Niin sanotun vaihtoehtolehdistön seuraaminen on nykyisin välttämätöntä, jos haluaa olla selvillä siitä mitä tapahtuu todella. Esimerkiksi kulttuuriseen rikollisuuteen kuuluvat asiat ovat luettavissa vain vaihtoehtomediasta. Valtamedian lapsellisuus – naurettava tekopyhyys – täydellistyy siinä, että he ovat kehittäneet ohjeikseen normeja ja sääntöjä, joilla vaikeneminen joistakin asioista saadaan näyttämään hyveelliseltä. Kun esimerkiksi karkeaa rasismia toteutetaan siinä muodossa, että rikoksentekijöiden rotu jätetään mainitsematta, puhutaan laatujournalismista. Se on sertifioitu niiden omassa laitoksessa, Julkisen Sanan Neuvostossa.
Minulla ei ole kovinkaan korkeaa käsitystä esimerkiksi valtalehti Helsingin Sanomien tai yhteisen YLE:mme toimittajien journalistisesta osaamisesta. Itse asiassa suhtaudun näihin instansseihin niin vähin odotuksin, etten oikein ymmärrä niitäkään, jotka valtalehdistöä jaksavat kritisoida. Ikään jossain todella olisi joku joka osaisi kritiikistä ottaa opikseen. Minusta on se ja sama, onko tietojen pimittämisen takana täydellinen kyvyttömyys vai Suurena Yhteisenä Valheena tunnustettu harhainen moraali – kaikin mokomin. -- Jokainen journalisti, joka miltä pohjalta tahansa pystyy sellaiseen tekopyhyyteen jonka vallassa nyt yhteiskunnassamme elämme, on silmissäni niin outo tapaus, että saa olla mitä on.
Mutta en sitten oikein ymmärrä myöskään näitä merkillisiä salaliittoteoreetikoita, jotka jostain syystä ovat vallanneet vaihtoehtomedian palstoja. Lähimenneisyys on minulle opettanut sen, että on olemassa jokin aivan erityislaatuisen uhriajattelun rasittama ryhmä, jonka hengennostatus näyttää pesiytyneen muuten terveiden vaihtoehtolehtien sivuille. Luulen, että se on aina suunnilleen sama porukka, joka ylläpitää tyypillisiä epäluulojaan vuodesta toiseen ja aiheesta seuraavaan. Kun Trumpin uudelleenvalintaan oli kaikista sinnikkäistä yrityksistä huolimatta epäonnistuttu lopullisesti hirttäytymään, lankesi kuin taivaan lahjana maailmaan tämä koronapandemia. Se tarjosi taas uuden tuoreen alustan salaliittoteorioille. Kuin syömään pyytäisi.
Pandemiadenialismi etsi todistelutarpeilleen parhaat toteutumiskanavansa. Koronarajoituksista saatiin yleiset kulissit yhteiskunnanvastaisuudelle, ja rokotekriittisyys vasta panikin mielikuvituksen kukkimaan. Kuin huumeita kasvattaisi, rönsyt leviävät ja tuoksu, kaikkialle. Kohta kaikki ovat eksyksissä. Kaksi vuotta maailmanlaajan kulkutaudin kourissa, ja maan hallituskin alkaa jo olla sekaisin siitä mikä on totta ja mikä ei, mikä tarpeellista ja mikä ei, ja missä määrin määrää perustuslaki ja missä peruutellaan muuten vaan.
Valtakunnassa on tosiasiassa vain muutamia pakonomaisesti omia salaliittoteorioitaan kyhäileviä ryhmiä, mutta ne ovat omaksuneet myrkkykylvönsä välineeksi uhriajattelun vaikutusvoimat, ja se tekee ihan absurdeistakin aaterintamista vaarallisia. Uhrirooleihin samaistuminen on aivan erinomaisen manipulatiivinen metodi, jota käyttäen esimerkiksi niin sanottu ”vihreä liike” on saanut kaiken kannatuksensa. Muistutan, että juuri uhritunnot, uhrikortti, oli se jota jopa natsit käyttivät tehokkaasti käännyttääkseen massojen mielipiteet tuekseen.
