea tällaista lajiamme koskevaa tositietoa vasten arvioituna omat nykyiset suuren mittaluokan harhamme – kuten juurikin yksilölähtöinen ajattelumme – ovat niin tavattoman vaarallisia. Voimme nyt noitua ymmärryksemme ihan erityisillä kognitiivisilla tekijöillä, kuten yliyleistäviin yleiskäsitteisiin sisältyvillä käsiteharhoilla. Sellaisilla kuin mitä ovat vaikkapa "ihmisarvo- ja -oikeusideologiat", joiden nimissä kehittyneet yhteiskuntamme nyt ovat taantumassa mitä surkeimpaan totalitaristiseen jamaan.
Hienoja yleiskäsitteitä meillä on tajunta täynnä. Ne merkitsevät tuskin mitään todellista, mutta niihin reagoidaan yhtä kiivaasti kuin Pavlovin koirat ruokakellon kilahdukseen. Yleiskäsitteet ovat niin paksua pöperöä, että niiden päälle voi rakentaa leijuvan eduskuntatalon. Tai valtakunnan laajudella kaksikymmentä kolmikerroksista hallintohimmeliä.
Tulevaisuus tuo mukanaan opillisesti lohkoutuneen lahkoutuneen järjen. Sen varaan rakentuu uljas uusi alkulaumojen yhteiskunta. Jokaiselle elämänalueelle kehittyy oma käsitteistönsä, ja sen valtapiiriin syntyy sen ikioma totemistinen valtarakenne. Kansallisvaltio ei hajoa pelkästään siihen rujoon sosiaaliseen segregaatioon, joka väistämättä syntyy monikulttuurisuuden seurauksena. Tervemenoa aluevaaleihin.
 |
| Aluevaltuuston toteemi: Kärpästen herra |
------------------------------