 |
| Narkissos-esseet |
Synnymme kaikki tiettyyn kulttuuripiiriin, tiettyyn historialliseen aikaan ja tietynlaatuiseen yhteisöllisyyteen, tiettyyn ylisukupolviseen kielimaailmaan, jonka käsitekoneistojen opettelemiseen ja hallitsemiseen käytämme koko elämämme.
Itselleni oli melkoinen järkytys, kun – Wittgensteinia lukiessani – ymmärsin miten vähän millään niin sanotusti ”luovalla” ajattelulla on mahdollista muuttaa maailmaa. Kieli tarvitsee sementoituneen perustansa, ja kaikki tajunnalliset premissit säilyvät samoina, vaikka opillisilla käsitepinnoilla tapahtuisikin näennäistä kehitystä. Luulen, että Wittgenstein viittasi johonkin tällaiseen, kun hän pani postuumisti julkaistun teoksensa motoksi Nestroyn lauseen: ”Edistyksessä on ylipäänsä se piirre, että se näyttää paljon suuremmalta kuin mitä se todellisuudessa on.”
Wittgenstein käytti koko elämänsä selvittääkseen kielen, ajattelun ja totuuden suhteita, ja vielä viimeisinä aikoinaan hän keskittyi nimenomaan siihen kielelle ehkä kaikkein ominaisimpaan ominaisuuteen, jota hän kutsui ”varmuudeksi”.
Kieli tarvitsee taustavakautensa, lujan muuttumattoman pohjan, jolta sitten vasta kaikki kritiikkikin mahdollistuu.
”Narkissos-esseissä” vanhimmat kohdat ovat peräisin päiväkirjamerkinnöistä, kirjeistä ja kirjoitelmista neljänkymmenen vuoden takaa, ja 2001-koosteen uusimmatkin tekstit ovat kohta kolmenkymmenen ikäisiä. Tekstien sävyssä näkyy tuolloinen repressio -- rahaekspansio ja huima juppikulttuuri johtivat 90-luvun romahdukseen ja ankeaan lamaan. Yksityinen yritys määritellä kokonaan uudelleen kaiken tiedollisen ajattelumme premissit oli kipeää älyllistä vääntöä – vaikeaa, toivotonta, mahdotonta.
Aikana jolloin tietokoneita ja internettiä ei vielä ollut minulla oli kunnianhimoinen unelma kirjeyhteyksistä, joilla huolestuneet ihmiset olisivat voineet perustaa eräänlaisen vertaisyhteisön. Se ei koskaan toteutunut, vaikka kirjeenvaihto antoi satunnaisia palkitsevia kokemuksia.
Saan vieläkin viestejä ihmisiltä, joihin nämä kirjoitelmat tekivät aikanaan vaikutuksen. Itselleni tekstien läpikäyminen ja kirjan muodossa tapahtuva museoiminen ovat osoittaneet ja opettaneet, että oman ajattelun herääminen on elämän suurimpia ihmeitä.
----------------------------
Vuosikymmeniä vanhojen tekstien uudelleen lukeminen ja muistot ovat vahvistaneet minussa ikääntymisen myötä syntynyttä käsitystä siitä, että kirjoitettu ja puhuttu kieli ovat eri asioita.
Kirjoitustaito on lajihistoriallinen emergenssi – kirjoitettu kieli ei jäännöksettä palaudu puhuttuun kieleen. Kirjoitettu kieli on erilaatuista, yhteisöllisyys elää siinä yhtäältä eriytyneempänä ja toisaalta historiallisempana kuin mihin mikään aikalaispuhe pystyy.
Kielen yleiskäsitteet ja niiden käyttö voi ilmentää ja palvella päinvastaisiin suuntiin meneviä tendenssejä: yleiskäsitteillä joko noidutaan ymmärrystä kun niitä käytetään rakastuneen Narkissoksen tavoin itserefleksiona ja paluuna alkusymbioosiin, tai sitten niitä käytetään älyllisesti, induktiivisen päättelyn ja empirismin tiedollisina työkaluina (Marshall McLuhan). Tämä tajunnallinen jakolinja erottaa puhutun ja kirjoitetun kielen toisistaan.
Ihmisen varhaisen historian vaeltelevissa laumoissa yhteisöllinen valta institutionalisoitui sukulaissuhteiden ja klaanien jatkumoissa. Voitimme olemassaolon taistelussa viimeisen kilpailijamme, neandertalin ihmisen, koska keskimääräinen laumakokomme oli suurempi, ja tämä merkitsi myös monipuolisempaa kieltä. Sitä tarvittiin kun laumat organisoituivat pysyvän elämänmuodon tilaan.
Vasta paikoilleen asettuminen, viljelyksen aloittaminen ja elämänmuodollisten instituutioiden kehittyminen saattoivat kehittää kieleen niitä ominaisuuksia joita kirjoitetun kielen toimintatapa tarvitsee. Lajihistoriallisessa visiossa voidaan nähdä miten maan valtaaminen ja mielen valtaaminen muuttuivat sosiodynaamisiksi vaihtoehdoiksi ja vastakohdiksi.
Se vastakohta vaikuttaa meissä edelleen yhteisöjen kulttuurisissa perusratkaisuissa. Se merkitsee eroa tajunnallisella vedenjakajalla, jossa yhteisö hakee sosiaalisen vahvistuksensa joko taantumalla varhaisvaiheen symbioottisen sitovuuden tilaan, tai sitten kehittämällä yksilöllisen eriytymisen ja työnjaon mukana tulevia kognitiivisia resusrsseja.