Pandemiadenialistit, rajoitusten vastustajat ja rokotekriitikot – kaikki protestoijat asemoituvat ikään kuin puolustamaan perustavanlaatuisia ihmisoikeuksia ja -vapauksia. Ketään ei tunnu häiritsevän se, että samalta aatteelliselta kaukalolta tunkeutuvat syömään toisilleen näennäisesti hyvinkin vastakkaiset ryhmät.
Yhden porukan muodostavat ne, jotka ovat monessa muussakin suhteessa epäluuloisia niin sanottua yhteiskunnallista valtaeliittiä kohtaan. Siinä varjellaan kuvitelmaa suurista maailmanlaajuisista kabinettisalaliitoista, joissa jokin pirullinen rahaeliitti suunnittelee väestön apuharvennusta tai jotain muuta tavallisia kansalaisia uhkaavaa tuhoamistoimea. Paradoksaalisesti tämä pandemiadenialistien ryhmä voi olla yhtä hyvin äärivasemmistolainen kuin äärioikeistolainenkin. Kummallakin taholla uskotaan jonkin piileskelevän yhteiskunnallisen eliitin olemassaoloon, vihataan sitä sydämen pohjasta, ja projisoidaan siihen kaikki mahdollinen paha.
Esimerkiksi perussuomalaisten kannattajissa on tuollaisia denialisteja, rajoitus- ja rokotevastaisia. Hassu juttu on, että toisen rokotevastaisen ryhmän muodostavat sitten nimenomaan ne persujen sormella osoittamat maahanmuuttajat, jotka viis veisaavat suomalaisyhteiskunnan yleisestä turvallisuudesta. Heitähän suuri osa rokottamattomista on. Keitokseen voidaan lisätä vielä maahanmuuttoystävälliset vihervasemmistolaiset luomuhörhöt, joilla on ihan omat totaalisesti todellisuudentajuttomat ja syvästi idealistiset syynsä vastustaa rokotuksia. – ”Siinähän on kyse kokeellisesta geenimanipulaatiosta, eikö, mitä, häh?” – Ikään kuin silmät tiukkaan sulkemalla ja autoliikenteen pysäyttämällä maailma asettuisi oikeille raiteilleen. Ehkäpä ufot hoitavat tilanteen.
Kuka kertoisi minulle, mistä tämä syvä yksi-ilmeisyys monen monen monen niin täysin erilaisen ryhmän? Kaikki voivat osallistua samaan mielenosoitukseen – mutta ketä vastaan he siis mieltään osoittavat? Äärivasemmisto äärioikeistoa ja päinvastoin, perussuomalaiset maahanmuuttajia ja päinvastoin, vihervasemmiston idealistit istuvaa hallitusta ja ikiomia ministereitään vastaan?
Itse näen asiaa ainoastaan siltä kantilta, että jostain ajallemme ominaisesta kulttuurisesta narsismista johtuen vähän jokainen porukka voi omaksua ja sisäistää uhriaseman ja -roolin, ja vaatia itselleen oikeuksia ja vapauksia. Se on todellinen ajanhenki, zeitgeist. Uhriajattelu taannuttaa tajunnan takaisin ihmisen varhaislapsuuteen, symbioottiseen ”kaikkiallisuuden” ja ”kaikkivaltaisuuden” tilaan, joka on voimaannuttavinta mitä ihmisen alitajunta milloinkaan voi tietoisuudelle antaa. Juuri sieltä ovat kotoisin kaikkien uskontojen perimmäiset rakennusaineet, ja myös kaikkien salaliittoteorioiden kantavat rakenteet. Kun olo on kaikkiallinen ja kaikkivoipaisten voimien valtaama, maailman totuudet muuttuvat ajattomiksi ja absoluuttisiksi – ja kukapa uskaltaa kyseenalaistaa tämän hetken kaikkein absoluuttisimpia arvoja, ”ihmisarvoa” ja ”ihmisoikeuksia”. Niiden nimissä nykyisin tehdään kaikki, yhtä lailla toivotetaan ”refugees welcome” kuin vastustetaan pandemiarajoituksia, ja yhtä totisesti vaaditaan yksilöille ”oikeutta” kieltäytyä rokotuksista.
