Eurooppalaisen uuden ajan tiedollisen ja tieteellisen ajattelun tajunnalliset premissit ovat muutaman viime vuosisadan aikana tuottaneet kaiken sen todellisuudenhallintaa koskevan edistyksen, jonka ansiosta nyt elämme maailmassa, joka soveltaa luonnonlakeja ja tuottaa tekniikkaa, joka on toteuttanut teollisen hyvinvoinnin ja muuttanut maailmaa ja ihmisen elinehtoja miljoonakertaisesti enemmän kuin mitä ne olivat muuttuneet ihmissuvun koko aiemman miljoonan vuoden kehityshistorian aikana.
Tämä on tosiasia, jota jostain syystä emme noteeraa – ehkä myös osin siitä syystä, että olemme nyt taantumassa takaisin niihin uutta aikaa edeltäneisiin keskiaikaisiin tajunnantiloihin, joista seitsemän sataa vuotta sitten tapahtunut henkinen herääminen meidät pelasti. Se on moninkertainen historiallinen tragedia, koska melkein ensimmäiseksi menetämme historian tajun. Mitä monivärisemmäksi ja efektintäyteisemmäksi oma todellisuutemme muuttuu, sitä synkemmin siitä jää jäljelle vain taantunutta tylsämielisyyttä ja mieletöntä itsetarkoituksellista verenvuodatusta.
Uuden ajan alussa gotiikan tyylikausi oli inkubaation ja havahtumisen varhaisin vaihe. Katedraalien suippokaariset holvit tavoittelivat taivaita, ja ero sisätilan ja ulkotilan välillä toistui tajunnallisena lokatiivina. Syvyysperspektiivi hahmottui vertikaalilinjojen vaikutuksesta, ja koko keskiajan kadoksissa ollut ajantaju palautui. Renessanssi herkutteli romaanisilla holvikaarilla vuosisatoja ennen varsinaista kartesiolaista heräämistä ja valistusta. Valistus oli läpensä kirjallinen ilmiö. Valistuksen välineellinen järki ja päämäärärationaalinen ajattelu toivat mukanaan lopulta faustisen – omien rajojen jatkuvaan ylittämiseen pyrkivän -- dynaamisen draivin. Nykyaika alkoi autoista, auto oli jotakin joka liikkui kuin itsestään. Nykyaika on automaatti, jolle jatkuva ”taloudellisen” kasvun kierre on välttämätön. Käytännössä kasvavat vain sisällöttömät tyhjät numerot ja ajattelun kaoottiset ominaisuudet.
Romaaninen holvikaari elää edelleen suojaavassa sateenvarjossa ja sateenkaaressa. Warteggin psykologisessa testissä se toimii persoonallisuuden projektiona. Sateenkaariväki ei sen kulttuurihistoriasta mitään ymmärrä, ne ovat toivottoman tylsämielisiä ihmisiä.
Olemme ihmisen historiassa ainutlaatuisen kehityskauden tuotteita. Jokainen päässämme syntyvä vaikutelma, jokainen vaikutus ja jokainen muotoutuva tiedollinen ajatus on näihin aikoihin asti edustanut vain eurooppalaisen uuden ajan järkeä. Otamme historian antamat ajatteluehdot kuin ne olisivat olleet ikuisia ja meille lopullisesti annettuja. Ne eivät ole, vieraiden vaikutusten ehdoilla ne hajoavat omiin käsiimme ellemme ymmärrä pitää niistä kiinni.
Tuon uudella ajalla tapahtuneen valtavan muutoksen taustalla vaikuttaneita tajunnallisia tekijöitä ei opeteta missään koulussamme eikä akatemioissamme. Yksi syy niiden kiertämiseen ja kieltämiseen on, että niiden merkityksen ymmärtäminen romauttaisi tunteenomaisen uskomme ja hyväntahtoiset kuvitelmamme maailman kaikkien kulttuurien samanarvoisuudesta, niiden kunnioittamisesta ja niiden tarvitsemasta erityissuojelusta. Meidän olisi pakko tunnustaa, etteivät 1930-luvulta asti akateemisen ajattelumme paniikki- ja pakoreaktioiksi omaksutut kulttuurirelativistiset ”arvot” perustu samaan älylliseen rehellisyyteen joka luonnontieteiden alueella oli välttämätöntä tuloksiin pääsemiseksi. Emme sovella omaa analyyttista ja päämäärärationaalista järkeämme kulttuurikysymyksiin, vaan kyhäämme niitä koskevan uususkonnollisen tabuaitauksen, alueen, jossa yhä vaikuttavat keskiajan syvälle symbioottiselle uskonnollisuudelle ominaiset vaikenemisen lait.