Se vedenjakaja on kulttuurinen perusratkaisu joko valloitussotien (uskonsotien) tai yhteisön sisäisen kehityksen välillä. Paikoilleen pysähtyminen ja viljely käynnistivät lajihistorialliset kulttuuriset emergenssit, kielen, tiedollisen asiahallinnan, todellisuudenhallinnan.
Se vedenjakaja oli ja on moraalinen perusratkaisu joko sosiaalisesti sitovissa kehittymättömissä yhteisöissä edelleenkin vallitsevan mekaanisen normimoraalin tai sosiaalisten roolien vaihdettavuuteen perustuvissa kehittyneissä yhteisöissä vaikuttavan orgaanisen omantunnonetiikan välillä. Nämä yhteisömoraalin laadut sulkevat toisensa pois (Durkheim).
Yhteisöt tarvitsivat ja tarvitsevat edelleen aidatun maa-alueen ja rauhantilan kehittyäkseen. Isänmaallisuus ei ole ideologia vaan lajihistoriallinen rajapaalu.
Kuinka paljon ihminen tarvitsee maata? Sota ja rauha (Tolstoi, Wittgenstein, McLuhan)?
-----------------------
Varhainen tajunnan valtaaminen oli syvyys- ja aikaperspektiivin syntymäpäivä. Sisäisen puheäänen pysäyttäminen ja äänteiden eriyttäminen vaati mielenhallintaa, tajunnallisen ajan hidastamista, jolle ei ihmissuvun kehityshistoriassa ole vertaa. Kirjoitustaito kehittyi eri paikoissa suunnilleen samaan aikaan, joten kyse on nimenomaan lajin kognitiivisesta emergenssistä.
Kirjoitustaito oli ja on edelleenkin kehityksellinen kognitiivinen ihme.
Silmämme kuulee kirjoitetun puheen. Silmä alistaa valtaansa korvan. Jo varhaisin kirjoitus nousi tietoisuuden tikapuilla korkeammalle -- näköalapaikalle (Wittgenstein) -- kuin puhe, joka vain reagoi kielen käyttötilanteeseen.
Eurooppalainen uusi aika korvasi vanhan- ja keskiajan tiedonalat -- ne olivat perustuneet korvan ja kuuloaistin kognitiivisille resursseille -- visuaalisen mieltämisen ajatusmalleilla. Niiden varaan rakentuivat luonnontieteet.
Narkissos-myytin myöhäinen ylöskirjaaja, roomalaisrunoilija Ovidius, kertoo myös tarinan Kaiku-keijusta, joka vastasi huhuiluihin samalla tavalla kuin ikuinen kysymysten muotoilija saa aina vastaukseksi samassa ajatusavaruudessa samoilla loogisilla ehdoilla muotoillun käsitteellisen metamorfoosin.
Kysymysten ja vastausten on ajatusavaruudessa täytettävä samat loogisuusehdot, ja itse asiassa kysymykseen jo sisältyy sen vastaus. "Arvoitusta ei ole olemassa", sanoi Wittgenstein.
Vain kielen rajoja laajentamalla voidaan muodostaa uutta ja laajentaa ajatusavaruutta.
Kirjoittavat ihmiset ajattelevat kirjoittamalla, kun taas poliitikot vaikuttavat puhumalla. Kirjoitettu teksti kuuluu luonnostaan historiallisille alustoille, julkisuuteen, jossa se elää yli sukupolvien.
Olen tästä Narkissos-esseiden museoversiosta jättänyt pois monisteissa mukana olleen luettelon noin kolmestasadasta kirjasta, joista ja joihin esseissä on suoria ja epäsuoria siteerauksia ja viittauksia. Tunnen yhä niitä kohtaan syvää kiitollisuutta. Lukeminen kannattaa aina.
 |
| Tahto valtaan, Perspektiivi-esseet |
Narkissos-esseiden motto:
Vastaus kysyjille:
kysymykset ovat
totuuden muotoa,
eivät vastaukset
Kysy, kysy uudestaan,
älä odota
koko elämääsi
(Erittäin vapaasti
Paul Simonia mukaillen)
Eurooppalaisuudessa eurooppalaisinta on historiallinen uusi aika, joka alkoi kun syvyysperspektiivi renessanssissa elpyi, ja täydellistyi kun uudet, visuaaliseen mieltämiseen perustuvat luonnontieteet syntyivät. Ne käynnistivät ihmisen historiassa koskaan ennen näkemättömän muutoksen.
Eurooppalaisuuden historia on olennaisesti, tai pitäisikö tässä sanoa oikeasti ja olemuksellisesti kulttuurihistoriaa ja ajatushistoriaa. Uudella ajalla tapahtuneet tajunnalliset mullistukset ovat valtavia, vaikka mitään niistä ei kouluissamme paljoakaan opeteta. Siksi me tavalliset ihmiset olemme tavattoman heikossa asemassa, jos ja kun yritämme ymmärtää itseämme ja pyrimme selvittämään, mitä päässämme nyt täsmälleen tapahtuu.
Historiamme avainsanoja ovat sellaiset kuin perspektiivi ja kartesiolainen järki. Voimme käyttää sanaa perspektiivi sen kummassakin merkityksessä: sekä kuvaamaan maalaustaiteeseen renessanssissa ilmestynyttä syvyysperspektiiviä että historian ymmärryksen syvenemiseen liittyvää pitkää aikaperspektiiviä.
Kartesiolainen järki on ajattelumme kielioppi. Lauseemme lausutaan tajunnallisella näyttämöllä, jossa roolihahmoina ovat subjekti ja objekti. Siitä on hyvä alkaa.
----------------------------------
Varhaiset kirjoitukset I, BoD ISBN 9789528008910
Varhaiset kirjoitukset II, Bod ISBN 9789528072171
---------------------------