Pahoin pelkään, että näiden juttujeni lukijoiksi voi eksyä niitäkin, jotka jäävät ihmettelemään, että miten tässä nyt mikään mihinkään liittyy. Tiedän, mikä kokemus se on. Sille ei ole sanoja, mutta kryptaamista se ei ole. Se on sitä mille ei ole sanoja.
Kieli on talo jossa elämme, mutta tajunnalliset alkiot, monadit, ovat ikkunattomia. Emme näe ulos. Voimme rynnätä päin kielen häkkiä, mutta ulos kielen vankilasta emme pääse. Kielen rakenteet – lauseen rakenne – voi vastata maailman rakennetta, mutta kielen rajat jäävät maailman rajoiksi.
Kielipilvessä tapahtuvat tajunnalliset oikosulut, oivallusten salamaniskut, luovat hetkittäin valoa.
Kirjallisuus tarjoaa salamaa siinä missä tiedekin. Murhamysteeriä metsästävä Marko Tapio pani dekkarissaan toimittajan ottamaan valokuvia oikeiden salamoiden valossa. Siinä on jokin ikuinen idea. Nähdä jotain jossakin valossa. Se kyky oli ihmistieteen isähahmoilla, Freudilla ja Durkheimilla. Myös myöhemmillä neroilla, kuten McLuhanilla, ja taiteen visionääreillä, esimerkiksi Kubrickilla.
Ihmisellä on vahva taipumus nähdä ja käsitellä asiat tietyssä valossa. Katse fokusoi, ja ajattelumme on katseen vanki. Tajunnalliset valinnat, ajattelun alusta, jää pinnan alle. Edes sitä, miten järki eri yhteyksissä toimii eri ehdoilla – ettei kaikkea läpäisekään yksi ainoa ”logiikka” – emme huomaa.
Neil Postman sanoi postmodernista innostuneelle oppilaalleen: ”Katso, jos ajattelet tässä kohden näin, et voi tuossa ajatella noin.” Oppilas huudahti: ”Mutta nuohan ovat aivan eri asioita!”
Monet asiat ovat näennäisesti eri asioita. Esimerkiksi: kaikki maailman uskonnot on rakennettu samasta raaka-aineesta, varhaisen lapsuuden tunnoista, omnipresenssin ja omnipotenssin tunnoista. Silti me puhumme eri ”uskonnoista”, vaikka kaikki se, mikä erottaa uskonnot toisistaan, tekee uskonnoista toisensa pois sulkevia.
Ihmistieteillä olisi pardoksaalisista näennäisyyksistä paljonkin sanottavaa. Isossa kuvassa eurooppalaisella uudella ajalla valtaopeista kehittyi valtio-oppia, siitä valtiotiedettä, sitten sosiologiaa. Koska taustalla vaikutti jatkuvasti vahvistuvan individualismin kantoaalto, on houkuttelevaa nähdä psykologia saman jatkumon tuotteena. Kehityskuva voidaan todistaa toteamalla, että yhteisö ja yksilö ovat kaikissa vaiheissa läpäisseet käsitteellisesti toisiaan. Niitä on kuvattu samoilla metaforilla ja määreillä.
Paradoksaalisesti kuitenkin sosiologia ja psykologia ovat toistensa tuotteita. Tarvittiin pitkälle menevä yksilöllinen eriytyminen, jotta yksilö pystyisi tekemään irtioton itsestään – näkemään ja jäljittämään itsessään vaikuttavat joukkotodellisuuden yhteisövoimat. Yhteisötekijöiden ja yksilöominaisuuksien välille ratkennut kuilu on tiedollisesti ylittämätön – kumpaakin kohdetta voidaan tarkastella vain sen omassa raamituksessa. Sosiologia ja psykologia ovat autonomisia tiedonaloja.
Individualismin kasvaessa sokeuden asteelle kaikki tuo tieto ja ymmärrys menetetään. Opilliset ismit ovat identiteettejä, kuplia, joiden sisällä tiedot ja aatteet sulavat yhteen. Putkinäkö tuottaa korrespondenttista irtotietoa. Koherenttinen totuudellisuus korvataan yliyleistävillä yleiskäsitteillä, jotka taannuttavat ajattelun takaisin keskiaikaisen skolastisen käsiterealismin mekanismeihin. Myös autenttinen etiikka, ymmärrys roolien vaihdettavuudesta, taantuu takaisin sosiaalisen sitovuuden ja normipaineen, mekaanisen moraalin määräysvaltaan.