Sivistyksemme on näennäissivistystä. Olemme antaneet individualismimme kasvaa sokeuden mittoihin, ja se on tuonut mukanaan myös sokean empatian. Estetiikkaamme palaa itsetarkoituksellinen väkivalta ja verenvuodatus. Matriarkaattiin olemuksellisesti kuuluva väkivaltaefekti jatkaa siitä mihin kaikki kasvun reaaliset rajat loppuvat.
Uuden ajan talousajattelumme on numeeriseen "rahaan" olemuksellisesti kuuluvan, pohjimmiltaan uskonnollislaatuisen kaikkivoipaisuuskuvitelman nykyinen muoto. Talousajattelu oli uuden ajan tiedollisessa murroksessa ainoa ajattelun alue, joka jo lähtökuopissaan jäi keskiaikaisen ptolemaiolaisen koordinaatiston alustalle -- "taloudelliset realiteetit" asetetaan talousmaailman keskipisteestä, "taloudellisesta toimijasta" käsin. Itse asiassa numeerinen rahaohjasteinen talousajattelu on kaikkea muuta kuin "tiedettä", se on mitä syvimmän magian valtaamaa uskontoa, talousteokratiaa.
Se on myös oppikirjaesimerkki siitä miten vääristyneeksi ja sairaaksi tiedollinen ajattelu voi muuttua, kun uuden ajan kartesiolaisen rationaalisuuden premisseistä päästetään irti ja annetaan ajattelun taantua totaalisen magian valtaan. Teoriaa ja mallia, suuretta ja mittayksikköä ei talousajattelussa eroteta toisistaan. "Raha" on yhtä hyvin päämäärä kuin keino, ja kun päämäärät ja keinot sulavat yhteen, rationaalinen ajattelu on tosiasiassa mahdotonta.
Politiikan arvostus on absoluuttisia nastoja kartalle naulaten ehkä alamaissa -- poliitikon ammatti on kyselytutkimusten mukaan sijalla 351, siis ennen tanssijaa ja pari pykälää kosmetologin takana -- mutta jos tarkastellaan arvostusta suhteessa odotuksiin, paljastuu että politiikka saa ansaitsemansa halveksunnan juuri siksi että se on pettänyt kansan odotukset. Juuri politiikalta odotetaan älyllistä rehellisyyttä ja kykyä käsitteellistää ja ilmaista todelliset ongelmat. Mutta se on totaalisesti pettänyt nämä odotukset. Ylikasvaneet teinipojat ja itseään kyseenalaistamattomat tuppuraiset ja tappuraiset eivät politiikkaa ojasta nosta.
On valittaen todettava, ettei politiikasta ja poliitikoista taida olla kansallisten ongelmiemme ratkaisijoiksi. Politiikka on suunnilleen samantasoista touhuilua kuin urheilu -- kilvoitellaan vaalimenestyksen kalkituilla kilparadoilla, ja hallitus ja oppositio voittavat suunnilleen vuorotellen, mutta maailman ja yhteiskunnan todellisiin realiteetteihin vaikuttavat voimat menevät menojaan. Ja tällä hetkellähän näyttää siltä, että eurooppalaisen uuden ajan tajunnallis-tiedolliset eväät on syöty, ja mantereen valloittaa kehitysmaalaisten kansainvaellus.