Ikään kuin tuollaisia oikeuksia ja vapauksia – mitään oikeuksia ja vapauksia – voitaisiin vaatia niin ettei jokainen oikeus yhteiskunnassa kääntyisi jonkun toisen velvollisuudeksi. Suurta harhaahan tuollaiset absoluuttiset idealistiset arvot ovat, mutta juuri taantunut uhriajattelu muuttaa ne todellisuusvoimaisiksi.
Eiväthän rokotevastaiset ole vaatimassa oikeuksiaan siltä pohjalta, että haluaisivat esimerkiksi tehdä yhteiskunnan kanssa selvän kaupan: minä en ota rokotusta, mutta en sitten myöskään vaadi taudin kohdalle sattuessa itselleni mitään hoitoa, vaan kieltäydyn siitäkin. Tällainen selvä kauppa, jossa vastakkain asetettaisiin yksilön vapaudet ja yhteiskunnan velvollisuudet, olisi omiaan kirkastamaan mielikuvat siitä mistä on kysymys. Nyt rokotevastaiset puhuvat rokotevastaisuudestaan ikään kuin käsittelisivät yleisen tason kysymystä, jotakin, jonkin laista koko väestöä koskevaa orientoitumista. –
Nykyinen epämääräinen puhe siis nousee taantuneelta tajunnalliselta pohjalta, kaikkiallisesta ja kaikkivoipaisesta lapsen maailmasta – miksi rokotuskielteiset eivät tee yhteiskunnan kanssa selvää sopimusta niistä seurauksista joita heidän omat "oikeutensa ja vapautensa" toistaiseksi kuitenkin yhteiskunnalle aiheuttavat? –
Huomautan, että tuollaisessa sopimuksessa olisi kyseessä hyvin yleisesti hyväksytty yhteiskunnallinen moraali. Emme yleensä arvioi esimerkiksi itseaiheutettuja sairauksia samalla tavalla kuin vaikkapa onnettomuudessa saatuja vammoja. Riskin sisältävien urheilulajien harrastajilta edellytetään kilpailulisenssejä ja vakuutuksia. Ja niin edelleen. Myös esimerkiksi monet vanhat sananlaskut kertovat juuri tuosta moraalista. ”Omat koirat purivat” – se tarkoittaa, että on oikein, jos se joka on opettanut koiraansa puremaan toisia, tuleekin itse purruksi. Samaa tarkoittaa ”Saa maistaa omaa lääkettään”. – Rokotevastaisuuden moraali on harhainen illuusio elämisestä jossakin absoluuttisessa tyhjiössä tai kuplassa, jossa ”oikeudet” jotenkin vain toteutuvat ilman että kukaan joutuu niiden toteutumisesta huolehtimaan tai maksamaan hinnan.
Muistutan mieleen vielä yhden tapauksen. Jussi Halla-aho herätti taannoin määrättömästi närkästystä kirjoittamalla suunnilleen, että kun maahanmuuton ja monikulttuuristumisen seurauksena raiskaustilastot tulevat joka tapauksessa kasvamaan, hän toivoisi, että tekojen uhreiksi valikoituisivat nimenomaan ne ihmiset, jotka ovat aktiivisesti olleet edistämässä monikulttuurisuutta. – En sano, että sanamuoto tässä on täsmälleen oikein, mutta oletan, että lausuntoon sisältyvä moraali tässä näyttäytyy. Se on juuri tuo sama moraali, joka vanhoissa sananlaskuissakin on. Saa maistaa omaa lääkettään. Tätä lausuntoahan jaksetaan jatkuvasti nostaa uudelleen ja uudelleen esiin – mutta sisällön sijaan wokeltaja puree sormea joka osoittaa kuuta. Halla-ahon kirjoituksen moralisteissa nostattama raivo on siinäkin vertailukelpoinen rokotevastaisten nostaman älämölön kanssa, että kummassakin tapauksessa on olemuksellisesti kyse tilastoista, ei yksilöistä eikä heidän illuusioistaan.
----------------------