Kirjallisuuden romaanimuoto on eurooppalaisen uuden ajan tuote. Se ilmentää sitä tajunnallista emergenssiä, jossa roolit saavat ”edustuksellisen” laatunsa – ja ”demokratiamme” on siis omalle historialliselle ajallemme – ja vain sille – ominainen yhteisöilmiö. Esimerkiksi ”vallan kolmijako-oppi” on suoraan kaunokirjallisuudesta nouseva opillistus.
Ne ovat merkillisiä sosiologisia solmuja, aikakausien ajattelutavat, joissa alkulaumoja organisoinut ”valta” ja siitä yksilöominaisuudeksi jalostunut kokemuksellinen ”tahto” solmivat avioliittojaan.
Suomi kielellis-kulttuurisena kansallisvaltiona ei koskaan ehtinyt kypsyä edustuksellisen demokratian asteelle. Historiallisesti miltei tuhat vuotta vieraalla hallintokielellä alistettu kansa ei edelleenkään omaa muita ominaisuuksia kuin taipumuksen jakautua kaikissa kysymyksissä kahtia. On ne, jotka ovat vallan vahvemmalla puolella, ja sitten ne, jotka ovat sekundaa. Sellainen yhteiskuntatilanne voi jatkua vain, jos tosiasiallinen valta on kätkettyä ja keskittynyttä. Emme edelleenkään ole päässeet irti edes pakkoruotsista.
Kekkonen, Kekkonen, Kekkonen. Tarvittiin neljännesvuosisata vahvan johtajan lujaa ja taiturimaista ”talmonilaista demokratiaa”, ja senkin saavutukset – esimerkiksi se, että tekopyhää ystävyys- ja yhteistyösuhdetta arvaamattomaan totalitaristiseen naapuriinsa N-liittoon varjelleesta Suomesta tuli aineellisesti vauras ”maailman amerikkalaisin maa” – menetettiin alle kymmenessä vuodessa kasinotalouteen hurahtaneen seuraajan, presidentti Mauno Koiviston toimesta.
Yhteiskunnallinen kypsyminen ehtyy sitten yleisesti länsimaailmaa hajottavan sokean individualismin vaikutuksesta. Lajityypillisesti, lähtökohtaisesti ja olemuksellisesti sosiaalinen olento, ihminen, kadottaa kykynsä ymmärtää sosiologisia tosiasioita. Niiden tilalle tulevat yliyleistävillä ylevöitetyillä yleiskäsitteillä muotoillut yli-ihanteelliset opit ”ihmisarvosta ja -oikeuksista”. Eikä vain opit, vaan flopit, juristeria ja lait.
Ihastuminen vieraskulttuureihin puhuttelee narsistisia yksilöitä. Moniarvoisuus ja monikulttuurisuus sulavat skolastisen käsiterealismin liemessä yhdeksi ja samaksi. Kuvitellaan että teokratia ja demokratia yhdessä ne vasta demokratiaa edustavatkin.
On niin paljon niin pahasti sisältä rikki olevia ihmisiä. Tatuoinnit ovat kuin ihoon ommeltuja paikkoja. Ihonsa kauttaaltaan tatuoiminen taitaa olla yritys tikata sisäinen minä ehjäksi.
Taiteilijat, haavasielut, ääntään sydäntä särkevästi värisyttävät narsistiset artistit, liikuttuneen väkijoukon katarttiset kyyneleet – siinä syntyy hirviö, kansallissankari.
Tai toinen luokka, sekundaeliitti. Täkätäkätäkä -räppärit. Sydämetöntä ja tylsämielistä. Käki kukkuu kvartin verran. Ulkomusiikilliset arvot, lävistykset, kultakäämit. Projektiivista viholliskuvaa haastetaan, uhotaan, omia rajoja rikotaan. Itsetuhoisimpia gangstoja ei kehitysmaiden gepardihatuista itsevaltiaista erota mikään.
Valta taantuu. Tieto on vain valtaa. Ihmistieteet taantuvat. Taiteet taantuvat. Mikä niitä pinnalla kannattelisi. Rikkaiden sukujen säätiöiden apurahat?
Viihdeteollisuus. Huumekauppa. Asekauppa. Uusi vallan kolmijako.
------------------------------------