Sen sijaan että oman kunniakulttuurimme kiljukaulaiset naispoliitikot ääni täynnä tekopyhää vihaa -- "eikö teitä hävetä!" -- vaativat kilpasiskojaan yhteisrintamaan tunnustuksellisten "ihmisarvo- ja oikeusideologioiden" rintamapoteroihin, heidän pitäisi pyydellä anteeksi äänestäjiltään sitä, että he ovat toiseusopeissaan ja ihanteellisessa monikultturismissaan menettäneet täysin todellisuudentajunsa. Sen sijaan he keskittyvät keskiaikaisten kaapuniekkojen tapaan vain ylipuolustautumaan ja suojelemaan omia maagisia tabujaan. Heillä ei ole itsekritiikistä jälkeäkään, ja hyökkäyksissään he keskittyvät vain varjelemaan itseään ja uskonvaraisia harhojaan.
Suomalaisilla on sitten tämä ihan ikioma, kansallinen, seitsemän sadan vuoden alistushistoriasta suoraan juontuva ajatteluperinne, joka jakaa alaspainetun kansan kaikissa peruskysymyksissä aina auttamattomasti kahtia -- periaatteessa konformistisiin miellyttäjiin ja käsiä taskussa nyrkkiin puristeleviin turhautuviin kapinallisiin. Jos joku kuvittelee, että esimerkiksi akateeminen väkemme joskus ihan yllättäen viisastuisi ymmärtämään monikulttuuristumisen yhteiskuntia hajottavan vaikutuksen, mitä luulisitte poliittisella rintamalla tapahtuvan? Ei muuta kuin että sama meno jatkuisi, ja mahdollinen "maahanmuuttokriittinen" rintama hajoaisi aina hieman kasvettuaan sisäisesti kahtia.
Ihmistieteet ovat avuttomia maailmassa, joka on pettänyt kulttuurisen järkensä. Luonnontieteiden maailmanvalloitus romahtaa kansainvaelluksen alle ja myriadit muurahaiset syövät kaiken, lattiat ja tuolinjalat, lääkkeet ja älypuhelimet, kumit ja lasikuitupaikat auton lokasuojista.
Jopa "kovista tieteistä" kovin, fysiikka, on ajautunut kvanttimaailmaan, jossa mikään ilmiö ei enää ole sijoitettavissa mihinkään sellaiseen taustaan jossa se ankkuroituisi ja muuttuisi tutkittavaksi. Eurooppalaisella uudella ajalla kehittyneet ihmistieteet eivät alun alkaenkaan omanneet mitään positivistisen tieteen ominaisuuksia, vaan niissä olisi pitänyt edetä niiden omilla ehdoilla. Nyt akateeminen maailma on täysin avuton, toistan: täydellisen avuton yrittäessään tosiasioita väistelevien faktojen ja mussuhumanistisen moraalin tekohurskaissa raamituksissa kierrellen ja kaarrellen käsitellä monikulttuuristumisen aiheuttamaa yhteiskunnan totaalista romahdusta.
Syvyyspsykologiaa tai sosiologiaa -- ne ovat yksi ja sama asia -- ei enää ole. Ihmistieteiden perusyksikkö on sokea historiaton individualisti. Suureet ja mittayksiköt lilluvat samassa yhteiskunnallisessa sammakonkeittokattilassa. Taustat määritellään samoilla ominaisuuksilla joilla kuvataan koordinaatistoon sijoitettuja yksilöitä. Intersektionaalisen feminismin pisteytyskehä on harhaanjohtavampi kuin horoskoopin zodiakki.
Ilman akateemisessa maailmassa tapahtuvaa kurssinmuutosta ja järkiajattelun paluuta entiset kielellis-kulttuuriset kansallisvaltiot tulevat kokemaan muutaman sukupolven kuluessa täystuhon. Politiikasta tai poliitikoista ei ole tilanteen korjaajiksi. He ovat kaikki, hmmm, samanlaisia stuppisuita. Omaa kyvyttömyyttään ymmärtämättömiä ideologisten ismien tunnustuksellisia julistajia. Kun heillä ei ole mitään käsitystä siitä mitä yhteiskunnan hajotessa ja väkivaltaistuessa tapahtuu, kuinka heillä voisi olla poliittisia ohjelmia tilanteen korjaamiseksi?
------------------------------